4 kk

Rakas iso pieni poikaseni,

kuluneella viikolla täytit 4 kuukautta. Aamuisin herään iloiseen kanarialinnun viserrykseesi. Iltaisin puolestaan nukahdan ihmetellen jatkuvaa kasvuasi. Olet nimittäin venynyt valtavan isoksi ja oppinut vihdoinkin syömään. On hurjaa ajatella, että olet ollut menossa mukana mahan tällä puolen jo neljännesvuoden. Jotta pysyisit mukana jatkossakin, poistan nukkumaan mennessä kaiken irtaimiston lähettyviltäsi. Muutaman kerran äidin sydän on ehtinyt jättää muutaman lyönnin välistä, koska tapanasi on tunkea kaikki pussilakanoista, makuupussin reunoihin ja pehmojäniksen korviin, mahdollisimmin tiiviisti naamallesi ennen nukahtamista. Lopputuloksena haukot sitten henkeäsi tukehtumispisteessä. Unikavereista ja peitoista voimme siis keskustella seuraavan kerran, kun juhlimme täysi-ikäisyyttäsi.

Neuvolatäti varoitteli edellisellä käynnillä yli kuukausi sitten, ettei äiti enää saisi jättää sinua valvomatta hoitopöydälle tai sängynreunalle. Täti oli nimittäin vakuuttunut, että jämäkkyytesi ansiosta kierisit äitiä karkuun jos ei tänään, niin viimeistään huomenna. Mukavuuden haluisena olet kuitenkin päättänyt, että sinulle riittää vallan mainiosti maailman tarkastelu vaakatasossa selällään maaten tai pystyasennossa äidin sylissä. Mahallaan oleminen on aika hikistä ja väsyttävää hommaa eikä äidin liikeratojen treenauksessa tunnu olevan mitään järkeä. Kolmesti olet vahingossa kierähtänyt pään mukana mahalta selälleen. Äiti ei olisi voinut olla ylpeämpi. Pään kopsahduksesta huolimatta hymyilit takaisin leveästi taputuksille ja hihkaisuille. Päivät kuluvat siis selällään leluja ihmetellen, samalla kun potkit vimmatusti jaloillasi ja nostelet niitä mahasi päälle. Pakaroitasi treenailet myös lantionostoilla. Joskus öisinkin, jolloin äiti pistää sinut nukkumaan turvalliseen unipussiin. Ahkeran treenauksen tai maidonjuonnin takia olet vihdoinkin alkanut saada lihaa jalkojen ympärille. Muistutat päivä päivältä enemmän oikeaa vauvaa.

Tässä kuussa tyypillistä on ollut, että opit jotain uutta. Seuraavana päivänä keksit kuitenkin jotain vieläkin kivempaa ja unohdat edellisen päivän taitosi. Yksi päivä pärisyttelit huuliasi ja puhaltelit sylkikuplia koko päivän. Ja voi sitä äidin ylpeyttä, mitä voikaan tuntea, kun oma lapsi onnistuu räkimään pitkin sohvaa. Otin innoissani valokuvia ja videopätkiä todisteeksi tästä ainutlaatuisesta taidosta. Seuraavana päivänä näin sinun tarttuvan varpaisiisi ja vannoin saaneeni lapsineron. Suloisinta kuitenkin ehkä on kun löysit peukalon. Tulevaisuudesta tutista eroon pääseminen on kuulema mukana kulkevaa peukaloa huomattavasti helpompi, mutta ihan aikuisen oikeasti, mikään ei ole yhtä hellyttävää, kun oma peukkua imevä vauva. Lupasin, että saat jatkossakin nauttia peukalostasi ihan niin paljon kun haluat. Toistaiseksi olet kuitenkin turvautunut peukkuun tositilanteessa ainoastaan silloin, kun tutinlaittaja on liikkeissään liian hidas.

Reagoit muuttuneeseen ympäristöön ensimmäisen vuorokauden ajan, jolloin olet tavallista vaativampi ja itkuisempi. Tämän jälkeen kuitenkin palaat normaaliin päivärytmiin ilman ongelmia. Suureen väkijoukkoon olet myös aikaisemmin vastannut olemalla tavallista hiljaisempi. Nyt olet kuitenkin oppinut pitämään puoliasi ja koriset ja mölyät siinä missä muutkin. Myös kameralle olet äidin iloksi vihdoinkin alkanut hymyilemään. Ensimmäistä joulustasi et ollut moksiskaan. Jouduin kiskomaan sinut joulupukkia tapaamaan kesken päiväuniesi. Pukki ja  joululahjat olisi voineet kiinnostaa sinua vähempää. Pakettia avaaminen jäi äidin tehtäväksi.

Äidin kauhuksi mummi ja ukki ovat opettaneet sinut joulun aikaan televisionkatsojaksi. Jaksat katsoa lasten musiikkivideoita hievahtamatta lähes tunnin. Lisäksi viihdyt sylissä television ääressä uskomattoman pitkiä aikoja. Kirjat kiinnostavat sinua huomattavasti vähemmän, vaikka sinnikkäästi luemme ja kirjaimellisesti maistelemme niitä päivittäin. Onneksi meillä ei ole telkkaria. Ei nyt, eikä tulevaisuudessa.

Olet kaikin puolin äärimmäisen hyväntuulinen vauva. Hymyilet aina minut nähdessäsi ja jaksat kikattaa äidin typerille pärinöille ja ilmeille. Rakastat heikutusta ja keikutusta ja teet äidin niin valtavan onnelliseksi. Joskus kikatamme yhdessä puoleen yöhön saakka ja joskus vain katselen ihastellen piirteitäsi, kun nukut. Tiedän, että olen tällä hetkellä iso-osa maailmaasi, mutta rakas poikaseni, sinä olet minun koko maailmani.

Rakkaudella,

Mami

Sairas lapsi?

Asioita joista en edelleen puhu ja joiden ajatteluakin välttelen on koko pitkä raskaus ja kuukausien odotus epätietoisuudessa. Tuo kaikki alkoi rakenneultran ylimääräisestä nesterakkulalöydöksestä suoliston alueelle.  Kun viikkoa myöhemmin vierailin ensimmäistä kertaa Sikiölääketieteen keskuksen sikiötutkimusyksikössä minulle ilmoitettiin suoraan, että lastenteko on aina riski, eikä minulle voida luvata tervettä lasta. Tästä alkoi henkisesti sairaan vauvan odotus ja jatkuva ultrassa ravaaminen. Välillä olin positiivisemmalla taistelumielellä, mutta aika usein tunsin pelkkää pakokauhua omassa yksinäisyydessäni. Olin melko varma, että olin pilannut oman ja samalla syntyvän lapsen elämän. Tutkailin ja vääntelin kymmeniä ultrakuvia (11 ultrasta niitä kertyi iso kasa) ja yritin ennustaa tulevaisuutta ja nähdä niissä jotain, mitä lääkärit näkivät tai olivat näkemättä.

Raskausviikolla 31 ekstradiagnoosi laajentuneet aivokammiot ja prominantti otsa sivuprofiilissa oli liikaa ja vaikka diagnoosi sen jälkeen kumottiinkin virheellisenä (oppipoika oli mittaillut aivan vääriä aivo-osia ja verrannut niitä 20 viikkoisen sikiön standardiarvoihin), oma kroppani veteli stressistä riutuneena jo viimeisiään. Tosiasiassa kukaan ei tiennyt diagnoosia varmaksi. Alussa puhuttiin mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista. Viimeisinä kuukausina lähinnä vain tarkastettiin, ettei mahamöykkyni ikioma mahamöykky ollut ottanut kasvupyrähdystä ja normaali alatiesynnytys oli mahdollista.

Ensimmäisen kerran tuon rakenneultran jälkeen huokasin helpotuksesta leikkaussalissa minimiehen nähtyäni. Minimies näytti kaikin puolin ulospäin normaalilta vastasyntyneeltä vauvalta. Agarpisteitäkin lievästä hapenpuutteesta huolimatta minimies sai 9/10 ja suolen toimintaa ei tarvinnut odottaa montaa tuntia.

Sairaalassa minimiehen hoito ei poikennut muista vauvoista muussa kuin, että kahden päivän lääkärintarkastuksesta meidät lähetettiin pyörätuolissa lähetin lykkimänä putkistoa pitkin Lastenklinikalle vatsanalueen ultraan. Lisäksi meillä oli ylimääräinen lääkärikäynti osastolla koskien ultratuloksia ja kotiutumisohjeita. Radiologin veikkaus nesterakkulalle oli suoliduplikaatti eli ylimääräinen varsinaisessa suolessa kiinni oleva suolenpätkä, jota varsinainen suoli ruokkii. Kotiin pääsin ohjeiden kanssa, että minimiestä tulisi tarkastella suolitukoksen varalta ja ottaa tarvittaessa yhteys Lastenklinikan päivystykseen. Lastenklinikalla olemme käyneet ultrattavana yhteensä neljä kertaa. Radiologeista ensimmäinen veikkasi suoliduplikaattia, kaksi seuraavaa ei nähnyt koko rakennemuutosta (ultrasivat vatsaa liian ylhäältä), yksi epäili suoliduplikaatti diagnoosia ja viimeinen ja ratkaiseva ultra taas puolsi sitä. Tämä riitti kirurgille, joka laittoi meidän leikkausjonoon siinä vaiheessa kun minimiehellä oli ikää hieman vajaa kaksi kuukautta. Suoliduplikaatille kun ainoa hoitokeino on sen poistaminen. Leikkaus taas pyritään tekemään ennen kun duplikaatti oireilee.

Tästä huolimatta minun on silti hyvin vaikea pitää minimiestä sairaana, koska minimies on kaikin puolin ekstratarkasta syynistäni huolimatta hyvin normaali pian nelikuinen vauva. Isoin asia johon tämä diagnoosi vaikuttaa käytännössä on se, ettei minimiehelle myönnetty raskausaikana eikä nytkään vauvavakuutusta. Vakuutuksen myöntämisen edellytyksenä on puhtaat ultrat (NT- ja rakenneultra). Vastaavasti vakuutusta voi hakea myös kaksi kuukautta vauvan syntymän jälkeen jos vauva osoittautuu terveeksi. Näitä kriteerejä minimies ei täyttänyt myöskään syntymän jälkeen, joten olemme täysin julkisen terveydenhuollon armoilla.

Ensimmäisen kerran vein minimiehen pari viikkoisena jatkuvan kipuitkun takia neuvolan ohjeen mukaan terveyskeskuksen päivystykseen. Jonotimme vajaan tunnin sairaanhoitajan luokse, joka laittoi meidät arviolta kahden tunnin lääkärijonoon. Epätoivoisena soitin kipuitkua kiljuvan vauvan kanssa odotushuoneesta Lastenklinikan päivystykseen, josta käskivät tulle suoraan sinne. Lastenklinikalla meidät eristettiin yksityishuoneeseen, koska kuulema kahden viikon ikäisellä vauvoilla ei ole mitään asiaa yleispäivystyksen tiloihin saamaan tartuntoja. Saamamme hoito Lastenklinikalla oli erinomaista.

Terveyskeskukseen jouduimme kuitenkin turvautumaan flunssan takia viimeksi muutamia viikkoja sitten. Lääkäri vilkaisi minimiestä minuutin verran ja totesi kaiken olevan ok. Harkitsin silloin myös virka-ajan ulkopuolelle Lastenklinikalle hakeutumista. Vatsaoireiden meillä on lupa hakeutua suoraan Lastenklinikalle pitkin vuorokautta, kun taas muulloin sinne saa hakeutua ainoastaan terveyskeskuksen ollessa kiinni.

Tämän lisäksi minimies ei ole saanut, eikä tule saamaan jatkossakaan rotavirusrokotteita. Lopullinen päätös oli omani, koska yleisesti kyseistä rokotetta ei suositella lapsille, joiden immuunipuolustus on heikentynyt tai joilla on ruoansulatuskanavan synnynnäinen epämuodostuma. Minimiehen tapauksessa rokote saattaa lisätä suolentuppeumariskiä. Samalla ajattelin, että mahdolliset rokotteen sivuvaikutukset olisi ollut vaikea tunnistaa muista vakavimmista vatsaoireista. Samasta syystä myös kiinteisiin ruokiin ja soseisiin minimies pääsee tutustumaan vasta leikkauksen jälkeen. Neuvola myös puolsi tätä vaikka antoikin viime käynnillä ison pinkan vauvanruokareseptejä mukaan kokattavaksi. Kirurgin alkuperäinen toive oli, että leikkaus olisi tehty tämän vuoden puolella, mutta pitkästä leikkausjonosta ja sulusta johtuen, leikkausta on alustavasti kaavailtu tammikuun puolella. Itse leikkaus on pieni, mutta koska siinä mennään vatsapeitteiden läpi, minimies on arvion mukaan sairaalassa vajaan viikon.  

Tuleva joulu

En ole koskaan ollut jouluihminen. Tai korjataan, etten ole ollut pitkään aikaan jouluihminen. Koko joululta putosi suurin pohja siinä vaiheessa, kun minulle kerrottiin esikouluiässä, että joulupukki oli vanhempieni keksimä satuhahmo. Vannoin, että jos joskus minulla on lapsia en valehtele heille joulupukista ja tuota samanlaista pettymystä. Samalla tavalla tosin kritisoin vanhempiani siitäkin, että minut raahattiin hoitoon eikä annettu olla kotona metrin mittaisena. Ilmeisesti siis vanhemmuus on sitten pelkkää pettymysten tuottamista jälkikasvulle.

Aikuisiällä olen monen muun tahattomasti lapsettoman tavoin yhdistänyt joulun lapsiin tai lähinnä siihen, ettei niitä lapsia ole ollut. Vielä pari vuotta sitten suunnittelin tulevaisuudessa viettämäni joulut ulkomailla pois ahdistavista perheidylleistä. Meillä kun on tapana kokoontua sisarusteni kanssa perheineen vanhemmilleni joulun viettoon. Me sisarukset emme ole ostaneet ja vaihtaneet lahjoja toisillemme vuosiin, joten sinkkuna olen saanut katsoa sivusta toisten ja toisten lasten lahjojen avaamista. Vähempikin ahdistaisi.

Joulukoristeita olen lahjaksi saanut muutamia ikuisuus sitten ja kai nuo koristeet vieläkin ovat muuttolaatikossa, jota ei ole avattu vuosikymmeneen. Jouluruokia olen oppinut vasta syömään aikuisiällä ja glögikin olen juonut vasta muutamina viime vuosina. Viime joulu oli siitä erilainen, että tein positiivisen raskaustestin reilu viikko ennen joulua. Olin punktion jäljiltä kipeä ja kärsin alusta saakka voimakkaista raskausoireista raskautta tukevan keltarauhashormonien takia. Valvoin käytännössä kaikki yöt ja tein raskaustestejä paniikissa toinen toisensa perään. Makeaa en voinut kuvitellakaan syöväni. Olo oli lähinnä epäuskoinen ja sairas. Lisäksi olin kauhuissani, että mitä loppupelissä olinkaan mennyt tekemään. Nuo kaikki massiiviset hormoniannokset pistivät päänuppini kropan lisäksi aivan sekaisin. Äitini oli ainoa joka tiesi raskaudestani ja taisi olla siitä tuossa vaiheessa vauvauutisesta itseäni iloisempi. Yleisesti tuosta joulusta ei jäänyt montaakaan mielikuvaa.

Siihen verrattuna tämä joulu tulee olemaan hyvin erilainen, koska kyseessä on ensimmäinen jouluni äitinä. Varmasti useimpien vanhempien tavoin toivon, että joulusta tulee kiva juhla minimiehelle, jota odotetaan innolla koko joulukuun ajan samalla kun paistetaan pipareita ja koristellaan asuntoa. Ehkä itsekin opin taas odottamaan joulua. Ensimmäistä kertaa huomasin myös haikailevani jouluvalojen perään. Liikkeellä tosin olin aivan liian myöhään (tajusin asian vasta tällä viikolla), mutta onneksi minimies on vielä pieni. Ehdin siis hyvin paikkailla tulvina jouluina omia epäonnistumisiani äitinä. Ehkä ensi jouluna ehdin myös teettämään ja lähettämään joulukortitkin ajoissa.

Varsinaisia jouluperinteitä meillä ei siis vielä ole. Lähitulevaisuudessa tulemme varmasti viettämään joulua vanhempieni valmiiden pöytien ääressä. Olen kuitenkin päättänyt, että joulupukki kuitenkin pysyy meillä ainoastaan joulusatuna. Haluan minimiehellä olevan realistiset käsitykset joululahjoista ja samalla myös osaavan kiittää lahjojen antajia. Itseltäni minimies tulee nyt ja jatkossa saamaan vain ja ainoastaan kolme joululahjaa joka joulu. Yhden paketillisen jotain puettavaa, toisen jotain luettavaa ja kolmannen jotain aivan muuta. Vaikka ateisti olenkin, tarinan mukaan kolme lahjaa riitti aikoinaan Jeesus-vauvalle: kultaa, suitsuketta ja mirhamia. Saman määrän luulisi riittävän myös minimihelle.

1. Onni ja Ilona : Haitarikirja 26.90 €

Saman firman katselukortit ovat olleet ahkerassa käytössä ja pidettyjä. Tarkoitus oli alunperin ostaa vähän isommille lapsille suunnattua proosaa, mutta ehkä kohta nelikuiselle kelpaa vähän lapsellisempi luettava (katseltava).

2. Gugguu : Jumpsuit 85.50 €

Tämä tarttui mukaan puolivahingossa Kattilanhallin Gugguun pop-up storesta koossa 74. Hinta on jumpperilla suolainen vaikka itse sainkin sen -25% alennuksella. Nähtäväksi jää onko hintansa veroinen. Xenon Blue on värinä arka, mutta toistaiseksi meillä jatketaan maitolinjalla. Sosetahrat eivät siis tule olemaan arkipäivää ihan lähitulevaisuudessa.

3. Fisher Price : Soft Lil' Snoopy 21.54 €

Oma lempileluni oli aikoinaan minimiestä vanhempana oli Fisher Pricen perässä vedettävä Lil' Snoopy. Tämä lelu oli siis pakko hankkia pehmeänä versiona ja pienemmille leikkijöille suunnattuna. Lelu on yli +3 kuukautta vanhoille vauvoille ja vaikka toistaiseksi muut kuin roikkuvat lelut eivät minimiestä kiinnosta, onhan tämä ihan nätti katseltavanakin. 

Äiti sairastaa...

Itselläni ei koskaan ollut sen kummempia visioita millainen arki vauvan kanssa olisi. Idolini kuitenkin on aina ollut entinen kämppikseni Saksassa, vannoutunut vapaaehtoisesti lapseton, joka aikoinaan sai yllätyskaksoset. Molemmat vauvoista osoittautuivat koliikkitapauksiksi ja kämppikseni myöhemmin totesi, ettei hän käsitä miten pariskunnilla voi olla niin raskasta arjen pyöritys yhden "normaalin" vauvan kanssa, kun hän pärjää yksin koliikkikaksosten viihdyttäjänä. Tämän valossa ajattelin aina, että jos kämppikseni pärjää noin hyvin, niin pärjään tulevaisuudessa minäkin. Oma raskauteni ei kuitenkaan ollut tyypillinen ja henkisesti äärimmäisen kuormittava. Olin raskauden aikana ajoittain hyvin masentunut. Perspektiiviä omaan alakuloisuuteen toi se, että tuttavapiirissä yksi sai varhaisen keskenmenon, toisella löytyi NT-ultrassa pari viikkoa aikaisemmin kuollut sikiö, kolmannen vauvalta ei löytynyt rakenneultrassa aivoja ja neljännen vauvalta löydettiin raskauden lopussa vaikea sydänvika ja vauva kuoli synnytykseen. Siitä asti kun sain oman vauvani ulos suhteellisen terveenä, olen ollut kiitollisena euforisessa onnellisuustilassa.

Kaikesta on selvitty ja loppupeleissä hienosäädön jälkeen vauvani on osoittautunut suhteellisen helpoksi ja äärettömän sopeutuvaiseksi tapaukseksi. Muutama viikko takaperin olin lapsenvahtina ja pyöritin yksin kolmen koululaisen, koiran ja vauvan arkea enkä kokenut sitäkään erityisen raskaaksi, vaikka oman lisänsä soppaan toi koululaisten tiukat aikataulut ja menot. Eniten säälitti minimies, joka vietti useamman tunnin turvakaukalossa takapenkillä ulottumattomissani. Onneksi serkut pitivät hyvää huolta viihdyttämisestä ja hoitivat tarvittaessa syöttämisenkin liikennevaloissa ja parkkipaikoilla.

Kamelin selkä kuitenkin katkesi reilu viikko sitten kun sairastuin flunssaan. Taas. Olen kävelevä petrimalja ja tämä on jo toinen kerta kuukauden sisällä, kun olen raahannut flunssan tähän talouteen. Edellinen lievä flunssani tarttui minimieheen ei niin lievänä ja kesti pari viikkoa. Tämän aikana tehtiin totaalinen syömälakko ja laihduttiin (minimies, en minä) sekä käytiin pariinkin otteeseen lääkärillä ja päivystyksessä. Tällä kierroksella olen itse ollut todella sairas, valvonut öitä ja käynyt yhden kerran hammaslääkärin päivystyksessä. Lastenvahtini ajoi kamalassa lumimyräkässä toiselta puolelta pääkaupunkiseutua vain ja ainoastaan hampaani takia, joka hoitajan reikädiagnoosin jälkeen kuvattiin ja todettiin kaikin puolin täydelliseksi hampaaksi ilman reikää tai edes reiän alkua. Toista kertaa en taida itselleni uskaltaa lastenvahtia pyytää. Sen verran hävetti viimeiseen oljenkorteeni turvautuminen turhan takia. Puolustuksekseni sanottakoon , että olin tuohon mennessä kärsinyt hammassärystä jo neljä päivää. Hammaslääkärin mukaan tämä mystinen kipu heijastui poskionteloista. Seuraavana päivänä tämä krooninen hammassärky siirtyi toiselle puolelle hammasrivistöä, joten ilmeisesti lääkäri oli tälläkin kertaa oikeassa. Kun yskii yöt päivällä on veto poissa. Olen lähinnä maannut puolikuoliaana sohvalla. Ensimmäiset päivät minimies jaksoi tsempata hienosti, oli oma itsensä ja leikki yksin päivän aikana tuntikausia lelukaaren alla. Sitten alkoi kamala kitinä. Aluksi annoin Panadolia, koska ajattelin flunssan alkavan päänsäryllä tai muulla kipuilulla kuten itsellänikin. Kitinää on nyt jatkunut kolme päivää, joten kai se on jäädäkseen eikä siihen lääkitys auta. Tosiasiassa en tiedä onko vauva oikeasti kiukkuinen ja kipuinen, vai reagoiko siihen, että äiti on sairas eikä tee oikeasti muuta kuin levyttää. Omaa ääntäkään ei lähde, joten tunnelma on kuin huopatossutehtaalla jatkuvaa kitinää lukuun ottamatta. Jos jotain positiivista tästä pitäisi repiä, ilmeisesti minimiehellä on jo tässä vaiheessa parempi puolustusmekanismi kuin itselläni pulloruokinnasta huolimatta.

Viimeksi olen hoitanut kummityttöäni kymmenisen vuotta sitten näin sairaana. Parasta siinä oli kun toimeliaan taaperon pystyi parin tunnin tsemppaamisen jälkeen palauttamaan oikeille omistajilleen. Omaa lasta ei kuitenkaan saa mihinkään ja jos pitäisi jotain kamalampaa keksiä kuin sairas lapsi, se olisi varmaan lastenhoito sairaana tai sairaan lapsen hoito sairaana. Lisäksi tuo euforiaonnellisuus tuntuu tällä hetkellä aika kaukaiselta. Ei kai tämä flunssa kuitenkaan loputtomasti kestä. Toivottavasti.

Tasan vuosi sitten...

Elämäni muuttui pysyvästi ja tein positiivisen raskaustestin.

Tänään tuo viiva tikussa on 3 kuukautta ja 18 päivää vanha, 65.4 senttimetrin ja 6.1 kilogramman rakkauspakkaus. 

Minimiehen minivaatekaappi

Ensimmäinen elokuva, jonka muistan katsoneeni elokuvateatterissa oli vuonna 1991 Hook - Kapteeni Koukku. Kyseisessä elokuvassa tarinan pastellinvärisessä lastenhuoneessa on mittatilaustyönä teetetyt pylvässängyt, kaariovelliset parvekkeen ovet, upeat yksityiskohdat seinätauluineen ja kaunis valaistus. Ajattelin jo silloin, että haluan vastaavanlaisen mittatilaustyönä teetetyn ison parvekkeellisen lastenhuoneen omille lapilleni. Toisin kuitenkin kävi. Kun asuu ahtaasti jo valmiiksi ja sinne ahtauteen pitäisi ahtaa myös lapsi kaikki keinot ovat sallittuja, vaikka kyllä minä edelleen haaveilen, että vielä joskus sisustan sen unelmien lastenhuoneenkin muuttuneella maulla (ja kukkaron sallimissa rajoissa) minimiehen elinaikana.

Minimiehen vaatepuolta pohdin pitkään raskaan raskauden aikana ja olin jo raivaamassa tilaa omiin vaatekaappeihini, kunnes tajusin, että minullahan on kylpyhuoneessa suhteellisen tilava pyykkikaappi. Kyseistä kaappia ei ole koskaan käytetty pyykeillä, vaan alusta saakka se on toiminut pyyhe- ja liinavaatekaappina. Nuo kaapin alkuperäiset syvät ja isot korit toimivat pienten vaatteiden kanssa todella huonosti, joten lähdin etsimään kaappiin mahtuvaa monikorillista säilytysjärjestelmää IKEA:sta. Lopulta ainoa, joka mittojensa puolesta mahtui kaappiin oli nelikorillinen Antonius. Släkting lokerikkoja puolestaan hankin samalla reissulla puljusta pikkutavaroille.

Minimiehen vaatekaapin ovi.

Varsinaisena vaatekaapin sijoituspaikkana kylpyhuone on ollut tässä vaiheessa minimiehen elinikää loistava. Kaikki hoitotoimenpiteet vaatetusta myöten tehdään muutoinkin vesipisteen äärellä kylppärissä, josta löytyy myös pesukoneen päällä oleva hoitoalusta (Done by Deer). Toki ankean näköinen tämä ratkaisu on verrattuna omaan unelmien vaatekaappiinikin (ja pikainen googlaus muiden lastenvaatekaapeista sai taas kateuden aikaan), mutta tosiasiassa järjestelmä on ajanut toistaiseksi asiansa miniasunnossa kiitettävästi. 

Pyykkikaapista on moneksi.

Mikään suuremman luokan tilaihme vaatekaapiksi muuntautunut pyykkikaappi ei ole, mutta käytössä olevat vaatteet mahtuvat sinne mainiosti. Kaapissa on tällä hetkellä menossa sukupolvenvaihdos senttikoosta 62 kokoon 68. Raskausaikana kaikki kertoivat minulle kilvan kuinka heidän lapsensa hyppäsivät vauva-aikana yhden vaatekoon yli. Jotenkin naivina olin päättänyt, että meillä se on sitten koko 68. Tosiasiassa hyppäys koosta 62 kokoon 74 ei onnistunut ihan halutulla tavalla, joten viime aikoina mamma on sitten ahkerasti juossut kaupoissa ja selannut nettikirppiksiä ja hakenut vaatekaapin täydennystä. Hurjan suuret senttikoon 74 vaatteet puolestaan odottavaan käyttöönottoa varastossa.

Koon 56-62 minivaatteet matkalla varastoon.

Yläkorissa sijaitsee kaikki hoitotoimenpiteelliset kapistukset eli IKEA:n pikkupyyhkeet, vaipat (Libero koko 3), harsot ja klinikalta reilu vuosi sitten IVF piikeille saamani nostalginen pesupussi. Pesupussissa on rasvoja, pesulappuja, kampa, harja, kuumemittari, sakset ja kaikki muu epämääräinen pikkusälä. Varsinaiset lääkkeet säilytän toisaalla lääkekaapissa muiden lääkkeiden kanssa.

Ensimmäinen ja ylin kori: hoitosälä.

Toisessa korissa on käytössä olevat bodyt ja korissa sukkia, sukkahousuja, villasukkia, pikkukenkiä ja tossuja. Vierekkäin viikatessa vaatteet mahtuvat pienempään tilaan ja niitä on huomattavasti helpompi ottaa käyttöön kuin päällekkäin ladotuista kasoista.

Toinen kori: bodyt, sukat, villasukat, sukkahousut, kengät ja tossut.

Kolmannesta korista löytyy yhdestä rivistä paitoja ja neuletakkeja ja toisesta housuja. Lisäksi kokopotkupuvut ja jumpsuitit on kasattu tähän koriin omiin kasoihinsa.

Kolmas kori: paidat, neuleet, housut, jumpsuitit ja kokopotkarit.

Neljännestä ja alimmasta korissa on säilytyksessä päällekkäin kasattuina villavaatteet ja yöpuvut.

Neljäs ja alimmainen kori: villavaatteet ja yökkärit.

Lisäksi vaatekaapin päällä on pari erillistä koria, joista löytyy kaukalopusseja ja talviasusteita. Varsinaiset ulkovaatteet eli takit ja haalarit ovat säilössä eteisessä omassa naulakossaan.