Vatsatauti (taas)

Piti kirjoittaa siitä kuinka onnellinen olen, päiväkodin valinnasta, työtarjouksista, työkkäristä, lastenhoidosta, helteestä, shoppailusta ja matkustelusta. Sen sijaan tässä sitä taas ollaan. Viime sunnuntaina vierailimme HopLopissa. Maanatai aamuna minimies hotkaisi aamumaidon kitusiinsa ja jätti poikkeuksellisesti siitä pohjat juomatta. Aamupuurot eivät uponneet alas, vaikka siitäkin tein herralle kaksi versiota. Piltin mustikkasmoothiepussi kuitenkin katosi mahaan ja koska minimies oli poikkeuksellisen väsynyt, laitoin parvekkeelle poikkeuksellisesti nukkumaan jo reilu tuntia myöhemmin. Parin tunnin päästä kävin hyväntuulisen rakkauspakkauksen kera vaippa yllätyksineen parvekkeelta hakemassa ja samalla musikkasmoothiet tulivat voimalla valkoiselle paidalleni. Osansa siitä sai myös parvekkeen betonilattia. Tyhjennysharjoituksia jatkettiin vielä suihkussa, jonka jälkeen loppupäivä menikin kuumeista ja ripuloivaa vauvaa hoitaessa, joka oli niin väsynyt, että ainoat hereillä oloajat olivat yhtä vaikerointia ja torkkumista.

Seuraavana yönä valvottiin käytännössä koko yö ja niin vain minäkin, oksennusfobiasta kärsivä, huomasin kohta nukkuvani yrjötautinen vauva kainalossani. Joskin oksennus näkyi jääneen yhteen ainokaiseen kertaan. Tiistaina nukuttiin paljon ja hartaasti. Iltapäivällä taidettiin käydä jopa asioilla yhdessä, koska mihinpä sen sairaan lapsen olisi saanut laitettua. Kotipalvelustakin innoissaan soittivat tarjotakseen ylimääräisen lapsivapaan iltapäivän, mutta kuulumisten vaihdon jälkeen tyytyivät vain toivottamaan pikaisia paranemisia. Kuume laski ja ainoastaan ripuli jäi.

Keskiviikko aamuna minimies oli aamusta alkaen oma iloinen itsensä. Nukuimme poikkeuksellisesti yhteentoista saakka. Vaippoja vaihdoin karkealla arvioilla päivän aikana parisenkymmentä. Maito upposi, kiinteät oikeastaan eivät. Julistin kaikille, että tauti on nyt selätetty ja hyvää tästä tulee.

Torstaina tarkoitus oli käydä hakemassa veljen lapset Kolille vaeltamaan ja tiputtaa minimies kyydistä mummin hoitoon. Minimies oli taas tavallista väsyneempi jo aamusta alkaen ja veteli ensimmäisiä päikkäreitä jo ennen kahdeksaa. Ajattelin sen johtuvan nestehukasta ja ravinnonpuutteesta, joten nesteytin sitten kunnolla ja tarjosin kaikkea mahdollista mitä keittiöstä löytyi. Ihmekään, että sen ruoka-annoksen jälkeen osa nousi takaisin pukluna. Siinä vaiheessa kun junassa yksi lempikirjoista meni yökkäsystä roskiskuntoon, aloin pelkäämään, että ehkä tämä tauti ei olekaan ihan vielä ohitse. Floridal Baby -ripulilääkettä sain alas puoliväkisin ruiskun avulla pari milliä ja kohta minimies konttasi ripulivana perässään. Jokainen maitopullo meinasi kokonaisen vaatekerran vaihtoa, niin minulla kuin minimiehelläkin ja samalla minimies nieleskeli siihen malliin, että itseäni hirvitti, että mistä päästä kohta vuotaa.

Niinpä lopulta kurvasimme ensiapuun toiselle puolelle Suomea ja tällä tiellä ollaan edelleen. Ensiavusta ja päivystyksestä meidät toimitettiin terveyskeskuksen päivystykseen, jossa katsoivat, että olisihan se ihan hyvä, että joku lääkäri meidät katsoisi. Tämä lääkäri oli sitä mieltä, että minimiehellä olisi keskivaikea nestehukka, koska jalkaterät olivat kylmät ja iho ei kuulema ollut ihan niin kimmoisa kuin kuuluisi. Tästä palasimme takaisin päivystyksen ensiapuun lähetteellä, josta lasten sairaanhoitaja haki punnitukseen (kesäkuun alussa kuukausi sitten painoa oli huikea 8.440 kilogrammaa, nyt sitä oli 8.310 kilogrammaa, kun parhaimmillaan kotivaakaa apuna käyttäen paino on ollut jo yhdeksän kilon paremmalla puolella). Lääkäri sitten teki lopullisen päätöksen ja otti minimiehen osastolle nesteytykseen. Vaihtoehtoina olisi ollut nenämahaletku tai suonensisäinen. Suonensisäiseen nesteytykseen päädyttiin lopulta yökkäilyjen takia ja tällä tiellä ollaan edelleen.

Olemme eristyksessä. Minimies nukkuu tyytyväisenä kalterisängyssään , jossa laidat on nostettu nyt maksimikorkeuteen, tippaletkuun kytkettynä. Minut on myös huomioitu hyvin ja olen saanut jopa ikioman potilassängyn. Lisäksi meillä on ikioma vessa suihkuineen. Erilaista edelliseen leikkauskertaan tässä on se, että koko minimiehen hoito on vieritetty vastuulleni. Viimeksi omaisen jatkuva läsnäolo oli täysin vapaaehtoista, joskin toki suotavaa. Nyt täällä kun kyselin kovasti, että entä jos minimies herää sillä aikaa kun käyn autosta tavaroita hakemassa, minulle selitettiin, että minun kyllä pitäisi ensin minimies nukuttaa. Sen jälkeen ilmeisesti olisi saanut herätä ja huutaa yksin häkkisängyssään vieraassa paikassa. 

Jospa sitä huomenna oltaisiin jo kunnossa ja matka jatkuisi Kolia kohti.