Sairaalaelämää on
takana pari tuntia. Huomioita olen kiinnittänyt seuraaviin asioihin.
Jos vanhempien
eväille tarkoitettu jääkaappi on mitoitukseltaan noin 50 x 50 senttimetriä,
sinne ei mitenkään voi mahtua 13 vanhemmat eväät. Tungin muutaman jugurtin kylmästi
muiden salaattien ja patonkien päälle. Omaa salaattirasiaani en mitenkään
saanut kaappiin mahdutettua edes pystyasennossa.
Sairaanhoitajilla
ei yksinkertaisesti riitä aikaa kaikille. Jouduimme pitkäaikaispotilaan kanssa
samaan huoneeseen, joka meinaa myös sitä etten saa yöpyä minimiehen vierellä.
Tämä pikkupotilas kitisi yksin epätyytyväisenä ilman minkäänlaista huomiota.
Istuimme sitten tuolilla minimiehen kanssa tämän toisen sängyn vieressä
lauleskellen ja naureskellen. Sain palautetta, että olin ylittänyt jonkun
näkymättömän viivan. Tosiasiassa huoneen ainoa istumapaikka vain sattui
sijaitsemaan siinä kohdin, joten siinä ainoa syy miksi ahterini siihen
parkkeerasin. Eikä me edes koskettu ja pidettiin pitkä hajurakokin. Tuli
kuitenkin selväksi, ettei toisten sängyn vierelle ole asiaa.
Enkä todellakaan
ole jättämässä omaa jälkikasvuani tuonne hoitoon. Pesutilojen puuttumisen takia
olen kuumeisesti pohtinut missä pääsen suihkuun. Kirurgi kun alustavasti käski
varautumaan, että viikonlopun ylitse täällä ollaan. Kotiin julkisilla kuitenkin
menee edestakaisin toista tuntia. Pongasin Naistenklinikan edestä uimahallin,
joten ajattelin sitten käydä siellä suihkussa. Edullisemmaksi sekin tulee kuin
seutulippu kahteen kertaan.
Kirurgi oli
vaihtunut jostain tuntemattomasta syystä. Tämä uusi kirurgi esitti visionsa
kuinka vetää sellaisen viiden sentin sektioarven alavatsalle. Yritin selittää,
että meillä kyllä oli alustavasti puhetta, että sisään mennään navan
yläpuolelta. Kuulema katsovat sitä sitten leikkaussalissa. Parempi kuitenkin
viiden sentin viilto on siellä navan ala kuin yläpuolella. Alkuperäisen
suunnitelman mukaan viilto olisi tehty navanmuotoja mukaillen, jolloin
käytännössä minimiehelle ei olisi jäänyt operaatiosta mitään jälkeä. Räpsin
eilen viimeiset kuvat koskemattomasta navasta. Olisi ilmeisesti pitänyt kuvata
koko mahaa.
Sairaalavaatteet
ovat omituisia. Ne eivät tunnu koskaan istuvan kunnolla kenenkään päälle. Osasto
on täynnä minipotilaita ja meille oli varattu kanssa koon 60 kuteet. Housut
jäivät polvihousuiksi ja paita ei ylettynyt napaan. Ensimmäiset vaatteet
minimies jo protestiksi sotki vääntämällä kunnon niskapaskat.
Vauvani, joka ei
yleensä koskaan huuda ja silloinkin megaharvoin veti kamalat raivarit
nukkumapaikaksi tarkoitetusta kalterisängystä. Oli kuulema osaston kovaäänisin
ja sain erikoisluvalla viedä huoneeseen omat vaunut (hoitajien idea, ei omani).
Huonoa omaatuntoa olen potenut lähinnä siksi, että vein tänne täysin terveen vauvan kidutettavaksi.
Leikkaukseen
minimies pääsi tuntia suunniteltua
myöhemmin. Sinne se meni, äidin pieni poika jo valmiiksi nukkuen pupu
kainalossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti