Pikku Picassoni Kiasmassa

Yksi siisteimmistä asioista mitä lasten kanssa voi tehdä on tarjota lapsille uusia kokemuksia ja elämyksiä ja samalla elää lapsen kautta sitä omaa elämää. Siksi projekti Apollon (on muuten minimiehen ihan yksi virallisista nimistä vaikkei olekaan kutsumanimi, jota aina välillä surkuttelen) koko elämä on jotakuinkin suunniteltu etukäteen harrastuksia ja ammattia myöten. Meidän oli tarkoitus aloittaa englanninkielinen vauvamuskari, jonka bongasin jo edellisenä talvena mahaa kasvattaessa. Valitettavasti kuitenkin muskariporukka oli kasvanut taaperoikään, eikä tälle lukuvuodelle riittänyt innokkaita englannin laulajia. Laulamme siis kotioloissa yhdessä kiljuen pitkin päivää naapurien riemuksi. Vauvauintiinkin oltiin kovasti menossa, kunnes lähiuimahalli vaati pohjalle teoriakurssin, jota järjestetään vain ja ainoastaan kerran vuodessa heti elokuun alussa. Onnistuin kyllä löytämään meille korvaavan kurssin Kultakalojen Vesikirppuryhmästä, mutta sitten sairastettiin ja nyt taas ollaan vietetty pakkopysyäterveenä viikkoja neljän seinän sisällä ja valmistauduttu ylihuomiseen leikkaukseen. Jotain kivaa kuitenkin oli keksittävä ja puolivahingossa ajauduin selaamaan Kiasman nettisivujen taidepajoja. Seuraavaksi olinkin ilmoittanut meidät vauvojen värileikkiin (maksoi 19 euroa). Tarjolla oli viikoittain vaihtuvia väriteemoja. Olisin halunnut meidät leikkimään sateenkaari -viikolla, mutta kun se leikkaus, joten kompromissina valitsin teemaksi valkoinen ja musta. Sisustukselliset asiat painoivat vaakakupissa kaikista eniten. Mielessäni näin nimittäin jo pikku Picassoni ensimmäisen teoksen roikkuvan olohuoneen seinällä jonne kaikista parhaiten kävisi mustavalkoinen (harmaa) taideteos.

Päivä alkoi jo epänormaalisti, koska meidän piti raahautua neuvolalääkärin vastaanotolle (4kk tarkastus, joka oli meillä lomien takia myöhässä) superaikaisin. Oma ja samalla minimiehen unirytmi oli siis jo valmiiksi sekaisin. Lääkärin jälkeen ennen taidetuokiota päiväunet jäivät luvattoman lyhyeksi ja jouduin kiskomaan kantoreppuun nukkuvan vauvan, joka samalla sattuu vihaamaan edelleen kaikenlaisia kantoviritelmiä. Etukäteisohjeet kuitenkin suosittelivat kyseisen virityksen käyttöä. Tarvittaessa kidutusvälineen olisi voinut myös lainata infosta. Syömään emme myöskään ehtineet, jossa tuli tehtyä seuraava amatöörimoka. Loppupeleissä meitä taisi olla yhteensä 11 mammaa ja yksi isä. Pajaan matkustimme kahdessa eri erässä, jonne jätimme hoitolaukut. Samalla sinne tuolille jäi myös oma kantoviritelmäni, jonka jälkeen suuntasimme vaativan yleisön kanssa teoksia ihastelemaan. Koska teemana oli mustavalkoinen ihastelimme mustavalkoisia eläinten suoliteoksia, liikkuvia kirurgin välineistöä ja kuuntelimme sydämen jumputusta. Apollo oli haltioissaan - aivan selvä tuleva kirurgi. Takaisin pajaan päästessä kuitenkin pinna alkoi kiristymään ja aina yleensä aurinkoinen vauvani oli se kovaäänisin rääkyjä. Lattialla ihastelimme hetken erilaisia mustavalkoisia esineitä (kiviä, pualloja, purkkeja, nauhoja, kankaita...), jonka jälkeen anteeksipyydellen poistuin ilonpilaajaa syöttämään.

Sen jälkeen olikin aika antaa pikku Picassojen toteuttaa luovuutta. Koska oma Picassoni edelleen oli kiinni pullossa kaikki hienot taidevärit päätyivät lopulta paperille yhdeksi läntiksi taitelijaa odottamaan. Läjässä oli perunajauhoja pikkuruisina palloina, hiiltä, mustikkaa pulverin muodossa ja lämmintä vettä. Isommat taitelijat sotkivat innoissaan. Omani makasi mahallaan pulautellen juuri syötyä maitopulloa ja sotki totaalisesti mustikkaan yhden lempibodyistani. Etukäteisohjeissa kyllä varoiteltiin ja käskettiin ottamaan päälle jotain sotkun kestävää, mutta vielä aamulla bodyn potentiaalinen menetys ei tuntunut yhtä pahalta kuin tositilanteessa (uskomaton kyllä sain sen lopulta puhtaaksi tahroista vaikka body oli loppupeleissä puoliksi mustikalla värjätty). Parasta taideteoksessa oli käsien suuhun tunkeminen ja taideteoksen syöminen. Lopussa vaadin saada teoksen mukaani. On siellä nimittäin näkyvissä muutama Picasson tekemä viiva siitä kun minimies käsiään heilutteli kiljunnan tehosteeksi. Seuraavalla Ikean reissulla hankitaan siihen ehdottomasti kehykset.

Värileikin ohjeellinen ikähaarukka on 3-11 kuukautta vanhat vauva, jotka eivät vielä kävele. Omani oli tuon hetkisen pajan nuorin 4 kuukauden ikäisenä ja paikallaolijoista ainoa, joka ei istunut tai kontannut. Muita tarkkailemalla väittäisin, että hieman vanhemmat ja viriilimmät tapaukset varmasti saivat tuokiosta enemmän irti. Omani lähinnä oli, kuolasi ja söi sormiaan. Vieressä olevaa seisovaa vauvaa kehuttiin kivien paukuttelusta ja äänimaailman kokeilusta, samalla kun minä suuvaahdossa puolustelin omani flegmaattisuutta, että "kun tää on vasta 4 kuukautta" (lapsiparkani mun, kenetkä äidiksesi olet saanut). Taidamme ottaa osaa myös parin viikon kuluttua toiseen värileikkiin. Jospa se harjoittelu tekisi mestarin, niin äidistä kuin pojastakin.