En kuulunut
raskaana mihinkään erityisiin faceryhmiin, lukenut blogeja tai seurannut
keskustelupalstoja. Lähinnä googlasin mitä missäkin vaiheessa voi mennä pieleen
ja mikä vauvassani olisi mahdollisesti vikana. Toisten raskausblogien
seuraaminen näin jälkikäteen on ollut terapeuttista. Viime aikoina tulin myös
ulos kaapista ja liityin faceryhmiin. Ei olisi pitänyt. Aika moni samanikäinen
konttaa ja kävelee tukia pitkin, samalla kun kauhoo napaansa sormiruokaa ja
sosetta lukemattomia kertoja päivässä. Painoa pitäisi olla lähes
kaksinumeroinen luku ja suussa valkoinen hammasrivistö. Ihan kiteytettynä:
meillä asuu edelleen pieni hampaaton vauva, joka harjoittelee syömistä ja
viihtyy välillä pitkiäkin aikoja selälleen maaten.
Pari päivää ennen
tuota maagista kuuden kuukauden rajapyykkiä kävimme kääntymässä
neuvolalääkärissä maitoasioista. Samalla kertaa täti roikotteli minimiestä
kainaloista ja yritti asetella jalkoja hoitotasolle. Jalat olivat yhtä
ylikeitettyä lötköpastaa. Samana päivänä varasin ajan fysioterapiaan.
Viikonlopun aikana tapahtui kuitenkin ihme ja minimies vihdoin lauantai-iltana
lukitti polvensa ja seisoi leikkikaarta vasten siihen aseteltuna. Tätä ennen
olin ahkerasti päiviä treenannut seisomista nostamalla vauvan pystyasentoon
itseäni vasten nojaten ja lukittaen käsillä polvet. Tekniikka, jonka opin
youtubesta ja jota ei missään nimessä näin jälkikäteen kannattanut edes
harkita. Mutta puolustuksekseni sanottakoon, että luin kerran artikkelin, jossa
sanottiin kolmasosan suoliduplikaattipotilaista omaavan muitakin
rakennemuutoksia ja yksi niistä oli selkäydin, joten ihan tuohon hetkeen saakka
pelkäsin että niissä ylikypsissä pastajaloissa on oikeasti jotain vialla.
Minimies ei harjoitteista tuntunut kärsivän ja rinnalle meille tuli
hyppykiikku, jossa jalkoihin tuli edes jonkinlaista tuntumaa. Sunnuntaina tuo
mystinen uusi taito toistui kolme kertaa. Maanantaina minimies täytti kuusi
kuukautta ja seisoi jo kasvoja vasten käsistä kiinni pitäessä. Kainaloista
roikottaessa kuitenkin jalat pysyivät edelleen nippusiteinä tiukasti vatsaa
vasten.
Tiistaina meillä
oli varattu tunniksi fysioterapia. Saavuimme paikalle hyvissä ajoin ja
päivittelimme kurjaa säätä odotushuoneen mummelin kanssa. Kerrankin meidät
tultiin hakemaan ajoissa ja kipitimme fysioterapeutin perässä jumppahuoneeseen.
Asetuimme lattialle patjojen ja pyyhkeen päälle lelujen keskelle. Minimies
kääntyi vasemman kyljen kautta selältä mahalleen ja alkoi onnellisena syömään
uusia leluja. Kylkikaaret kuulema tulivat nätisti mukaan, kun minimies tavoitteli
leluja molemmilta sivuilta. Lelut myös siirtyivät kädestä toiseen nätisti.
Liikkeelle lähtemissä oleellista on, että minimies osaa työntää itsensä
suorille käsille ja tämäkin onnistui. Lisäksi seisominen onnistui täydellisesti
kainaloista roikottaessa. Diagnoosiksi tuli, että minimies omaa hyvät
edellytykset liikkeelle lähtöön ja kehitys on kaikin puolin normaalia ja
ikätasoista. Käynti kesti kokonaisuudessaan noin 10 minuuttia. Jatkoseuranalle
ei kuulema ole tarvetta.
Tuon käynnin
jälkeen minimies oppi pyörimään akselinsa ympäri, mutta tyypilliseen tapaansa
on hyvin laiska sitä tekemään. Halutessaan pyörii niin paljaalla lattialla kuin
pitkänukkaisella matollakin. Huutaen asioille on vain tapana tapahtui
huomattavasti nopeammin. Lelutkin suorastaan pomppivat käsiin vain ääntä
korottaen. Tänään meillä mentiin ensimmäistä kertaa peruuttaen taaksepäin, kun
tarkoitus oli tavoitella eteen asetettua kännykkää. Tosin kyseessä on taito,
johon kuulema motoriikka olisi riittänyt jo pari viikkoa aikaisemmin.
Seisominen pökkelöjaloin on aika siistiä. Pomppimisesta minimies ei ole koskaan
kuullutkaan ja pystyasennossa jalat ovat kuin tönkkösuolatut eivätkä taivu tai
juosta mihinkään. Edessä olevia tavaroita kurkotellaan vain taivuttamalla pää
nilkkoihin. Suojaheijasteet puuttuvat kokonaan, joten vaikka istuminen
syöttötuolissa ja vaunukopassa kuomua vasten onnistuu aika hyvin. Ilman tukea
painovoima vie päätä ja minimiestä kohti lattiaa.
Paljon on
lyhyessä ajassa opittu ja kliseisesti jokainen kehittyy ajallaan. Toiset vain
vähän hitaammin. Itselleni tuo fysioterapiakäynti oli helpotus, että tässäkään
ei ole mitään pielessä. Kuukauden käsittely silkkihansikkain on kuitenkin
jättänyt meidät toistaiseksi jälkeen standardivauvoista, mutta keskinkertaisuus
noin yleisesti onkin yliarvostettua.
Tiedän tuon tuskan, kun tuntuu että varmasti tässä nyt on jotain pielessä kun muut samanikäiset juoksee ympyrää, syö itse lusikalla ja harjaa hampaita omaehtoisesti aamuin illoin :D meilläkin vasta viime viikon aikana opittiin pyörimään akselin ympäri, istuminen on mitä on, eikä ukkeli juuri edes pakittele. Hampaita 0/0 :D eli ihan vauveli meilläkin vielä on. Toisaalta aamulla suihkussa mietin, että jos ukkeli oppii nyt pian ryömimään, niin mitenköhän minä sitten aamuisin peseydyn...
VastaaPoistaIhanaa, että muillakin ollaan rehellisesti vielä vauvoja ;) Juuri luin kuinka kaikkien samanikäisten vauvat jo huutaa äitä ja isää, mummoa ja tuntee äidit ja serkkujen kaimat nimeltä. Väillä tuntuu hullulta kuinka jo vauvat tarvitsevat olevinaan tukiopetusta, jotta perässä pysyvät... ja suihkun yhdistämistä vauvanvahtimiseen olen pohtinut minäkin. Varmaan tungen pinnasänkyyn huutamaan samalla kun itse karkaan piiiitkään suihkuun ;) Tätä tahtia en kyllä ole kovinkaan huolissaan siitäkään. Jos meillä kouluun mennessä osattaisiin kävellä :P
Poista