5 kk

Rakas poikaseni,

eilen täytit viisi kuukautta. "Kotona sen muistaa pari päivää ja sitten se unohtuu", totesi Tiina-hoitaja kiitollisuudesta Lastenklinikalla, kun suu vaahdossa selitin kaikkien niiden pienten potilaiden keskellä kuinka onnekkaita loppupeleissä olimmekaan. Tiinan mukaan jokaisen vanhemman pitäisi käydä hetki osastolla istumassa, jossa puoli päivää tuntuu parilta pitkältä vuorokaudelta ja joka puolella on supervauvoja kasvamassa ja voimistumassa. Kokemus tuo perspektiiviä ja vaikka Tiinan mukaan arkihuolet lopulta syrjäyttävätkin suuremmat tunteet, kuten asiaan kuuluukin, näin viikon jälkeen äiti edelleen fiilistelee ja ihastelee sinua, supervauvaani, päästä varpaisiin ja takaisin taisteluarpeesi.

Viime pääsiäisenä, kun olit vielä äidin masussa, menimme kaksin ultraan sormiasi ja varpaitasi laskemaan. Ultra kesti pitkään ja lopulta kätilö näytti ruudulla isoa mustaa ympyrää ja totesi, ettei sen kuulunut olla siellä. Siitä alkoivat pitkät kuukauden, jonka aikana sinua ultrattiin päästä varpaisiin monta monituista kertaa. Sinä kasvoit paljon, möykky vähemmän. Kerran tervehdit meitä heiluttelemalla keskisormeasi naamasi edessä ja muutaman kerran kieltäydyit heräämästä ja kääntämästä kylkeäsi. Lääkärit spekuloivat paljon, mutta loppupeleissä kukaan ei tiennyt mikä möykky mahassasi mylläsi. Äiti olisi tahtonut pitää sinut mahassa turvassa loppuelämänsä, jossa voit hyvin ja potkit onnellisena. Lopulta kuitenkin sinä päätit toisin ja synnyit. Sait mahtipontiset taistelijanimet ja äiti oli haltioissaan! Jokainen kakkavaippasi oli ihme ja vatsasi toimi normaalisti möykystä huolimatta. Lastenklinikalla vierailimme ensimmäisen kerran ultrassa ollessasi kahden päivän ikäinen. Kahden viikon päästä tapasimme kirurgin, joka lähetti sinut vielä kotiin kasvamaan ja voimistumaan. Viime viikolla mahastasi poistettiin mandariinin kokoiseksi paisunut kysta ja pätkä suolta. Olit nimittäin päättänyt pikkuruisena kasvattaa itsellesi varalta ylimääräisen suolen. Ihan joka poika ei olisi siihen pystynytkään! Neljäntenä päivänä leikkauksesta meidät lähetettiin takaisin kotiin toipumaan, koska supervauvana toivuit operaatiosta supernopeasti. Muistoksi matkasta sait 4.7 sentin (olikin muuten 5.5 senttinen, kun illalla mittasin viillon ilman teippiä) arven napasi yläpuolelle. Äiti ei voisi olla ylpeämpi!

Leikkauksen jälkeen tapahtui jotain odottamatonta ja ensimmäistä kertaa elämässäsi sinulle tuli nälkä! Kun on elänyt nälässä lähes viisi kuukautta, eikä mahaan ole mahtunut möykyn takia ruokaa, ruokahalusi on pohjaton. Ensimmäistä kertaa kuukausiin vaadit itsellesi syötävää myös kesken yöunien. Valitettavasti äiti on myös joutunut toimimaan ruokapoliisina ja rajoittamaan ahmimistasi. Maitoa kittaisit niin paljon kun sitä annetaan, hedelmäsoseet ovat herkkuasi ja hedelmäpuurotkin uppoavat. Kasviksista et niinkään välitä, vaan olet perso makealle. Ihan kuin äitisi! Ruokaillessa auot suutasi ahkeraan, mutta usein ennen lusikkaa sinne päätyvät molemmat kätesi. Lisäksi opit vihdoin nukkumaan pinnasängyssä sairaalajakson jälkeen. Äiti kuitenkin pian väsyi muutamassa yössä antamaan sinulle tuttia useamman kerran yössä ja muutti sinut takaisin tuttuihin vaunuihin. Kyllä me vielä joskus opitaan sängyssäkin tuutimaan.

Tässä kuussa äiti päätti, että meidän olisi aika laajentaa elinympäristösi ja tarkastella muitakin reviirejä. Alat olla sen ikäinen, että koet kaiken uuden äärettömän mielenkiintoisena ja jaksaisit tapittaa televisiotakin tuntikausia. Koska suolisto-operaatiosi rajoitti järjestykselliseen toimintaan osallistumista, äiti vei sinua valoja rakastavana ihastelemaan Lux Helsinkiä. Erottajan paloasemalle ehtiessä olit umpiunessa ja siitä huolimatta äiti sinua sitkeästi yritti hereille kiskoa useampaankin kertaan. Jossain vaiheessa luovutin ja päätin sitten nauttia tapahtumasta itse. Lyhtypuistoon ehtiessä heräsit ja Arkkitehtuurimuseon sisäpihassa olit jo liekeissä. Katsoimme rakennuksen musiikilla höystetyn valoshown kahteen kertaan. Senaatintorilla nukuit jo toistamiseen, mutta äiti oli onnesta sykkyrällä, että kyllä me sinusta vielä kunnon kultturelli leivotaan. Myöhemmin kävimme vielä Kiasmassa oppimassa lisää väreistä. Olisit edelleen mieluummin nukkunut, mutta suotakoon se sinulle. Olet kaikesta huolimatta vielä hyvin pieni ja tarvitset paljon unta.

Kiitollinen ei myöskään äiti ole unohtanut olla ja kuluneella viikolla vihdoin palasimme alkujuurillesi kiittelemään suklaiden kanssa. Meidät otettiin Fertinovassa avosylin vastaan ja tapasimme monta monituista uutta ihmistä, mutta myös äidin päänuppia tarkastelleen psykoterapeutin, ihanan hoitajan ja sinut petrimaljalla alkuun saaneen biologin. Meidän lääkäri puolestaan oli kotona hoitelemassa omaa ihmettään. Biologin kanssa äiti kävi pitkän keskustelun pakkassisaruksistasi, kun oikeasti sinä olet yksi nelosista ja sisaruksesi ovat ihan samanikäisiä kanssasi. Biologi myös totesi miten hassua olikaan nähdä sinut tässä ja nyt, kun viimeksi tavatessasi olit vain kahdeksansolun kokoinen mikroskooppinen pieni pallero. Lupasimme lopuksi palata pikkusisarusta sinulle hakemaan. Olisipa se niin helppoa! Äiti niin toivoisi, että sinulla olisi joskus elämässä joku, jonka kanssa tulevaisuudessa päivitellä äidin tekemisiä ja olemisia. Onneksi sinulla kuitenkin on serkkuja, jotka rakastavat sinua kun pikkuveljeään. Lastenklinikan suklaatoimituksen viemme perille hieman myöhemmin.

Viisikuukautismerkkipäiväsi kunniaksi päätit, että kääntyminen mahalleen olisi aika siistiä. Neuvolatäti varoitteli äitiä jo pari kuukautta aikaisemmin sitä, että kohta sinä lähdet liikkeelle ja pyörit ja hyörit itsesi alas sängyistä ja hoitotasoilta. Ennen tuota päivää et kuitenkaan ole osoittanut mitään kääntymisen merkkejä. Nyt kuitenkin vihdoin punnersit naama punaisena itkua vääntäen mitä ihmeellisimmissä asennoissa, kun yritit kammeta itseäsi ympäri. Valitettavasti tällä kertaa homma jäi yrityksen asteelle ja jatkamme kääntymisharjoituksia uudestaan tänään.

Hienomotoriikkasi puolestaan toimii moitteettomasti. Tarraat kiinni ihan mihin tahansa milloin tahansa. Leikit pitkiä aikoja leluillasi ja osaat myös laittaa lusikan suuhusi. Aamuisin suurinta huviasi on äidin naaman repiminen ja sormien tunkeminen nenässä oleviin pieniin reikiin. Ääntelysi on usein monotonista ölinää, joka muuttuu välillä kiljunnaksi ja hihkaisuiksi. Yleensä äänekkäimmilläsi olet aamuisin tai silloin, kun äiti erehtyy puhumaan puhelimessa.

Kaunein ääni, jonka tiedän on naurusi! Väsyneenä kaikki on sinusta hauskaa ja kikatat rajattomasti ihan kaikelle äidin ilmeilylle ja ääntelylle. Sairaalassa yksi ilta sinua nukuttaessa yritit kovasti pitää itsesi hereillä ja äidin seuranasi nauramalla loputtomasti ja hymyilemällä aina äidin vilkaistessa suuntaasi. Jos olisit tuolloin pyytänyt itsellesi mopoa, äiti olisi varmasti sen hankkinut. Osaat siis jo kietoa äidin pikkusormesi ympärille.

Supervauvani, olet parasta mitä tiedän ja olen sinusta äärettömän kiitollinen, tässä ja nyt, aina ja ikuisesti.

Rakkaudella,

Mami