Uusia temppuja

Minusta tuntuu, että siitä on ikuisuus kun minimies on oikeasti oppinut mitään kokonaan uutta. Viime aikoina asioissa on vain tapahtunut hienosäätöä, kunnes sitten tänään iltapäivällä. Minimies leikki yksin selälleen lelukaaren kanssa lattialla ja rojahdin hetkeksi sohvalle lukemaan sähköpostini. Nousin pian ylös ja katsoin, kun minimies onnellisena makaa lelukaaren vieressä mahalleen ja järsii tuttinauhaa. Olen viikkoja houkutellut kääntymään aina uusien ja vieläkin hienompien lelujen perässä. Olen rakentanut legoista torneja ja heilutellut joulupalloja. Sitten se otti ja kääntyi ihan itsestään ilman mitään ylimääräisiä härpäkkeitä ja tietenkin niin, etten ollut koko asiaa todistamassa. Kippasin ahkeraan minimiestä takaisin selälleen ja sain toistamaan saman tempun kahteen kertaan. Sitten se taisi taas unohtaa kuinka käännytään ja koko ilta on ollut yhtä selällään chillailua.

Tänään myös opittiin vierastamaan ja kiljuttiin ja nikoteltiin veljelleni, veljeni vaimolle, veljeni lapsille ja veljeni koiralle. Lisäksi juomalasista veden hörppinen on aika kivaa, joskin äärettömän märkää puuhaa.

Minne se minun vauva katosi? Kohta se muuttaa jo pois kotoa.

Vauvojen Värileikki osa 2

Uhosin jo edellisen Vauvojen Värileikin jälkeen pari viikkoa sitten, että tänne me tullaan uudestaan. Jäljellä oli enää tämän viikon teemaväri sininen ja ensi viikon väri punainen. Koska värinä pidän enemmän sinisestä, päätimme (minä päätin) siis tänään suunnistaan terapoimaan itseämme tutuksi tulleeseen Kiasmaan. Tällä kertaa olin fiksumpi ja syötin vauvani melkein tuntia ennen taidesessiota. Ajoitus oli melkein täydellinen ja uusinta taideteosta koristaa vain yksi pieni puklu.

Tällä kertaa vauvoja oli paikalla puolet vähemmän, joten meitä oli mukana ainoastaan kuusi yksikköä. Ensin kävimme ihastelemassa Kiasman näyttelyiden puolella ne muutamat sinisävyiset teokset (ja ohikulkiessa muutaman muunkin). Parissa viikossa minimiehessä oli tapahtunut jotain ja ennen niin kulturelli vauvani oli paljon kiinnostuneempi muista vauvoista kuin taideteoksista. Tai sitten se yksinkertaisesti ajatteli, että nämä maalaukset on nähty ennenkin.

Työpajassa esittelimme lyhyesti itsemme ja jälkikasvumme. Oma esittelyni jotakuinkin meni "tässä on Apollo, 5 kuukautta, joka on vähän motorisesti jäljessä". Taisin siihen vielä keksiä muutamia selityksiä miksi näin oli päässyt käymään. Tosin myöhemmin tuli sekin todistettua, että motorisesti jäljessä oleva Apolloni, touhusi enemmän kuin naapuri 5.5 kuukautta ja toinen naapuri 4 kuukautta oli kuin Apolloni kaksi viikkoa sitten, joka itki, eikä ollut pätkääkään kiinnostunut aktiviteeteista. Ihastelimme hetken sinisiä tavaroita, joihin kuului harsoja, kankaita, papiljotteja, nauhanpätkiä ja minimiehen ykkösaarre pehmeä sininen muovinpala, joka näytti (ja ilmeisesti maistui) uimarenkaan osalta.

Siinä missä viimeksi paperille kaadettiin lämmintä vettä, tänään vauvojen käsiin iskettiin jääkuutiot, vierelle ripaus mustikkajauhoa ja lopuksi isot kasat kuningatar pilttiä. Viimeksi piirtely ei olisi voinut kiinnostaa jälkikasvuani yhtään vähempää, mutta tällä kertaa piltti maistui hyvältä. Loppupeleissä minimies makasi selällään silmät kiinni ja imi sormiaan. Vähän yksi pikkutaitelija tuuppasi tunkeutumaan meidänkin taideteoksen päälle varastamaan jääkuutiot ja jättääkseen myös meidän paperiin omat käden- ja jalanjälkensä.

Mukaan lähti kivasta iltapäivästä taas yksi taideteos lisää seinälle ripustettavaksi ja yksi body pyykättäväksi. Yrtin valikoida tällä kertaa vaatteet tarkasta, etteivät pilalle menneet vaatteet harmittaisi yhtä paljoa, mutta loppupeleissä tulin taas siihen tulokseen, että oikeasti tämä(kin) body on kyllä yksi lempparivaatteistani. Uskomattoman paljon nykyisen menee aikaa tahrojen poistossa. Uhraavatkohan muutkin yhtä paljon aikaa vaatteiden fiksaukseen vai onko muilla oikeasti olemassa erikseen arki- ja pyhävaatteet? Vähän menojalkaa kutkuttaa siihen malliin, että jos mitään tähdellistä ei ensi viikoksi ilmaannu, haluaisin kovasti käydä vielä sen punaisenkin värileikin testaamassa.

Ps. Minimies on edennyt kääntymisharjoituksissa siihen pisteeseen, että osaa kääntyä halutessaan kyljelleen. Halutessaan myös punnerrus mahalteen onnistuu kylkiasennosta. Näiden kahden yhdistäminen vain näyttää oleman mahdottomuus. Tänään etenimme siihen pisteeseen, että jos samalla kun kiljun kääntymään silmät kiiluen ja meillä säilyy fyysinen yhteys yhden ainokaisen sormen välillä, minimies osaa kääntyä selältä mahalteen alusta loppuun saakka. Käytännössä tuo sormiyhteys toimii henkisenä telepatiayhteytenä. Yritän uskoa ja luottaa siihen, että kyllä se viimeistään kouluun mennessä osaa kai kääntyä ilman apuvoimia.

Housupulmia

Asia johon en koskaan uskonut törmääväni on, että jälkikasvuni on millä tahansa mittataulukolla mitattuna (toistaiseksi) äärettömän hoikka. Koska minimies on kuitenkin kasvanut tasaisesti omilla käyrillään, asiaan ei ole kiinnitetty sen kummempaa huomiota. Yhdessä painokontrollissa tosin ehdimme käymään ennen joulua, mutta lopputulos oli sama tuttu: "kasvaa tasaisesti omilla käyrillään". Kaikki mahaan mennyt ravinto on tähän saakka mennyt pituuskasvuun, jossa kiikutaan plus ykköskäyrillä, samalla kun paino on laahannut tasaisesti jäljessä, ylimmillään -14% ja alimmillaan (kuten tälläkin hetkellä) -19% käyrillä. Maailmassa, jossa vauvojen kuuluu olla pulleita palleroita, olen törmännyt niinkin tärkeään ensimmäisen maailman ongelmaan, kun mistä löytää vaatteita vauvalle, joka venyy pituutta jaloista, samalla kun unohtaa kasvaa leveyttä.

Minimiehen reisimakkarat

Leveyssuunnassa sopiva olisi tällä hetkellä vaatekoko 62. Pituuden puolesta päivittelen vaatekaappia kokoon 74. Samalla kun sieltä löytyy edelleen ne harvat toimivaksi koetut koon 68 pöksyt. Kuulema H&M, Name It ja Benetton ovat merkkeinä kapeaa ja muutaman kerran olen kyseiset puljut käynyt tyhjentämässä. Aika usein on silti mennyt pieleen. Joskus mission sopivat housut ovat vaatineet useissa liikkeissä juoksemista ja kotona housujen koeajoa. Seuraavana päivänä olenkin sitten käynyt housut ripottelemassa takaisin liikkeisiin. Kerran yhdessä putiikissa minulle ehdotettiin, että entä jos ostaisin vain yksiväriset sukkahousut, koska kyllä ne menisivät pikkupojalla trikoista.

Raskaana ollessa tuli haalittua merkkifriikkinä merkillisiä rättejä sieltä sun täältä. Monikaan vaatteista ei ole koskaan päässyt käyttöön, koska vaatteilla (etenkin bodyilla) on tapana muokkautua kantajansa päälle ja tässä tapauksessa venyä käyttökelvottomaksi. Upouudet bodytkin ovat aika usein lahkeista liian leveitä. Ehdottomasti parhaiten tähän mennessä bodymerkeistä päälle on istunut ranskalainen Petit Bateau. Nuo vaatteet ovat suunniteltu pitkille ja hoikille, joskin meillä käytetään kokoa 12 kuukautta, joka vastaa sentteinä 74. Ranskalaisista vaatemerkeistä meillä on ahkerassa käytössä myös Jacadi, jolla on ollut ehkä maailman kauneimmat valkoiset bodyt (joskin edelleen alaosastosta aivan liian leveät), joita meillä on ollut käytössä joka koossa. Monet omat lempimerkkini pikkupojille, Armani, Gant, Tommy Hilfiger, jne., ovat olleet järjestelmällisesti aivan liian leveitä. Suomalaista merkeistä Gugguun on ollut toistaiseksi ainoa, jonka olen löytänyt, joka on suunniteltu pitkille ja hoikille lapsille. Lisäksi Gugguun pöksyissä on vyötäröllä kiristysnauha, jolla ylimääräisiä senttejä on saanut kätevästi kurottua piiloon nappia siirtämällä.

Muutoin meillä mennäänkin nykyään aika pitkälle henkselihousuilla ja haalareilla, joiden alla on sukkahousut, koska minimies potkii poikkeuksetta sukat pois jaloista. Valitettavasti potkupukujen levityskin on nykyään minimaalista, joten harvoin olen onnistunut niitä löytämään. Jos löydän jonkun hyvän housuparin, kuten viimeksi H&M:n alennusrekiltä, luultavasti kohta on tilaus vetämässä samoille housuille useammassa koossa. H&M:n harmaita identtisiä haalarihousuja meillä on kolmet, kahdet koossa 68 ja yhdet koossa 74. Molon siniset housut melkein istuivat, olivat löysät, mutta pysyivät jalassa vauvaa nostaessa, joten niitä ostin koossa 68, 74 ja 80. Gugguun trikoopantsit ovat olleet ihan ykköset, niitä meillä on äidin lempiväriakselilla valkoinen-harmaa-vaaleansinen, useammat. Alla muutamia minimiehen vaatekaapista löytyviä lempparipöksyjä, jotka istuvat hyvin kapealle ja pitkäkoipiselle vauvalle. Kuten alla näkyy, jos onnistun jonkun jotakuinkin päällä pysyvän housuparin metsästämään, kohta meillä onkin samoja housuja tusina. Vinkkejä hoikan vauvan housuista otetaan ilomielin vastaan. Vähän tylsältä ja yksitoikkoiselta nuo housut tällä hetkellä näyttävät. 

1. Kiddow, Jumper, Dusty Blue

2. Gugguu, Cube Pants, Vanilla

3. Äitiyspakkaus, Puolipotkuhousut, Sininen

4. Gugguu, Tricot Pants, Grey

5. Äitiyspakkaus, Puolipotkuhousut, Harmaa

6. H&M, Puuvillainen Lappuhaalari, Harmaa

7. Gugguu, Tricot Pants, Xenon Blue

8. Kiddow, Jumper, Harmaa

9. Gugguu, Tricot Pants, Vanilla

5 kk

Rakas poikaseni,

eilen täytit viisi kuukautta. "Kotona sen muistaa pari päivää ja sitten se unohtuu", totesi Tiina-hoitaja kiitollisuudesta Lastenklinikalla, kun suu vaahdossa selitin kaikkien niiden pienten potilaiden keskellä kuinka onnekkaita loppupeleissä olimmekaan. Tiinan mukaan jokaisen vanhemman pitäisi käydä hetki osastolla istumassa, jossa puoli päivää tuntuu parilta pitkältä vuorokaudelta ja joka puolella on supervauvoja kasvamassa ja voimistumassa. Kokemus tuo perspektiiviä ja vaikka Tiinan mukaan arkihuolet lopulta syrjäyttävätkin suuremmat tunteet, kuten asiaan kuuluukin, näin viikon jälkeen äiti edelleen fiilistelee ja ihastelee sinua, supervauvaani, päästä varpaisiin ja takaisin taisteluarpeesi.

Viime pääsiäisenä, kun olit vielä äidin masussa, menimme kaksin ultraan sormiasi ja varpaitasi laskemaan. Ultra kesti pitkään ja lopulta kätilö näytti ruudulla isoa mustaa ympyrää ja totesi, ettei sen kuulunut olla siellä. Siitä alkoivat pitkät kuukauden, jonka aikana sinua ultrattiin päästä varpaisiin monta monituista kertaa. Sinä kasvoit paljon, möykky vähemmän. Kerran tervehdit meitä heiluttelemalla keskisormeasi naamasi edessä ja muutaman kerran kieltäydyit heräämästä ja kääntämästä kylkeäsi. Lääkärit spekuloivat paljon, mutta loppupeleissä kukaan ei tiennyt mikä möykky mahassasi mylläsi. Äiti olisi tahtonut pitää sinut mahassa turvassa loppuelämänsä, jossa voit hyvin ja potkit onnellisena. Lopulta kuitenkin sinä päätit toisin ja synnyit. Sait mahtipontiset taistelijanimet ja äiti oli haltioissaan! Jokainen kakkavaippasi oli ihme ja vatsasi toimi normaalisti möykystä huolimatta. Lastenklinikalla vierailimme ensimmäisen kerran ultrassa ollessasi kahden päivän ikäinen. Kahden viikon päästä tapasimme kirurgin, joka lähetti sinut vielä kotiin kasvamaan ja voimistumaan. Viime viikolla mahastasi poistettiin mandariinin kokoiseksi paisunut kysta ja pätkä suolta. Olit nimittäin päättänyt pikkuruisena kasvattaa itsellesi varalta ylimääräisen suolen. Ihan joka poika ei olisi siihen pystynytkään! Neljäntenä päivänä leikkauksesta meidät lähetettiin takaisin kotiin toipumaan, koska supervauvana toivuit operaatiosta supernopeasti. Muistoksi matkasta sait 4.7 sentin (olikin muuten 5.5 senttinen, kun illalla mittasin viillon ilman teippiä) arven napasi yläpuolelle. Äiti ei voisi olla ylpeämpi!

Leikkauksen jälkeen tapahtui jotain odottamatonta ja ensimmäistä kertaa elämässäsi sinulle tuli nälkä! Kun on elänyt nälässä lähes viisi kuukautta, eikä mahaan ole mahtunut möykyn takia ruokaa, ruokahalusi on pohjaton. Ensimmäistä kertaa kuukausiin vaadit itsellesi syötävää myös kesken yöunien. Valitettavasti äiti on myös joutunut toimimaan ruokapoliisina ja rajoittamaan ahmimistasi. Maitoa kittaisit niin paljon kun sitä annetaan, hedelmäsoseet ovat herkkuasi ja hedelmäpuurotkin uppoavat. Kasviksista et niinkään välitä, vaan olet perso makealle. Ihan kuin äitisi! Ruokaillessa auot suutasi ahkeraan, mutta usein ennen lusikkaa sinne päätyvät molemmat kätesi. Lisäksi opit vihdoin nukkumaan pinnasängyssä sairaalajakson jälkeen. Äiti kuitenkin pian väsyi muutamassa yössä antamaan sinulle tuttia useamman kerran yössä ja muutti sinut takaisin tuttuihin vaunuihin. Kyllä me vielä joskus opitaan sängyssäkin tuutimaan.

Tässä kuussa äiti päätti, että meidän olisi aika laajentaa elinympäristösi ja tarkastella muitakin reviirejä. Alat olla sen ikäinen, että koet kaiken uuden äärettömän mielenkiintoisena ja jaksaisit tapittaa televisiotakin tuntikausia. Koska suolisto-operaatiosi rajoitti järjestykselliseen toimintaan osallistumista, äiti vei sinua valoja rakastavana ihastelemaan Lux Helsinkiä. Erottajan paloasemalle ehtiessä olit umpiunessa ja siitä huolimatta äiti sinua sitkeästi yritti hereille kiskoa useampaankin kertaan. Jossain vaiheessa luovutin ja päätin sitten nauttia tapahtumasta itse. Lyhtypuistoon ehtiessä heräsit ja Arkkitehtuurimuseon sisäpihassa olit jo liekeissä. Katsoimme rakennuksen musiikilla höystetyn valoshown kahteen kertaan. Senaatintorilla nukuit jo toistamiseen, mutta äiti oli onnesta sykkyrällä, että kyllä me sinusta vielä kunnon kultturelli leivotaan. Myöhemmin kävimme vielä Kiasmassa oppimassa lisää väreistä. Olisit edelleen mieluummin nukkunut, mutta suotakoon se sinulle. Olet kaikesta huolimatta vielä hyvin pieni ja tarvitset paljon unta.

Kiitollinen ei myöskään äiti ole unohtanut olla ja kuluneella viikolla vihdoin palasimme alkujuurillesi kiittelemään suklaiden kanssa. Meidät otettiin Fertinovassa avosylin vastaan ja tapasimme monta monituista uutta ihmistä, mutta myös äidin päänuppia tarkastelleen psykoterapeutin, ihanan hoitajan ja sinut petrimaljalla alkuun saaneen biologin. Meidän lääkäri puolestaan oli kotona hoitelemassa omaa ihmettään. Biologin kanssa äiti kävi pitkän keskustelun pakkassisaruksistasi, kun oikeasti sinä olet yksi nelosista ja sisaruksesi ovat ihan samanikäisiä kanssasi. Biologi myös totesi miten hassua olikaan nähdä sinut tässä ja nyt, kun viimeksi tavatessasi olit vain kahdeksansolun kokoinen mikroskooppinen pieni pallero. Lupasimme lopuksi palata pikkusisarusta sinulle hakemaan. Olisipa se niin helppoa! Äiti niin toivoisi, että sinulla olisi joskus elämässä joku, jonka kanssa tulevaisuudessa päivitellä äidin tekemisiä ja olemisia. Onneksi sinulla kuitenkin on serkkuja, jotka rakastavat sinua kun pikkuveljeään. Lastenklinikan suklaatoimituksen viemme perille hieman myöhemmin.

Viisikuukautismerkkipäiväsi kunniaksi päätit, että kääntyminen mahalleen olisi aika siistiä. Neuvolatäti varoitteli äitiä jo pari kuukautta aikaisemmin sitä, että kohta sinä lähdet liikkeelle ja pyörit ja hyörit itsesi alas sängyistä ja hoitotasoilta. Ennen tuota päivää et kuitenkaan ole osoittanut mitään kääntymisen merkkejä. Nyt kuitenkin vihdoin punnersit naama punaisena itkua vääntäen mitä ihmeellisimmissä asennoissa, kun yritit kammeta itseäsi ympäri. Valitettavasti tällä kertaa homma jäi yrityksen asteelle ja jatkamme kääntymisharjoituksia uudestaan tänään.

Hienomotoriikkasi puolestaan toimii moitteettomasti. Tarraat kiinni ihan mihin tahansa milloin tahansa. Leikit pitkiä aikoja leluillasi ja osaat myös laittaa lusikan suuhusi. Aamuisin suurinta huviasi on äidin naaman repiminen ja sormien tunkeminen nenässä oleviin pieniin reikiin. Ääntelysi on usein monotonista ölinää, joka muuttuu välillä kiljunnaksi ja hihkaisuiksi. Yleensä äänekkäimmilläsi olet aamuisin tai silloin, kun äiti erehtyy puhumaan puhelimessa.

Kaunein ääni, jonka tiedän on naurusi! Väsyneenä kaikki on sinusta hauskaa ja kikatat rajattomasti ihan kaikelle äidin ilmeilylle ja ääntelylle. Sairaalassa yksi ilta sinua nukuttaessa yritit kovasti pitää itsesi hereillä ja äidin seuranasi nauramalla loputtomasti ja hymyilemällä aina äidin vilkaistessa suuntaasi. Jos olisit tuolloin pyytänyt itsellesi mopoa, äiti olisi varmasti sen hankkinut. Osaat siis jo kietoa äidin pikkusormesi ympärille.

Supervauvani, olet parasta mitä tiedän ja olen sinusta äärettömän kiitollinen, tässä ja nyt, aina ja ikuisesti.

Rakkaudella,

Mami

  

Fysioterapiasta

Sairaalassa olo oli ilmeisen rasittavaa. Minimies on nukkunut öisin kellon ympäri, jonka jälkeen parin tunnin kitinän jälkeen on ollut päiväunien aika parvekkeella. Ulkona nukuttaa taas niin hyvin, että sieltä on pitänyt väkisin herätellä kuuden tunnin koomaunien jälkeen. Iltaan on mahtunut vielä yhdet tai kahdet lyhyemmät torkut, jonka jälkeen on taas ollut aika käydä yöunille. Laskin, että vuorokaudessa meillä on nukuttu pari viime vuorokautta noin 19 tuntia.

Koska sairaalassa vietin kaiken ajan minimiehen vierellä viihdyttäjä, on tästä vauvastani tullut kaikenlisäksi läheisriippuvainen ja äärettömän vaativa. Yksin lattialla leikkiminen on tylsää. Äiti ei saisi tehdä mitään tai käydä missään, edes yksin vessassa. Sohvalla vieressä köllöttely ei ole mistään kotoisin ja ainoa kiva paikka on syli ja äidin täysivaltainen huomion keskipisteenä oleminen. En saisi sylinä toimiessani lukea sähköposteja tai katsoa yhtään mitään sarjaa tai elokuvaa vaan minun pitäisi vähintään jutella jälkikasvulleni lakkaamatta.

Muutos ja muuttunut ympäristö ottaa taas aikaansa, että siihen sopeutuu. Täällä ollaan loppupeleissä kaksin kuin huopatossutehtaalla. Kämppä on isompi kuin sairaalahuone. Mistään ei kuulu mitään mielenkiintoisia käytävä-ääniä, joita ihmetellä ja alati vaihtuvia hymyileviä naamoja ja juttutuokioita ja upouusia leluja. Täällä ei ole myöskään televisiota, josta katsella aamuisin piirrettyjä, eikä tyttöystävää, jonka kanssa seurustella öisin.

Vauvan kivunhallinta on myös oma taitolajinsa. Periaatteessa meidät kotiutettiin täysin kivuttomana. Koko sairaalaoloajan minimiehellä oli kuitenkin ympärivuorokautinen kipulääkitys. Aluksi paikallispuudutteen ja morfiinin kera ja siitä kevennettynä panadol suoraan suoneen ja burana nenä-mahaletkulla suoraan mahaan. Viimeisenä päivänä kipulääkitys siirtyi suun kautta annettavaksi, mutta silti sitä meni kolmesti päivässä. Vauvani on yleensä yhtä aurinkoa, mutta kitisee nyt kaiken valveillaoloaikansa jos ei saa jakamatonta huomiota ja liikkuvaa syliä. Olen varmuuden vuoksi antanut iltaisin panadolia suun kanssa kerta-annoksen, koska alavatsa on edelleen turvoksissa, mutta samalla kyllä epäilen lääkitseväni lastani aivan turhaan. Edellinen yö kuitenkin sujui jo ilman epätavallisia itkuja, joten tuskin muutamasta potentiaalisesta turhasta lääkitsemiskerrasta on niin paljon haittaa.

Fysioterapiaan olin kanssa yhteydessä. Meillä oli aika varattu kahden viikon päähän, mutta koska minimiehen käsittely noudattaa vastasyntyneen vauvan nostelua ja sylittelyä kuukauden päivät, aloin epäillä sen järkevyyttä. Tänään kävimme sitten pidemmän keskustelun fysioterapeutin kanssa, joka totesi, että vauvoilla voi olla neljän kuukauden iässä kehysvaihe, johon kuuluu löysät spagettijalat ja jalkojen koukkuun vetäminen. Vauva siis yleensä on täysin normaali vaikkei se painoaan suostu tässä vaiheessa jaloilleen pistämäänkään. Fysioterapeutti ei myöskään ylipäätänsä ymmärtänyt miksi meidät oli laitettu lähetteellä fysioterapiaan tässä vaiheessa ja mitä lääkäri oli ajatellut, koska vauvassa ei papereidenkaan mukaan mitään muuta "vikaa" ollut. Yleensä kuulema vauvat saavat lähetteen fysioterapiaan vasta 6-8 kuukauden iässä jos eivät suostu seisomaan. Sain ohjeeksi hieroa ja taputella jalkoja ja mahaa, jota olemmekin tehneet tähänkin saakka lähinnä mahavaivoihin. Sovittiin, että neuvola testaa seisomista seuraavan kerran puolivuotiaana ja jos minimies edelleen kiikkuu mieluummin jalat vatsan päällä katsotaan sitten yhdessä vauvan käsittelyvinkkejä joilla saadaan vauva liikkumaan. Lisäksi minun käskettiin henkisesti varautumaan siihen, että leikkauksen takia motorinen kehitys tulee jäämään ikätovereista jälkeen (eli paljon annetaan anteeksi leikkauksen johdosta), mutta kuulema kyllä vauvelini muut ehtii jossain vaiheessa kiinni saamaan. Mahallaan oloa saadaan sairaalanohjeiden mukaan alkaa harjoittelemaan uudestaan viikon päästä, mutta siinäkin kuulema kannattaa olla tarkkana, etteivät tikit pääse mahaa painamaan.

TOP 3 Turhakkeet

1. Whisbear

Muista kun ravatessani neljän viikon välein Naistenklinikalla törmäsin tähän ihmekarhuun ja sen mainoksiin, jossa luvattiin nallen nukuttavan vauvan kun vauvan. Jotenkin naivisti kuvittelin karhun humisevan ja suhisevan nätisti nimeensä viitaten. Minimies on koko ikänsä rakastanut ja rauhoittunut suhinaan, joten vaikka karhun hankkiminen venyikin vanhemmalle iälle, ajattelin sen silti olevan jokin mystinen ihmeväline, jonka jälkeen ne harvat vaikeatkin hetket sitten vähenisivät ja jonka jälkeen elämä leikkauksen jälkeen olisi helpompaa. Tässä tuli tehtyä ensimmäinen virhe, koska myöhemmin luin, että karhu on nimenomaan kehitetty vastasyntyneiden siirtymistä kohtumaailmasta kohdun ulkopuoliseen elämään eikä isojen vauvojen hulinoiden hillitsemiseen. Lisäksi naivisti kuvittelin minimiehen olevan vähintään yhtä kipeä kuin äitinsä sektion jälkeen ja olevan puolikuntoinen viikkoja (eikä tunteja). Nallekarhun joululahjaksi saadessa minimihellä ikää oli jo lähes 4 kuukautta. Ensi kosketus karhuun oli uteliaisuus. Luultavasti nalle olisi saanut saman reaktion ilman kohinaakin. Ensimmäinen ja sitä seuraavat nukutusyritykset nallen vieressä ovat kuitenkin olleet täysin päinvastaiset. Nalle nimenomaan pitää kohinallaan minimiehen hereillä ja kuten sairaalassa tuli todettua, myös havahduttaa puolinukuksista täysin hereille. Paras oli kuitenkin eilen kun koko päivän ihmettelin Lastenklinikan osastolla ihmettelin ilmastolaitteen jatkuvaa surinaa, joka alkoi aina vain uudestaan. Myöhemmin sairaanhoitaja tarkisteli happisäiliöiden venttiileitä, kunnes tajusi sihinän tulevan minimiehen karhusta, joka oli vahingossa jossain vaiheessa mennyt päälle. Että se siitä nallesta. Nätti se kuitenkin on ja kyllä minimies sillä mielellään leikkii. Luultavasti myös nalle olisi saanut paremman vastaanoton jos se olisi läpiajettu jo heti vastansyntyneenä. Minimiehen oma karhu on pehmeämpi CRYsensor SOFT ja väriltään turkoosi.

2. Paidat

Meillä oli iso paitakokoelma jo edellisessä koossa (62), kuten myös nykyisessä käyttövaatekoossa 68, josta kohta siirrytään jo kokoon 74 eikä päälle ole ehtinyt vielä yksikään oikea paita. Nykyisestä paitalokoelmasta löytyy niin perinteitä collegepaitaa paksumpana ja ohuempana, hupparia, neulepaitoja ja takkeja. Minimies on lämminverinen kaveri ja hikoilee helposti paksun vaatekerroksen kanssa. Yleensä päälle eksyy joku body-sukkahousut-housut virtelmä, joka on todettu käytössä mukavammaksi arkivaateyhdistelmäksi. Nättejä kuitenkin nämä paidatkin ovat vaatekaapissa.

3. Kantoviritykset

Olen muutamaan kertaan paasannutkin näiden kantoviritysten epäkäytännöllisyyttä ja sitä kuinka paljon jälkikasvuni vihaa niitä. Meillä on pari lahjoituksena saatua viritelmää, BabyBjörnin kantoreppu ja The Ergo Baby Carrier. Lisäksi itse raskaana ollessani ostin MacLarenin Burberry kantorepun, koska se sattui olemaan niin kaunis. Kun käytössä näistä ei toiminut mitään ja kaikki puhuivat vain kantoliinojen erinomaisuudessa kätilöt mukaan lukien menin ostamaan käytettynä (onneksi sentään vain käytettynä) Tricot Slenin kantoliinan vaikka kuolasinkin Manducaa uutena, koska ne värit olivat niin kivoja. Kiljuva pariviikkoinen nyytti vihasi liinaa näistä kaikista eniten kantoliinaa. Näistä itsestäni mukavimmalta käyttää on Ergon kantoreppu, jonka käyttö on rajoittunut tasan yhteen käyttökertaan ja yhteen yritykseen. Pakko kai se on vain uskoa, ettei vauvani toistaiseksi tykkää kanniskelusta muussa kuin sylissä.