perjantai 19. tammikuuta 2018

Kuulumisia Lastenklinikalta

On nämä vauvat vain superihmisiä (ja hoitajat supernaisia)! Eilen minimies lähti ennen puoltapäivää leikkuriin ja kirurgi tuli pari tuntia myöhemmin kertomaan kuulumisia. Samalla äiti yritti hermostuksissaan neuloa villasukkaa, jonka aloitin eilisen päivän aikana alusta ainakin kymmenen kertaa kun aina sekosin laskuissa ja kerroksissa. Äiti näköjään vähän jännitti koko operaatiota. Lopullisena diagnoosina tuli kahden päivän iässä epäilty suoliduplikaatti. Mahaan tuli viiden sentin viilto navan yläpuolelle ja mahasta poistettiin loppupeleissä mandariinin kokoinen (edelleen en tajua miten sinne on ylipäätänsä mahtunut noin iso ekstrapatti) nestetäytteinen kysta ja pari senttiä ohutsuolta. Koko eilinen meni sitten osastolla kiljuessa ja äidin tuntiessa henkistä tuskaa ja kärsiessä mukana. Varpaaseen laitettiin happisaturaitio -ja pulssimittari, oikeassa kädessä on kanyyli nesteytystä varten, vasemassa on toineni kipulääkettä varten ja posken poikki on teipattuna nenämahaletku, joka alunperin poisteli mahanesteitä, mutta toimii nyt buranaletkuna. Eilinen lääkityskombo panadol, burana ja morfiini ei vienyt kipua, sylissä oli sänkyäkin pahempi olla, suun kautta ei saanut nauttia mitään, joten minimies lähinnä vain itki ja nukkui. Parhaiten rauhoitti tuttiin tiputetut glukoositipat, taivaan lahja Jumalattarilta. Yhdeksän aikaan äiti lähti ottamaan pienet päikkärit, koska edellisen yön jännitys ja kolmen tunnin yöunet tuuppasivat vaikuttamaan unettavasti. Yöhoitajan kanssa sovittiin, että hän tulee herättämään, kun minimies on hereillä. Nukuin käytävän toisella reunalla vastaanottohuoneessa, joka oli lähes kokonaan äänieristetty. Kymmeneltä kävin kurkkaamassa tilanteen, kaikki oli kuulema ok ja minimies oli herännyt hetkeksi, jonka jälkeen oli sammunut saman tien, eikä minua oltu raaskittu herättää. Seuraavan kerran heräsin viideltä ja kävin tarkistamassa tilanteen. Taaskin minimies oli ollut hereillä paria tuntia aikaisemmin, mutta hyväntuulisena eikä minua edelleen oltu raaskittu herättää. Seuraavan kerran heräsin lopullisesti seitsemältä. Minimies oli hereillä, mutta täysin pilvessä. Ensimmäiset hymyt sai lopulta hoitaja.


Operaatio on tämän osaston mittapuussa pieni, jossa osa potilaista asuu täällä kuukausia. Minimiehen huonetoveri on asunut koko ikänsä eli puoli vuotta sairaalassa ja mainitsi joku hoitajista, että on heillä potilaita, jotka asuvat täällä vuodenkin päivät. Osaston menoa läheltä seuranneena ei voi kun taas kiitellä omaa tuuriaan. Tänään minimies on jo ajoittain ollut oma itsensä. Painoa on tullut lisää vuorokaudessa 300 grammaa ja maitoakin on saanut nauttia päivän kuluessa suun kautta jopa 200 millilä. Suolikin puuttuvasta pätkästä huolimatta alkoi illalla vetämään (x3) ja huomenna on tarkoitus nostaa maitomääriä ja poistaa lopullisesti nenämahaletku. Jos toipumisessa ei tuli takapakkia, minimies pääsee kuulema kotiutumaan ja toipumaan kotiin jo sunnuntaina! Uskomatonta siihen nähden kuinka pitkään olin kamalan kipeä sektion jälkeen ja hyvinä hetkinä minimies jumppailee sängyssään ja kolisuttelee kaltereita.



Sitten sarjassamme paska mutsi, että kun suunnittelee menevänsä suihkuun lähiuimahalliin, olisi varmaan aika hyvä tarkistaa etukäteen, että koko pulju on ylipäätänsä auki eikä valtavassa remontissa, joka valmistuu vasta kuukausien päästä. Iski epätoivoinen olo ja siitä huolimatta roikuin pitkään kiinni ovenkahvassa. Lopulta päädyin käymään suihkussa Mäkelänrinteen uimahallilla ja kun kävin sitä ennen vaihtamassa puhelimen liittymineen (edellinen irtisanoi itsensä lopullisesti eilen) en saanut näkyville reittiopasta ja matka meni jotakuinkin mututuntamalla ja kesti ikuisuuden. Takaisin päin tullessa kärsin jo psykosomaattisista oireista ja orastavasta migreenistä ja mietin kuka hullu jättää sairaana olevan vauvansa yksin sairaalaan. Takaisin saavuttaessa kiljunta kuului jo kauas. Siellä hoitaja istui huoneessa minimies sylissä ja katsoivat hiihtoa. Sitä ennen kuulema olivat katsoneet taitoluistelua ja minimiehen sänky oli vuorattu virikkeillä. On ne hoitajatkin vain niin ihania! Samalla kertaa selvisi, että Meilahden ruokalan vieressä olisikin ollut suihkumahdollisuus. Avaimen olisi saanut hoitajilta pyydettäessä. Että se siitä opaskierroksesta, jonka harjoittelija minulle tarjosi ja sanoi, ettei heillä valitettavasti tarjota mitään suihkuja. Kaappasin uimahallireissulta kassillisen ravintoarvoiltaan nolla ja miljoona kaloria mättöä, joten huomenna korkeintaan käyn siellä Tornitalossa itseäni suihkuttelemassa ja vaihtamassa puhtaan paidan. Muutoin ollaan kiinni fyysisesti minimiehessä. Huonetoveri on tämän yön kotilomilla, joten saamme yöpyä tämän yön kaksin ja ihan suljetun oven takana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti