torstai 18. tammikuuta 2018

Ensimmäiset pari tuntia

Sairaalaelämää on takana pari tuntia. Huomioita olen kiinnittänyt seuraaviin asioihin.

Jos vanhempien eväille tarkoitettu jääkaappi on mitoitukseltaan noin 50 x 50 senttimetriä, sinne ei mitenkään voi mahtua 13 vanhemmat eväät. Tungin muutaman jugurtin kylmästi muiden salaattien ja patonkien päälle. Omaa salaattirasiaani en mitenkään saanut kaappiin mahdutettua edes pystyasennossa.

Sairaanhoitajilla ei yksinkertaisesti riitä aikaa kaikille. Jouduimme pitkäaikaispotilaan kanssa samaan huoneeseen, joka meinaa myös sitä etten saa yöpyä minimiehen vierellä. Tämä pikkupotilas kitisi yksin epätyytyväisenä ilman minkäänlaista huomiota. Istuimme sitten tuolilla minimiehen kanssa tämän toisen sängyn vieressä lauleskellen ja naureskellen. Sain palautetta, että olin ylittänyt jonkun näkymättömän viivan. Tosiasiassa huoneen ainoa istumapaikka vain sattui sijaitsemaan siinä kohdin, joten siinä ainoa syy miksi ahterini siihen parkkeerasin. Eikä me edes koskettu ja pidettiin pitkä hajurakokin. Tuli kuitenkin selväksi, ettei toisten sängyn vierelle ole asiaa.

Enkä todellakaan ole jättämässä omaa jälkikasvuani tuonne hoitoon. Pesutilojen puuttumisen takia olen kuumeisesti pohtinut missä pääsen suihkuun. Kirurgi kun alustavasti käski varautumaan, että viikonlopun ylitse täällä ollaan. Kotiin julkisilla kuitenkin menee edestakaisin toista tuntia. Pongasin Naistenklinikan edestä uimahallin, joten ajattelin sitten käydä siellä suihkussa. Edullisemmaksi sekin tulee kuin seutulippu kahteen kertaan.

Kirurgi oli vaihtunut jostain tuntemattomasta syystä. Tämä uusi kirurgi esitti visionsa kuinka vetää sellaisen viiden sentin sektioarven alavatsalle. Yritin selittää, että meillä kyllä oli alustavasti puhetta, että sisään mennään navan yläpuolelta. Kuulema katsovat sitä sitten leikkaussalissa. Parempi kuitenkin viiden sentin viilto on siellä navan ala kuin yläpuolella. Alkuperäisen suunnitelman mukaan viilto olisi tehty navanmuotoja mukaillen, jolloin käytännössä minimiehelle ei olisi jäänyt operaatiosta mitään jälkeä. Räpsin eilen viimeiset kuvat koskemattomasta navasta. Olisi ilmeisesti pitänyt kuvata koko mahaa. 

Sairaalavaatteet ovat omituisia. Ne eivät tunnu koskaan istuvan kunnolla kenenkään päälle. Osasto on täynnä minipotilaita ja meille oli varattu kanssa koon 60 kuteet. Housut jäivät polvihousuiksi ja paita ei ylettynyt napaan. Ensimmäiset vaatteet minimies jo protestiksi sotki vääntämällä kunnon niskapaskat.

Vauvani, joka ei yleensä koskaan huuda ja silloinkin megaharvoin veti kamalat raivarit nukkumapaikaksi tarkoitetusta kalterisängystä. Oli kuulema osaston kovaäänisin ja sain erikoisluvalla viedä huoneeseen omat vaunut (hoitajien idea, ei omani).

Huonoa omaatuntoa olen potenut lähinnä siksi, että vein tänne täysin terveen vauvan kidutettavaksi.  


Leikkaukseen minimies pääsi tuntia  suunniteltua myöhemmin. Sinne se meni, äidin pieni poika jo valmiiksi nukkuen pupu kainalossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti