Meillä parhaillaan on meneillään tämän vuoden viides antibioottikierros korvatulehdukseen. Näistä kuureista neljä on syöty kahden kuukauden aikana ja viimeiset kaksi kahden viikon aikana. Hetki hetkeltä ymmärrän vähän enemmän miten joku äiti “vahingossa unohtaa” lapsensa tienposkeen tai kauppakeskukseen. Jotenkin kierros menee jotakuinkin näin. On vähän vuotavaa nenää. Sitten yöt alkavat olla risaisia. Lopulta minimies on tyytymätön ihan koko ajan ja narisee ja kitisee. Missään ei ole hyvä olla. Halutaan syliin ja kohta sylistä pois ja sitten ulvotaan loukkaantuneena, miten ilkeä äiti laittoi lattialle istumaan. Seuraavaksi lopetetaan kokonaan nukkuminen ja kiljutaan voimalla. Ainoastaan youtuben lastenmusiikkivideot jaksavat joskus lohduttaa. Niitä ollaan katsottu keskellä yötäkin ja säälitty naapureita. Viimeistään tässä vaiheessa nousee kuume. Joskus harotaan korvia ja uikutetaan hereillä ja unissaan korvia pidellen.
Viime viikon maanantaina meni viimeiset antibiootit siltä kierrokselta. Keskiviikkona alkoi aivastelu. Perjantaina oltiin jo sitten kunnon flunssassa ja lauantaina huuto oli korvia huumaavaa. Soitin Jorvin lasten yhteispäivystykseen, että vaikka ohjeena onkin odottaa korvatulehduksessa arkeen terveyskeskuksen aukeamista, parin vuorokauden valvominen tuntuu itsestäni ihan kidutukselta. Käskivät tuomaan minimiehen näytille, koska pitihän kiljumisen syy kuulema selvittää. Ilmottautuessa korostin sitä kuinka kuumetta ei ole. Automatkalla kuume oli kuitenkin jo noussut. Odottelimme lääkäriin pääsyä kaksi tuntia täpötäydessä päivystyksessä. Epäselväksi vähän jäi miksi ihmiset olivat raahautuneet sinne bussilasteittain. Kantasuomalaisia ei näkynyt, mutta useimmilla oli mukana molemmat vanhemmat ja tusina lapsia, jotka juoksivat pitkin käytäviä edestakaisin. Diagnoosina oli, että ei kuulema voi sanoa onko korvatulehdus menossa vai tulossa vai onko kenties pysynyt samana. Toinen korva oli kokonaan puhdas, kuten aina tähänkin saakka. Käsky kävi mennä terveyskeskukseen tarkastuttamaan korvat maanantaina uudestaan. Tuloksena maanantaina oli sitten ärhäkkä korvatulehdus molemmissa korvissa. Näitä ollaan nyt paranneltu kolme päivää kotioloissa. Tällä kertaa edes nuha ei ole kadonnut minnekään ja tänään korvia taas räplättiin siihen malliin, että eiköhän viimeistään päästä taas viikonloppuna Jorvin päivystykseen.
Lähete myös lähti korvapolille eteenpäin putkitusarviointiin. Onni olisi olla vakuutus, mutta näillä mennään. Pikaisella katsauksella putkitus yksityisellä menee reilusti kolminumeroisille summille ja yksi jatkuvasti palkattomalla saikuttava yksinhuoltaja opettaja, ei sellaisia näillä tuloilla kustanna.
Jotta arki jotenkin rullaisi ja oma pää kestäisi tätä ikuista sairastelukierrettä olen kehitellyt itselleni muutamia selviytymiskeinoja:
- Vaunulenkki pimeässä piristää kummasti. Korvalaput vain korville ja musiikki täysille. Voin melkein kuvitella olevani yksin liikenteessä. Musiikki myös peittää alleen pienen kitinän.
- Ipad aamupallla minimiehen edessä antaa itselleni 15 minuuttia omaa aikaa. Minimies jaksaa juuri ja juuri katsoa samat kaksi jaksoa Masha and the bear -sarjasta uudestaan ja uudestaan jokaikinen aamu. Huonona puolena tässä on, että tänään kun suljin pädin alkoi armoton ulina ja protesti. Äkkiä ne näköjään oppivat huonoille tavoille.
- Lämmin suihku minimiehelle, antaa yleensä toiset 15 minuuttia itselleni aikaa huilata. Suihku oli ehkä minimiehen ykköspaikka ja surutta annoin touhuta tuon vuosikkaan yksin suihkussa samalla kun itse olin auki olevan oven toisella puolella. Joskus parikin kertaa vuorokaudessa. Ikävä kyllä jostain syystä minimies on yhdistänyt pienessä päässänsä suihkun korvakipuun ja tällä hetkellä suihkuun ei mennä edes huutamalla. Ammeeseen taas en uskalla jättää yksin touhuamaan.
- Nukkuminen silloin kun minimies nukkuu. Toimii vaihtelevasti.
- Puhelimen selaaminen puistossa ja pään nollaaminen. Jostain syystä minimies viihtyy yleensä puistossa hyvin. Myönnän salaa kritisoineeni vanhempia, jotka käyttävät puistoajan puhelimen kanssa seurusteluun. Jos se kuitenkin on koko päivän ainoa hetki kun lapsi on tyytyväinen ja hiljaa, ymmärrän hyvin, että silloin voi olla tarve nollata oma pää vaikka sitten luuria selaten.
