Kotiuttaessa
osastolta tammikuun leikkauksen jälkeen puhuttiin, että minimiehen poistettua suoliduplikaattia
tultaisiin kontrolloimaan kolmen kuukauden kuluttua ultralla. Lisäksi
puhuttiin, että joskus näitä joudutaan ultrataan myöhemmin vielä uudemman kerran.
Minimiehen duplikaatti oli kuitenkin niin selvärajainen, että oletuksena oli,
että meidän hoitosuhde Lastenklinikalla päättyisi huhtikuun kontrolliultraan ja
sitä seuranneeseen kirurgin tapaamiseen. Ennen vappua kävimme ultrassa
kääntymässä ja erikoistuvaa kirurgia osastolla tapaamassa, koska tässä
vaiheessa osaston ylilääkäri oli jo siirtynyt huomattavasti kiinnostavampiin ja
kimurantteihin tapauksiin. Minimiehen tuplapötsi ei niihin kuulunut.
Itse fiilistelin
tuttua reittiä viimeistä kertaa Lastenklinikalle kulkiessa ja sairaalarakennuksia tiiraillessa.
Samalla kävimme viemässä suklaakiitokset maailman parhaasta hoidosta
K6-osastolle. Ultra sujui rutiinilla. Itse pidin kiinni käsistä ja hoitaja
jaloista samalla kun radiologi ultrasi vatsan munuaisista lähtien. Itselleni
mysteeri edelleen on, että miksi raskausmahoja ultratessa aina varoitellaan
kylmästä geelistä. Lapsille tämä vastaava geeli on aina kuulema lämmintä.
Duplikaattia ei enää löytynyt, mutta kuulema muutoin ultra ei sovellu
suolentutkimiseen. Muistoksi ultrareissusta hoitaja antoi ensimmäistä kertaa
mukaan kimaltavia autotarroja.
Kirurgin
vastaanotolla minimies kävi puntarissa kääntymässä. Kahdessa viikossa, johon
mahtui lähes viikon kestänyt vatsatauti, pituutta oli venytty tasan milli
(mittaajana oli toki eri henkilö) ja painoa oli tullut lisää 20
grammaa. Mielestäni ottaen huomioon sen, että kotona paino oli alimmillaan
käynyt alle seitsemässä kilossa, tuo painonnousu muutaman viime päivän aikana oli
ollut suorastaan huikea. Lääkärin tuomiona olikin, että kasvaa tasaisesti omilla
käyrillään. Mahan arpi oli erittäin siisti, eikä duplikaattiin viittaavaa ollut enää ultralla löydettävissä.
Minimiehen leikkauksesta alkanut sitkeä ummetus sekä jatkuva pulauttelu ja
oksentelu useita kertoja päivässä antoi kuitenkin lähetteen
varjoainekuvaukseen. Hyvähän se kai on, että tutkitaan. Itselläni kun ei ole mitään käsitystä mikä määrä pukluja ja yrjöjä on normaalia.
Ensi viikon
maanantaina suuntamme sitten Lastenklinikalle ohutsuolen varjoainekuvaukseen. Jospa sitä
sen jälkeen saataisiin lopulta ne "terveen" paperit!
Näinhän se on että yhden lapsen kanssa ei tiedä millaista "kuuluu" olla. Se on se normaali. Meillä esikoinen kakkasi vauvana monta kertaa päivässä. Toinen lapsi kakkasi vauvana viiden päivän välein. Esikoisen jälkeen se oli shokki. Mutta poikaa itseään se ei vaivannut. Esikoinen pulautteli kaiket päivät. Hommasin toista varten paljon lisää harsoja. Erilaisia kuviollisia. Mutta hän pulautti vauva-aikana ehkä yhteensä kolme kertaa. Eli ei käytännössä lainkaan. Kolmannen lapsen kanssa olen käyttänyt noita ihania kuviollisia harsoja pyllynkuivauspyyhkeenä. Saa laittaa samantien käytön jälkeen pesuun. Tämä kolmas on jotain kahden edellisen väliltä. Vatsa ei välttämättä toimi joka päivä, mutta ei mene kuitenkaan montaa päivää. Ihmiset on yksilöitä. Kahta samanlaista ei ole. Toiselle normaali ei ole jollekin toiselle normaalia.
VastaaPoistaMeillä toinen vauva pulauttelee enemmän ja toinen vähemmän. Alussa sitä oli paljonkin, harsoja sai pestä joka päivä koneellisen. Ja niitä meni yhteensä päivässä varmaan se 20-30 kpl. Sitten aloitettiin sakeuttaja, mikä ei puklailua lopettanut kokonaan, muta vähensi selkeästi. Kuukausi sitten, kun tytöt oli 7 kk, päätin lopettaa sakeuttajan käytön. Ensimmäisen viikon aiakna maito lensi kaaressa ulos, toisen viikon aikana edelleen puklailtiin, sitten se alkoi vähenemään ja nyt kuukauden jälkeen puklailua ei juurikaan ole. En edes muista, milloin olisin viimeksi harsoja pessyt! Kaikki neuvolantädit ja lääkärit aina vastasivat mulle, että puklailusta ei tarvitse olla huolissaan, jos paino nousee omalla käyrällä.
VastaaPoistaMä luulen, ettei tuohon puklailuun ole mitään muuta lääkettä kun aika.
Ja hienoa, kuulla, että teillä on kaikki hyvin!