On nämä vauvat
vain superihmisiä (ja hoitajat supernaisia)! Eilen minimies lähti ennen
puoltapäivää leikkuriin ja kirurgi tuli pari tuntia myöhemmin kertomaan
kuulumisia. Samalla äiti yritti hermostuksissaan neuloa villasukkaa, jonka
aloitin eilisen päivän aikana alusta ainakin kymmenen kertaa kun aina sekosin
laskuissa ja kerroksissa. Äiti näköjään vähän jännitti koko operaatiota.
Lopullisena diagnoosina tuli kahden päivän iässä epäilty suoliduplikaatti.
Mahaan tuli viiden sentin viilto navan yläpuolelle ja mahasta poistettiin
loppupeleissä mandariinin kokoinen (edelleen en tajua miten sinne on ylipäätänsä mahtunut noin iso ekstrapatti) nestetäytteinen kysta ja pari senttiä
ohutsuolta. Koko eilinen meni sitten osastolla kiljuessa ja äidin tuntiessa
henkistä tuskaa ja kärsiessä mukana. Varpaaseen laitettiin happisaturaitio -ja
pulssimittari, oikeassa kädessä on kanyyli nesteytystä varten, vasemassa on toineni
kipulääkettä varten ja posken poikki on teipattuna nenämahaletku, joka
alunperin poisteli mahanesteitä, mutta toimii nyt buranaletkuna. Eilinen
lääkityskombo panadol, burana ja morfiini ei vienyt kipua, sylissä oli
sänkyäkin pahempi olla, suun kautta ei saanut nauttia mitään, joten minimies
lähinnä vain itki ja nukkui. Parhaiten rauhoitti tuttiin tiputetut
glukoositipat, taivaan lahja Jumalattarilta. Yhdeksän aikaan äiti lähti ottamaan
pienet päikkärit, koska edellisen yön jännitys ja kolmen tunnin yöunet
tuuppasivat vaikuttamaan unettavasti. Yöhoitajan kanssa sovittiin, että hän
tulee herättämään, kun minimies on hereillä. Nukuin käytävän toisella reunalla
vastaanottohuoneessa, joka oli lähes kokonaan äänieristetty. Kymmeneltä kävin
kurkkaamassa tilanteen, kaikki oli kuulema ok ja minimies oli herännyt
hetkeksi, jonka jälkeen oli sammunut saman tien, eikä minua oltu raaskittu
herättää. Seuraavan kerran heräsin viideltä ja kävin tarkistamassa tilanteen.
Taaskin minimies oli ollut hereillä paria tuntia aikaisemmin, mutta
hyväntuulisena eikä minua edelleen oltu raaskittu herättää. Seuraavan kerran
heräsin lopullisesti seitsemältä. Minimies oli hereillä, mutta täysin pilvessä.
Ensimmäiset hymyt sai lopulta hoitaja.
Operaatio on
tämän osaston mittapuussa pieni, jossa osa potilaista asuu täällä kuukausia.
Minimiehen huonetoveri on asunut koko ikänsä eli puoli vuotta sairaalassa ja
mainitsi joku hoitajista, että on heillä potilaita, jotka asuvat täällä
vuodenkin päivät. Osaston menoa läheltä seuranneena ei voi kun taas kiitellä
omaa tuuriaan. Tänään minimies on jo ajoittain ollut oma itsensä. Painoa on tullut lisää vuorokaudessa 300 grammaa ja maitoakin
on saanut nauttia päivän kuluessa suun kautta jopa 200 millilä. Suolikin puuttuvasta pätkästä
huolimatta alkoi illalla vetämään (x3) ja huomenna on tarkoitus nostaa maitomääriä
ja poistaa lopullisesti nenämahaletku. Jos toipumisessa ei tuli takapakkia,
minimies pääsee kuulema kotiutumaan ja toipumaan kotiin jo sunnuntaina!
Uskomatonta siihen nähden kuinka pitkään olin kamalan kipeä sektion jälkeen ja
hyvinä hetkinä minimies jumppailee sängyssään ja kolisuttelee kaltereita.
Sitten
sarjassamme paska mutsi, että kun suunnittelee menevänsä suihkuun
lähiuimahalliin, olisi varmaan aika hyvä tarkistaa etukäteen, että koko pulju
on ylipäätänsä auki eikä valtavassa remontissa, joka valmistuu vasta kuukausien
päästä. Iski epätoivoinen olo ja siitä huolimatta roikuin pitkään kiinni
ovenkahvassa. Lopulta päädyin käymään suihkussa Mäkelänrinteen uimahallilla ja
kun kävin sitä ennen vaihtamassa puhelimen liittymineen (edellinen irtisanoi
itsensä lopullisesti eilen) en saanut näkyville reittiopasta ja matka meni
jotakuinkin mututuntamalla ja kesti ikuisuuden. Takaisin päin tullessa kärsin
jo psykosomaattisista oireista ja orastavasta migreenistä ja mietin kuka hullu
jättää sairaana olevan vauvansa yksin sairaalaan. Takaisin saavuttaessa
kiljunta kuului jo kauas. Siellä hoitaja istui huoneessa minimies sylissä ja
katsoivat hiihtoa. Sitä ennen kuulema olivat katsoneet taitoluistelua ja
minimiehen sänky oli vuorattu virikkeillä. On ne hoitajatkin vain niin ihania!
Samalla kertaa selvisi, että Meilahden ruokalan vieressä olisikin ollut
suihkumahdollisuus. Avaimen olisi saanut hoitajilta pyydettäessä. Että se siitä
opaskierroksesta, jonka harjoittelija minulle tarjosi ja sanoi, ettei heillä
valitettavasti tarjota mitään suihkuja. Kaappasin uimahallireissulta
kassillisen ravintoarvoiltaan nolla ja miljoona kaloria mättöä, joten huomenna
korkeintaan käyn siellä Tornitalossa itseäni suihkuttelemassa ja vaihtamassa
puhtaan paidan. Muutoin ollaan kiinni fyysisesti minimiehessä. Huonetoveri on tämän yön
kotilomilla, joten saamme yöpyä tämän yön kaksin ja ihan suljetun oven takana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti