Tämän piti olla
tarina Lapsimessuista. Ja niin kai tämä tavallaan onkin. Siitä mitä seuraa
vuorokausi messujen jälkeen. Samalla jatkamme tutuksi tullutta, rakas
sairaspäiväkirjani, nimittäin pahin painajaiseni tuli meille kylään eli
tervetuloa herra Yrjö.
Olen koko ikäni
kärsinyt emetofobiasta eli
oksennusfobiasta, joka liittyy puhtaasti siihen, että pelkään kuollakseni
vatsatautia. Kaikista maailman taudeista sairastaisin ihan mitä tahansa muuta
kuin oksennustautia. Kolmen viikon adenovirus ja lähes neljässä kymmenessä
asteessa huiteleva kuume ei ole ollut mitään sen rinnalla, että vuorokausi tai
edes puoli pitäisi uhrata oksentamiselle.
Tämäkin päivä
alkoi samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Oltiin minimiehen kanssa läheisessä
kontaktissa ja symbioosissa. Aivan liian läheisessä, poski poskea vasten, näin
jälkikäteen ajateltuna. Ruokaa ja maitoa upposi. Suoli ei toiminut, joten koko
päivä oli isompaa ja pienempää puklailua ja yrjöjen keräämistä. Siihen on
tottunut, koska ne eivät ole vaarallista ja tarttuvia. Sitä enemmän aikaa menee
mahallaan ja sitä kauemmin edellisistä tyhjennysharjoituksista on, sitä
varmemmin perässä saa kulkea lattiarättinä. Iltapalalla yökittiin, mutta syytin
siitä apinaevästä, joka mielestäni jäi kiinni kurkkuun. Pyörimme kylppärissä
tai minimies pyöri samalla kun ripustelin pyykkejä. Sinnikkäästi se ensimmäistä
kertaa peräjälkeen otti liikkeitä, joita olisi voinut hyvällä mielikuvituksella
kutsua ryömimiseksi. Kävimme poikkeuksellisesti suihkussa, koska äitiä väsytti.
Ensimmäinen yöpuku puklattiin saman tien, mutta puklupäivinä sitäkin sattuu.
Muistan miettineeni, että menossa oli tänään ehkä heittämällä viides vaatekerta
ja pohtineeni jos illalla pitäisi antaa poikkeuksellisesti tuota
suolentoiminnavilkastajaihmelääkettä Pegorionia. Saatiin videoitua ensimmäiset
kolme ryömimisliikettä perätysten tutin perään. Oli voittajafiilis ja
valkoiselta matolta taas pukluja pyyhittiin. Iltamaito ei uponnut, mutta
minimies oli loisteliaalla tuulella ja meni innoissaan pinnasänkyynsä pyörimään.
Jossain vaiheessa havahduin, että miten se edelleen jaksaa siellä jumppailla ja
huomasin puklun. Nostin vauvan ylös ja sitä oli koko sänky ja minimies täynnä
varpaista päälakeen. Kiikutin äidillisesti vauvan käsivarren mitan päässä
itsestäni suihkuun istumaan samalla kun varoin koskemasta koko vauvaan.
Otettiin suihku
numero kaksi. Sängyn tyhjennys. Varmuuden vuoksi vuorasin koko sängyn
pyyhkeillä, mutta samalla mietin, että näin on käynyt ennenkin. Joskus kun
suoli ei vedä, minimies saattaa yrjötä nukkuessaan. En ehtinyt kuin selkäni
kääntää ja yrjö taas lensi.
Suihku numero
kolme ja sängyn purkaminen, pyyhkeiden etsiminen ja vaihtaminen. Mietin, että
yöpuku taitaa olla aika turha. Sain pesukoneen päälle.
Kappas vain ja
siinä vaiheessa minimies oli valmis suihkuun numero neljä. Sitä seurasi sängyn
purkaminen ja petivaatteiden vaihto.
Aikaa oli kulunut
reilu puoli tuntia. Katselin nukkuvaa minimiestä, jolla maha oli kuopalla ja
kylkiluut törröttivät ihon läpi ja googlasin "kuivuminen". Kuulema
oksentamisen jälkeen pitäisi odottaa jonkin aikaa ennen nesteiden tarjoamista,
onneksi, lisäyrjöjen siivoaminen ei napannut ja vauva tuntui nukkuvan
levollisesti.
Kohta se alkoi
huutamaan. Voi yökötys. Taas otin äidillisesti vauvan syliini itsestäni pois
päin niin, että tarpeen tullen yrjö lentäisi niille pyyhkeille eikä itseni
päälle. Samalla mietin, että jos kyseessä olisi kuume, ottaisin minimiehen
kainaloon ja nukuttaisiin nenä nenää vasten. Nyt parkkeerasin tuolin
pinnasängyn viereen ja silittelin päätä. Ja kohta yrjö taas lensi.
Suihku numero
viisi.
Kuinka paljon
yrjöä mahtuu reiluun 7.5 kiloon?
Eikä kello ole
kuin vasta yksi yöllä. Tästä(kin) tulee näköjään pitkä yö. Jos kyseessä olisi
kuka tahansa muu, olisin jo vähintään toisella puolella Suomea menossa karkuun
tätä tautia. Desinfiointiyritykset taitavat olla aika turhaa jo muutenkin tässä
vaiheessa. Mietin, että jos me linnoittaudutaan seuraavaksi 18 vuodeksi
suosiolla neljän seinän sisään. Mikään ei ole tämän arvoista. Ei edes ne
Lapsimessut.
Siis lapsimessuilta tuli tuliaisena? Voi ei... Jos yhtään lohduttaa niin todennäköisesti hyvin monessa kodissa on tällä hetkellä sama homma. Me ollaan oltu päivä Tukholmassa risteilyllä yli 10 v joka kevät. Mutta ei tänä vuonna. Lapset on sairastuneet joka kerta reissun jälkeen tai reissun aikana. Viime vuonna tuolloin 1 v poikamme sairastui flunssaan ja vatsatautiin ja ne molemmat kiersi koko perheen. Totesin että siellä ei ole niin kivaa että se olisi sen arvoista. :( Nyt meillä on vielä 6 kk tyttökin.
VastaaPoistaVeljeni perhe oli tänä vuonna yksin reissussa. Olemme aina olleet heidän kanssaan. Me sairastettiin koko perhe vatsatauti pari päivää sen jälkeen kun he olivat olleet reissussa. Ja todellakaan emme nähneet. Välimatkaa on 500 km. He reissasivat ja me sairastettiin. =(
En kyllä keksi mistä muualta tämä tauti olisi meille pesiytynyt :( Vatsataudeilla itämisaika on suhteellisen lyhyt ja olimme messuilla koko perjantain ja sunnuntain. Välissä huilattiin lauantai (samoin kuin maanantai) kotona. Käytännössä niitä tautejahan voi saada ihan mistä vain, mutta ainoa paikka jossa oltiin lähikontaktissa ihmisten kanssa oli nuo Lapsimessut. Minua muuten varoiteltiin niistä etukäteen ja yksi minimiehen kanssa tuttavuutta tehnyt äiti vauvoineen läträsi käsidesillä hyvin näyttävästi varmuuden vuoksi... ihan heti ei kyllä tee messuille uudestaan mieli ;)
PoistaJa ai kamaluus... taitaa olla niin, ettei lapsiperheissä taudeilta vältytä :( Toivottavasti teillä on tiedossa vatsatauditon loppukevät. On kyllä edelleen mielestäni kaikista kurjin tauti sairastaa ynnä muine oheistoimintoineen (se siivoaminen ja pyykkimäärä).