sunnuntai 26. elokuuta 2018

12 kk


Rakas poikaseni,

tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun sinut repäistiin tähän maailmaan äidin mahasta. Muistan kuinka leikkaussalissa kuuntelimme hetken sydämesi jumputusta, jonka jälkeen joku ilmoitti, että kohta niitä ei enää kuulu. Sen jälkeen äidin mahaa myllättiin ja kohta kuului vauvan itkua. Siitä sinut kiikutettiin suoraan toiseen huoneeseen samalla kun ihmiset kovasti onnittelivat minua, koska minusta oli tullut virallisesti äitisi. Yhteistä symbioottista taivalta meillä kuitenkin oli ollut takana jo useampi kuukausi. Makasin leikkauspöydällä parsittavana, kun kätilö toi sinut kapaloituneena näytille. Katselit ympärillesi isoilla silmillä, samalla kun silitin sormella mustia hiuksiasi ja totesin helpottuneena, "se on ihan söpö". Katsos, elämäsi mahan sisällä ei noudattanut aivan oppikirjaa ja äiti ei ollut aivan vakuuttunut siitä, että se olit sinä, eikä joku toinen, joka siellä mylläsi. Lähdit mummin mukana punnitukseen. Äiti lähti heräämöön. Seuraavan kerran tapasimme aamuyöstä pimeässä neljän hengen huoneessa. Olit kääritty kapaloihin, enkä muista pimeässä huoneessa nähneeni sinusta vilaustakaan. Lopulta lähdit yökön matkaan ja jätit äidin yksin sermin taakse torkkumaan. Aamulla muistan miettineeni, etten edes muista miltä sinä näytät. Kätilö availi verhoja, pesi sinut ja kyseli kovasti kuinka haluaisin hiuksesi kammattavan.

Äiti oli leikkauksesta todella kipeä, mutta niin onnellinen. Ensimmäiset päiväsi vietit tiiviisti pyörillä liikuteltavassa sairaalasängyssäsi nukkuen. Kolmantena yönä päätit herätä ihmettelemään tätä maailmaa ja äidin oli ensin vaikea paikantaa, että se kiljuva nyytti olikin tällä kertaa sinä, eikä joku naapurisemin takana kiljuvista kääröistä. Sen yön vietimme kahdestaan tyhjillä ja hiljaisilla sairaalakäytävillä. Äiti työnteli sinua ja lupasi, että kyllä me pärjäämme, tässä ja nyt ja jatkossakin. Niin me olemmekin pärjänneet.

Olet ollut koko vuoden ajan maailman söpöin vauva ja tästä päivästä lähtien maailman söpöin taapero. Mustat hiuksesi ovat kuitenkin vaalenneet ja kesän aikana sinusta on tullut vaalea sinisilmäinen pellavapää. On vaikeaa löytää sanoja miten huikeaa on ollut, mutta kukaan eikä mikään ole koskaan tehnyt äitiä yhtä onnelliseksi kuin sinä. Äiti rakastaa sinua tässä ja nyt, aina ja ikuisesti. Myös silloin kun teet jotain kiellettyä, kuten tänään olet ollut koko ajan tietokoneen kimpussa. Kieltäminen saa sinut kyllä itkemään ärsytyksestä ja tiedät, ettei niin kuuluisi tehdä, mutta kohta taas olet näppäinten kimpussa tai tökit edes yhdellä sormella kuvaruutua. Itsehillintäsi on yhtä hyvä kuin äidillä herkkujen suhteen. Lisäksi olet oppinut jos joku asia oikein kiukuttaa, äitiä voi raapaista upottamalla kynnet äidin käsivarteen tai reiteen. Äitiä voi myös ohimennen repiä hiuksista samalla kun äiti epätoivoisesti yrittää siivota heittämäsi puurolautasen sotkuja.


kuussa olet jatkanut viime kuussa aloittamaasi sairasteluputkea. Heinäkuun alusta tähän mennessä olet sairastanut rotaviruksen (jolloin olimme sairaalassa yhdessä kolme yötä), noroviruksen, enterorokon, flunssan kuumeineen ja kaksi oksennustautia. Tosin lääkäritäti oli sitä mieltä toissapäivänä, että kaksi viimeisintä puolentunnin oksennustautia olisi mahdollisesti allerginenreaktio soijalle ja pähkinälle. Ilmeisesti sinusta ei ole ihan heti tulossakaan kasvissyöjää, kuten äiti aikoinaan sinun vielä mahassa köllötellessäsi tuumasi. Olet oikeastaan muuntautunut aikaisemmasta lihansyöjästä hedelmänpopsijaksi, jonka vatsa huutaa nälkää kelloon katsomatta maitopullon nähdessäsi. Yhdistät myös mikron hurinan maitopulloon, joten kellonaikaan katsomassa mikron käydessä alat kitistä ja itkeä pullon perään. Ravitsemusterapeutti kuitenkin oli sitä mieltä, että kyllä sinä kasvat näinkin, makeita hedelmäsoseita imien ja maitoa pullosta litkien. Täti oli oikeassa, koska painoa olit kasvattanut kuukaudessa lähes kilon verran, painat nyt 9.380 kiloa ja pituutta venynyt 77.1 senttiin. Tosin parin viikon takaisesta mittauksesta olit lyhentynyt kaksi milliä. Hienosta kasvusta huolimatta perjantain lääkäritäti suositteli sydämenmallisen kielesi leikkausta, joten vaikka äiti niin kovasti toivoikin, että kaikki epämukavat operaatiot jäisivät vauvavuoteen, edessä on vielä muutama käynti siellä, täällä ja tuolla. Muutoin kaikki hienojauhettu ruoka mitä kitusiisi lapat menee oman käden kautta. Äiti ei saa koskea pulloosi, eikä äidillä ole mitään asiaa lusikallesikaan. Noin puolet ruoasta päätyy mahalaukkuusi ja toista puolikasta äiti sitten luuttuaa ja pesee puolet päivästä. Uskomatonta, miten joku noin pieni voi sotkea noin paljon.

Ehkä suurin muutos siihen, että sinusta kasvoi iso, on se kun aloitit päiväkodin. Kamalinta siinä minusta on se, että nykyisin elämääsi kuuluu jotain, jossa äiti ei enää ole osallisena. Kuinka toivoisinkaan, että osaisit kertoa päivästäsi. Nykyisin vain konttaat hirveää vauhtia autoa huristaen äidin syliin, jonne painat pääsi ja rutistat kovaa. Aamut ovat sinulle vaikeita. Samoin päiväkodin myötä myös nätisti sinulle juttelevat tädit ovat pelottavia. Aloitat aina kamalan huudon, kun joku erehtyy hymyilemään sinulle ja kyselemään kuulumisia. Pelkäät, että kohta vaihdetaan syliä ja sitten äiti häipyy. Ehkä kamalinta on aamuisin jättää sinut itkevänä hoitoon ja laittaa kenkiä jalkaan tuulikaapissasi itkuasi kuunnellen. Kuinka äiti toivookaan, että meillä olisi vielä toinen ja miksei kolmaskin vuosi, jolloin voisimme vain olla ja mennä yhdessä niin kuin huvittaa. Joskus kuitenkin aikuisten on tehtävä vaikeita valintoja ja jos se yhtään helpottaa, kaikki mitä äiti tekee, on lopulta sinun parhaaksesi pitkässä juoksussa.


Liikut hurjaa vauhtia kontaten ja kävelet tukia pitkin. Tarvittaessa nouset seisomaan vaikka seinää vasten. Astianpesukoneesta pidät erityisesti ja luukun avaaminen ja luukun päällä istuminen kuuluvat mielipuuhiisi. Myös pianosi päälle usein yrität kiivetä. Tyhjennät mielelläsi kirjahyllyä ja ajelutat autoja aamusta iltaan. Paremman puutteessa auton sijaan kelpaa vaikka eteisestä löytynyt rikkonainen kenkä. Parvekkeella käyt kääntymässä usein ja kylpyhuoneessa uusin leikki on lattiakaivon kannen irrottaminen samalla kun äiti vieressä kiljuu eitä. Lempisanasi on "oho", jota toistat tilanteesta riippumatta. Koiran haukkumista olet viime päivinä vähentänyt. Äidin sängyssä on kiva riehua ja tapanasi on heilutella itseäsi hurjaa vauhtia konttausasennossa tai kaatuilla sängyllä päämäärättömästi kädet ylös levittäen eteen- tai taaksepäin.

Koska menojalkaasi on vipattanut viime aikoina niin armottomasti lukuhetket ovat jääneet vähemmälle. Kannan kyllä kirjoja sinulle harva se hetki, mutta huomattavasti mielekkäämpää sinusta on kontata karkuun äiti perässä möristen. Musiikista pidät myös edelleen ja ei ole "Looloo kids"ä voittanutta. Jaksaisit kuunnella noita kappaleita aina vain aamusta iltaan.

Asioita, joista pidät erityisen paljon ovat: musiikki, unikaverit, äidin kännykkä, tietokone ja aurinkolasit, pallot, autot, piano, wc-harja (äiti osti sinulle synttärilahjaksi ihan ikioman, tosin kiinnostus sitä harjaa kohtaan on ollut vähäistä), maitopullo, hedelmäsmoothiet, vaahtokylpy, hiekkalaatikko ja hiekkalapio sekä putket, joiden läpi voi kontata.


Asioita, joista et välitä niin paljon: kirpeät vihannekset ja marjat kuten, tomaatti, appelsiini, mustikka, mansikka ja vadelma, sukat, hatut, kynsien leikkaaminen, vaatteet, keinuminen, vanhat toimimattomat tietokoneet ja kännykät sekä pitkät automatkat.

Äidin lempihetkiä kanssasi ovat heräämineen iloiseen ääneesi ja nähdessäni hymyilevät kasvosi heti herättyäni, haliminen, olet kiistattomasti maailman paras halija sekä kaiken uuden ja jännittävän näkeminen sekä kokeminen.

Hetkeäkään en pois vaihtaisi.

Hyvää ensimmäistä syntymäpäivää rakas poikani!

Rakkaudella,
Mami.

perjantai 17. elokuuta 2018

Päiväkotipettymys

Jos aikamatkustelu olisi mahdollista, hyppäisin taaksepäin pari kuukautta, enkä edes hakisi puolileikillään töitä. Työt ovat kyllä ihan ok ja palkka tulee (sitten kun se joskus alkaa juoksemaan) sen verran, että minimiehelle kustantaa talvipipon tai kaksi. Aika vain menee matelemalla ja huomaan vilkuilevani kelloa vähän väliä miettien, että nyt se rakkauspakkaus syö puuroa ja nyt se on ulkona ja nyt se syö taas ja nyt se nukkuu ja enää 120 minuuttia kunnes pääsen minimiestä noutamaan. Huomaan, ettei minulla ole mitään sanottavaa kollegoille, kaikki ajatukset vain pyörivät jälkikasvussani. Päiväkotiura alkoi tiistaina pienessä flunssassa. Asiaa ei ollenkaan auttanut se, että minimies aloitti oksentamisen jo taas torstaina. En ole millään päässyt selvyyteen, joko sillä on taas oksennustauti vai pistääkö tuo laitosruoka pikkuisen pakin aivan sekaisin. Meillä on pitkästä aikaa itketty kovaa vatsaa pitkään ja hartaasti. Tosin meillä nyt itketään melkein mitä tahansa...

Tällä viikolla iloisesta ja touhukkaasta jälkikasvustani, jonka vakuuteltiin sopeutuvan ja pärjäävän päiväkodissa on kuoriutunut mielestäni hyvin eloton tapaus. Olen rakastanut katsoa iltaisin minimiehen omia jumppatuokioita, joihin kuuluu laulamista, pinnasängystä käsin kirjahyllyn tyhjentämistä, lelujen viskomista lattialle miljoona kertaa, naurua, jokeltelua... tuo kaikki on kadonnut jonnekin ja tilalla on vain apaattisesti itseään nukuttava jälkikasvuni. Mikään ei ole hyvin, eikä sylikään aina kelpaa. Tänään naapuri tervehti minimiestä hississä, johon lapseni, joka ei ole koskaan oikeastaan vierastanut mitään eikä ketään, aloitti sydäntä särkevän huudon sen pelossa, että tuo naapurintäti vie hänet luotani.

Päiväkoti, jonka valintaa pohdin pitkään ja hartaasti ja kävin kiertämässä useamman paikan läpi, ei ole ollut ihan sitä mitä päiväkodilta odotin. Ennen juhannusta tutustumiskäynnillä tapasin ehkä maailman ihanimman päiväkodinjohtajan ja ehkä samalla maailman ihanimman lastenhoitajan, joka ylpeänä esitteli minimiehen hänen ryhmänsä tulevana maskottina. Johtaja jäi eläkkeelle ja tuo maailman ihanin lastenhoitaja oli kuulema vaihtunut pari päivää ennen kesälomaa toiseksi, jo aikaisemmin ryhmässä olleeksi päällepäsmäriksi. Tutustumiskäynnillä tämä hoitaja huusi käsienpesutilanteessa pari vuotiaalle ja talutti sen aika vauhdikkaasti yhdestä kädestä pitäen. Katsoin touhua suu auki. Ryhmään ulkopuolelta tullut uusi lastentarhanopettaja on tuossa kuviossa ihan tossun alla ja vaikka kolmas hoitaja kiva onkin, hänkin on hyvin näkymätön. Tällä viikolla olen kuullut siitä, kuinka minimiehelle kyllä olisi ihan parasta, että hän tulisi hoitoon vasta silloin kun joku ryhmän vakituisista vetäjistä on paikalla, eli aikaisintaan kello 7:15. Sattuneista syistä tuo ei ole mahdollista, koska itseni pitäisi olla toisella paikkakunnalla vetämässä oppituntia oppilaille tasan kello kahdeksan. Kaikki ne palopuheet siitä, kuinka päivähoito mukautuu lapseen ja vastaa lastentarpeisiin ei sekään kyllä ole pitänyt paikkaansa. Minimiestä on yritetty väkisin valvottaa yli yhteentoista päivällä, sellaisena päivänä, kun kotona on herätty puoli kuuden aikaan. Normaali valveillaoloaika minimiehelle on yöunien jälkeen nykyisin 2-3 tuntia. Kuulema tuosta väkisin valvottamisesta oli seurannut se, että minimies oli sitten saanut raivarin yliväsyneenä ja paiskonut ruokailuvälineitä pitkin lattioita ja kieltäytynyt syömästä. Kappas vain. Kohta varmaan ollaan sitten kasvatuskeskustelussa.

Maitoa ei ole annettu sovitusti, eikä kyllä mitään muutakaan ruokaa. Meillä on varalta omat eväät mukana ravitsemusterapeutin suosituksella. Ruokatarjoilu ei ole pelannut miten pitää ja esimerkiksi sain vasta eilen tietää, että minimies ei ole saanut puuroa yhtenäkään aamuna ja hänelle on ollut aina varattuna leipäpala. Kyse on alle 1-vuotiaasta vauvasta, joka ainakaan tähän saakka ei ole leipää vedellyt sellaisia määriä, että niillä korvattaisiin aamupuuro. Tutistakaan ei ollut tarkoitus vierottaa vasta kuin siinä vaiheessa, kun se tulee kotona ajankohtaiseksi, mutta siellä se tutti on nätisti ollut naulakossa minimiestä haettaessa.

Alustavasti minulle puhuttiin kuinka ensimmäisinä päivinä lähetetään kuvaviestejä ja muita viestejä miten menee. Ensimmäisenä päivänä mitään ei kuulunut, joten itse kyselin kuulumisia. Vastaus oli tyyliin "kaikki ok". Seuraavana päivänä he jo oma-aloitteisesti tekstasivat kaiken olevan ok. Yhtään kuvaa en ole saanut. Päivän jälkeen kukaan ei varsinaisesti kerro kuulumisia muuten kuin "nukkui sen ja sen verran" ja "söi sitä ja tätä". Ehkä näin se kuuluu mennäkin, mutta kukaan ei kerro mitä minimies tekee, leikkii, kenen sylissä viihtyy, mitä uusia taitoja opittiin tänään... tai sitten tosiasiassa jälkikasvustani ei ole mitään hyvää sanottavaa ja homma pelaa liukuhihnameiningillä. Tai kyllä kahdesti on mainittu siitä miten paljon minimies tykkää musiikista, joka onkin jo ollut aikaisemmin tiedossa.

Tällä kokemuksella, älkää hullut lapsianne laittako näin pieninä päiväkotiin. Toivottavasti tämä pian helpottuu. Niin äidille kuin lapsellekin.



sunnuntai 12. elokuuta 2018

Ei-ensimmäinen päiväkotipäivä

Suuresta päiväkotipostauksesta ja suurten tunteiden sijata meillä on huomenna ensimmäinen virallinen ei-päiväkotipäivä. Viime yönä minimies aloitti yskimään, aamulla pärskittiin räkää ja kuolattiin tusina vaatekertaa, niin omia kuin minimiehenkin. Tein empiiristä tutkimusta milloin lapsi on liian sairas päiväkotiin. Toisten mielestä vuotavia neniä pitäisi parannella neljän seinän sisällä vähintään kaksi viikkoa. Toinen koulukunta vannoo, että raja menee kuumeessa ja sitä ennen raahaudutaan töihin, kouluun ja hoitoon pää kainalossa. Mietin pitkään kumpaan koulukuntaan kuulun ja yritin kaivella tuloksetta kunnan kantaa vuotaviin nokkiin.
Illalla oltiinkin sitten jo 38-asteen kuumeessa ja peli oli sillä selvä. Jos jotain positiivista tästä pitäisi sanoa: ainakaan tämä ei ole oksennustauti!

Olin jo etukäteen puolitosissani kysellyt vanhemmiltani, josko he voisivat uhrata viimeisen lomaviikkonsa sairaan jälkikasvuni kaitsemiseen jos tässä käy niin, että ollaan taas viruksen loisisäntiä ennen päiväkodin aloitusta. Pyhistä lupauksista huolimatta homma ei loppupeleissä sitten ollutkaan niin yksinkertaista ja "totta kai" vaihtui  vetoomukseen "helvetillisen pitkästä välimatkasta". Onhan tuota matkaa kieltämättä, mutta omat tukijoukkoni ovat loppupeleissä täällä aika surkeat, mitä tulee potentiaalisiin sairaan lapsen kaitsijoihin. Ihan kaikille en välttämättä myöskään halua flunssia lahjoittaa. Muutaman kyyneleenkin ehkä tirautin poikkeuksellisesti, että miten tämä edes on mahdollista. Sairaan lapsen lähettäminen "helvetillisen pitkän matkan päähän" neljäksi päiväksi tuntui surkeista vaihtoehdoista parhaimmalta, koska ainakin minimies olisi ollut tuttujen ja turvallisten aikuisten ympäröimänä. Lopulta myös veljeni vaimo suostui tarvittaessa tuuraamaan ja katsomaan minimiehen perään. Jäämme innolla odottamaan huomista ja tilannekatsausta.

Missään muussa tilanteessa en olisi töihin tässä tilanteessa ryntäämässä, mutta kyseessä on määräaikainen aineopettajan sijaisuus toisella paikkakunnalla, johon kuuluu myös koeaika. Ensimmäinen työpäivänä on merkitty tiistaille ja huomenna minun oli tarkoitus avata ensimmäistä kertaa materiaalit ja katsoa mitä minun ylipäätänsä pitäisi opettaa. Ilmeisesti yläkoululaiset kuitenkin ovat alakoulun alkuopetusryhmiä vaativimpia tapauksia eikä Pokemon -tarrat ole siellä samanlainen hitti, kun ykkös- ja kakkosluokilla. Olisi odottanut sairastumista edes ensi viikolle, jolloin muutenkin minun oli tarkoitus ottaa palkatonta vapaata Iho- ja allergiasairaala-aikaa varten. Niin, töitä toki tulee ja menee, mutta tämän työn oli tarkoitus mahdollistaa vuoden vaihteen jälkeiset opinnot ansiosidonnaisella ja taata loppupeleissä vakivirka ja taloudellinen vakaus. Olen työstänyt asiaa viikkokausia ja työntänyt sen sivuun ja päättänyt nauttia viimeisistä "vapaista". Ne ovat menneet lähinnä minimiehen sairastaessa, mutta kyllä minä taas viime yönä (ainakin alkuyöstä) ihastelin vieressäni nukkuvaa ja köhivää minimiestä.


Jos jotain positiivista pitäisi nyt repiä siitä, että tosiaan ollaan sairaana, se olisi varmaan se, ettei me olla yhtään valmiita koko päiväkotiuraa varten. Mannankylässä puputossut tilasin sen verran viimetingassa, että tossut tulevat sitten joskus. Yhtään vaatetta en ole vielä nimikoinnut (tarrat sentään olen jo Tarramonsterilta tilannut, tai ainakin muutaman arkin, kuulema ne eivät riitä mihinkään). Meinasin nimikoida niitä tosin siinä tahdissa, kun vaatetta päiväkodille kannan. Minun oli myös tarkoitus valmistaa minimiehelle oma perheposteri päiväkodin seinälle yhteisiä nyyhkyhetkiä varten, mutta toistaiseksi valokuvat odottavat valikoimista ja käsittelyä useammalla kovalevyllä. Mutta kyllä kai se tästä. Ajattelin aina pedanttina ihmisenä kaiken olevan viimeisen päälle tehtynä ja laitettuna. Jotenkin (sairaan) lapsen kanssa tämä aika on rajallista. Kaikki aikaa tuntuu nykyisin menevän siivotessa.

tiistai 7. elokuuta 2018

11 kk

Rakas poikaseni,

havahduin tänään, että olet kohta jo 11.5 kuukautta vanha, etkä suinkaan täyttänyt hetki sitten täysiä kuukausia. Viralliset 11-kuukautiskuvasi myös ovat ottamatta. Täydellisiä kuvia tavoitellessani halusin naamasi olevan mahdollisimman enterorokko rupivapaa ennen kotistudion pystyttämistä. Tällä hetkellä ei mene päivääkään etten hämmästelisi miten iso sinusta on kasvanut. Siitäkin huolimatta, että kuluneen kuukauden aikana et ole tehnyt oikein muuta kuin sairastellut. Olet sairaanakin kyllä ihan supervauva. Ihan kipeimmät hetket haluaisivat vain köllötellä sylissä tai vaihtoehtoisesti huudat sylistä ja haluat sieltä pois, kunnes huomaat, että jos on jotain kamalampaa niin se on se, ettet ole juuri sillä hetkellä sylissä huutamassa, että haluat sieltä pois. Tässä kuussa olet siedättänyt oksennusfobista äitiäsi kunnolla ja nykyisin melkein aina uskallan ottaa sinut syliin, sen jälkeen kun olen kietonut sinut tiukasti pyyhkeen sisälle ja istutan sinut syliini itsestäni poispäin. Toivon niin kovasti, että yrjötaudit, samoin kuin muut taudit, olisivat osaltasi ohitse edes hetkeksi siitäkin huolimatta ettet pahemmin kärsi vielä miesflunssasta. Tarvitset kuitenkin sairasteluun ympärivuorokautisen palvelijan ja äiti on vähän väsy sairaan lapsen hoitamiseen, vaikka totta kai äiti jatkossakin sinua sairaana hoitelee. Vaikka sattuisit sairastumaan jo heti huomenna.

Opit ryömimään aikoinaan samana päivänä, kun sairastuit ensimmäiseen vatsatautiisi. Rotaviruksen iskiessä vaihdoit edellisenä päivänä liikkumisen nelivetoiseksi ja sen jälkeen olen nähnyt sinut ryömivän vain yhden ainoan kerran ja senkin rotapotilaana sairaalassa. Ensin konttausvauhtisi oli aivan etanantahtista, enkä ymmärtänyt miksi vaihdoit mahakiitosi etanakäyntiin. Harjoitus on kuitenkin tehnyt sinusta konttausmestarin. Salaa äiti on myös iloinnut, että tämä vaihe ajoittui kesähelteille ja housujen polvet ovat säästyneet puhkikulumisilta. Konttauksen myötä löysit serkkujen luona autot. En edelleen voi käsittää miten sisäsyntyistä autofanaattisuutesi onkaan. Konttaat päivät pitkät autojasi työnnellen. Joskus autojen tilalla työnnät eteenpäin palloja. Tönäiset ne kädelläsi eteenpäin ja konttaat kiinni, antaaksesi niille taas lisää vauhtia. Ukki on jo ollut ilmoittamassa sinua Tanskan jalkapallomaajoukkueen vahvistukseksi. Isona sinusta kuulema tulee jalkapalloilija, sellistin ja aivokirurgin lisäksi. Tukea vasten myös liikut kävellen sivusuunnassa.

Sellosta puheenollen, äiti melkein hajotti kätesi kun se jäi ostoskeskuksen hissin oven väliin puristuksiin. Mummin mukaan oli onni ettei kädellesi käynyt mitään. Kuule yksikätisenä sellistin urasi olisi ollut vaakalaudalla. Tästä tapaturmasta lähtien olet matkustanut aina visusti vaunuissa käytettynä hissien perimmäisessä nurkkauksessa. Myöskään äidin sänkyyn sinulla ei ole nykyisin enää oikein asiaa. Tapanasi kun on lähteä liikkeelle vähän liian vauhdikkaasti ja pöytälamppukin nykyisin viettää sapattikuukausia kirjahyllyn päällä. Siitä lähtien, kun teit ilmakuperkeikan lampunvarjostimen päälle ja äiti sydän sykkyrällä kävi sinut lattialta pelastamassa. Nykyisin aamuhalit toimitetaan aika usein olohuoneenmatolla. Niin, että sinä puuhailet omiasi ja äiti torkkuu sen minkä hiustenrepimiseltä ja kiipeilytelineeltä olemiselta pystyn.

Tässä kuussa maailman helpoimmasta ja iloisesta vauvasta kuoriutui sisupussi. Se kaikki liittyi siihen, että sen jälkeen kun opit konttaamaan, olet viihtynyt itseksesi pitkiäkin aikoja parvekkeella leikkien. Usein virittelimme sinne helteellä sinulle uima-altaan, jota äiti ei aina laiskana ole jaksanut ja muistanut tyhjentää iltaisin. Sinulla on tapana uittaa altaassa kaikki mahdollinen, revityistä kirjanpalasista tutteihin ja riisikakkuihin. Lisäksi viihdyt siellä erinomaisesti autojasi työnnellen. Paitsi, että sinulla on tapan olla otteissasi sen verran kovakourainen, että autot kaatuvat joskus katolleen ja kyljelleen. Tämä saa aikaan sinussa raivokohtauksen ja kiljuen ja karjuen paiskot autoja päin seiniä ja parvekkeen kaiteita, kunnes joskus vahingossa auto kääntyy takaisin pyörilleen ja olet taas onnellinen. Aina siihen saakka, kun auto ei taas tottele sinua ja saat uuden raivarin. Joskus pitkittyneen raivarin aikana alat paiskomaan muitakin esineitä ympäriinsä ja kylpyankkasi ovat joskus saaneet kovaakin kyytiä. Muita harmistuksen aiheita ovat, liian pienet kolot, joihin jäät jumiin ja Ikean kiinni oleva mehupillipussi. Mummi totesi yksi päivä, etten minä, jolla kuulema alkoi murrosikä kuusivuotiaana, ole koskaan ollut tuollainen ja saanut raivokohtauksia noin pienenä. Tämä kaikki varmaankin lupaa erityisen seesteistä uhmaikää.

Haukut edelleen koiran nähdessäsi ja sana "ei" merkitsee sinulle hetkestä riippuen, joko sitä, että lopetat mitä ikinä oletkaan tekemässä tai sitä, että teet sitä vielä suuremmalla innolla, samalla kun hymyilet ja naurat päälle. Erityisesti äidin harvenevia hiuksia on aina yhtä mukava repiä kaksin käsin. Ihanin henkilö maailmassa on mielestäsi ukki. Sen jälkeen tulee mummi ja jossain hännänhuippuna äiti. Olet ukin oma perskärpänen ja seuraat ukkia aamusta iltaan. Toistaiseksi äiti on kuitenkin onnistunut omimaan sinut itsellensä aina viimeistään iltaisin. Luemme yhdessä aina iltasaduksi saman tutun kirjan Nancy Tillmanin kirjan "I'd Know You Anywhere, My Love" samalla kun kuuntelemme itkuhälyttimestä tuutulauluja. Nukut yleensä omassa sängyssäsi läpi yön heräämättä kertaakaan. Joskus harvoin äidillä on kuitenkin onni saada sinut kainalokaveriksi. Tällöin yleensä konttaat unissasi pää seinään kolisten tai nukut vähintään poikittain niin, että äiti on pudota sängyltä. Näitä hetkiä en kuitenkaan vaihtaisi mihinkään. Nytkin minulla on sinua ikävä, vaikka nukutkin kädenmitan päässä sängystäni. Kauniita vauvavuoden viimehetkiä rakkaimpani.

Rakkaudella,

Mami.