Vauvojen Värileikki osa 2

Uhosin jo edellisen Vauvojen Värileikin jälkeen pari viikkoa sitten, että tänne me tullaan uudestaan. Jäljellä oli enää tämän viikon teemaväri sininen ja ensi viikon väri punainen. Koska värinä pidän enemmän sinisestä, päätimme (minä päätin) siis tänään suunnistaan terapoimaan itseämme tutuksi tulleeseen Kiasmaan. Tällä kertaa olin fiksumpi ja syötin vauvani melkein tuntia ennen taidesessiota. Ajoitus oli melkein täydellinen ja uusinta taideteosta koristaa vain yksi pieni puklu.

Tällä kertaa vauvoja oli paikalla puolet vähemmän, joten meitä oli mukana ainoastaan kuusi yksikköä. Ensin kävimme ihastelemassa Kiasman näyttelyiden puolella ne muutamat sinisävyiset teokset (ja ohikulkiessa muutaman muunkin). Parissa viikossa minimiehessä oli tapahtunut jotain ja ennen niin kulturelli vauvani oli paljon kiinnostuneempi muista vauvoista kuin taideteoksista. Tai sitten se yksinkertaisesti ajatteli, että nämä maalaukset on nähty ennenkin.

Työpajassa esittelimme lyhyesti itsemme ja jälkikasvumme. Oma esittelyni jotakuinkin meni "tässä on Apollo, 5 kuukautta, joka on vähän motorisesti jäljessä". Taisin siihen vielä keksiä muutamia selityksiä miksi näin oli päässyt käymään. Tosin myöhemmin tuli sekin todistettua, että motorisesti jäljessä oleva Apolloni, touhusi enemmän kuin naapuri 5.5 kuukautta ja toinen naapuri 4 kuukautta oli kuin Apolloni kaksi viikkoa sitten, joka itki, eikä ollut pätkääkään kiinnostunut aktiviteeteista. Ihastelimme hetken sinisiä tavaroita, joihin kuului harsoja, kankaita, papiljotteja, nauhanpätkiä ja minimiehen ykkösaarre pehmeä sininen muovinpala, joka näytti (ja ilmeisesti maistui) uimarenkaan osalta.

Siinä missä viimeksi paperille kaadettiin lämmintä vettä, tänään vauvojen käsiin iskettiin jääkuutiot, vierelle ripaus mustikkajauhoa ja lopuksi isot kasat kuningatar pilttiä. Viimeksi piirtely ei olisi voinut kiinnostaa jälkikasvuani yhtään vähempää, mutta tällä kertaa piltti maistui hyvältä. Loppupeleissä minimies makasi selällään silmät kiinni ja imi sormiaan. Vähän yksi pikkutaitelija tuuppasi tunkeutumaan meidänkin taideteoksen päälle varastamaan jääkuutiot ja jättääkseen myös meidän paperiin omat käden- ja jalanjälkensä.

Mukaan lähti kivasta iltapäivästä taas yksi taideteos lisää seinälle ripustettavaksi ja yksi body pyykättäväksi. Yrtin valikoida tällä kertaa vaatteet tarkasta, etteivät pilalle menneet vaatteet harmittaisi yhtä paljoa, mutta loppupeleissä tulin taas siihen tulokseen, että oikeasti tämä(kin) body on kyllä yksi lempparivaatteistani. Uskomattoman paljon nykyisen menee aikaa tahrojen poistossa. Uhraavatkohan muutkin yhtä paljon aikaa vaatteiden fiksaukseen vai onko muilla oikeasti olemassa erikseen arki- ja pyhävaatteet? Vähän menojalkaa kutkuttaa siihen malliin, että jos mitään tähdellistä ei ensi viikoksi ilmaannu, haluaisin kovasti käydä vielä sen punaisenkin värileikin testaamassa.

Ps. Minimies on edennyt kääntymisharjoituksissa siihen pisteeseen, että osaa kääntyä halutessaan kyljelleen. Halutessaan myös punnerrus mahalteen onnistuu kylkiasennosta. Näiden kahden yhdistäminen vain näyttää oleman mahdottomuus. Tänään etenimme siihen pisteeseen, että jos samalla kun kiljun kääntymään silmät kiiluen ja meillä säilyy fyysinen yhteys yhden ainokaisen sormen välillä, minimies osaa kääntyä selältä mahalteen alusta loppuun saakka. Käytännössä tuo sormiyhteys toimii henkisenä telepatiayhteytenä. Yritän uskoa ja luottaa siihen, että kyllä se viimeistään kouluun mennessä osaa kai kääntyä ilman apuvoimia.

Pikku Picassoni Kiasmassa

Yksi siisteimmistä asioista mitä lasten kanssa voi tehdä on tarjota lapsille uusia kokemuksia ja elämyksiä ja samalla elää lapsen kautta sitä omaa elämää. Siksi projekti Apollon (on muuten minimiehen ihan yksi virallisista nimistä vaikkei olekaan kutsumanimi, jota aina välillä surkuttelen) koko elämä on jotakuinkin suunniteltu etukäteen harrastuksia ja ammattia myöten. Meidän oli tarkoitus aloittaa englanninkielinen vauvamuskari, jonka bongasin jo edellisenä talvena mahaa kasvattaessa. Valitettavasti kuitenkin muskariporukka oli kasvanut taaperoikään, eikä tälle lukuvuodelle riittänyt innokkaita englannin laulajia. Laulamme siis kotioloissa yhdessä kiljuen pitkin päivää naapurien riemuksi. Vauvauintiinkin oltiin kovasti menossa, kunnes lähiuimahalli vaati pohjalle teoriakurssin, jota järjestetään vain ja ainoastaan kerran vuodessa heti elokuun alussa. Onnistuin kyllä löytämään meille korvaavan kurssin Kultakalojen Vesikirppuryhmästä, mutta sitten sairastettiin ja nyt taas ollaan vietetty pakkopysyäterveenä viikkoja neljän seinän sisällä ja valmistauduttu ylihuomiseen leikkaukseen. Jotain kivaa kuitenkin oli keksittävä ja puolivahingossa ajauduin selaamaan Kiasman nettisivujen taidepajoja. Seuraavaksi olinkin ilmoittanut meidät vauvojen värileikkiin (maksoi 19 euroa). Tarjolla oli viikoittain vaihtuvia väriteemoja. Olisin halunnut meidät leikkimään sateenkaari -viikolla, mutta kun se leikkaus, joten kompromissina valitsin teemaksi valkoinen ja musta. Sisustukselliset asiat painoivat vaakakupissa kaikista eniten. Mielessäni näin nimittäin jo pikku Picassoni ensimmäisen teoksen roikkuvan olohuoneen seinällä jonne kaikista parhaiten kävisi mustavalkoinen (harmaa) taideteos.

Päivä alkoi jo epänormaalisti, koska meidän piti raahautua neuvolalääkärin vastaanotolle (4kk tarkastus, joka oli meillä lomien takia myöhässä) superaikaisin. Oma ja samalla minimiehen unirytmi oli siis jo valmiiksi sekaisin. Lääkärin jälkeen ennen taidetuokiota päiväunet jäivät luvattoman lyhyeksi ja jouduin kiskomaan kantoreppuun nukkuvan vauvan, joka samalla sattuu vihaamaan edelleen kaikenlaisia kantoviritelmiä. Etukäteisohjeet kuitenkin suosittelivat kyseisen virityksen käyttöä. Tarvittaessa kidutusvälineen olisi voinut myös lainata infosta. Syömään emme myöskään ehtineet, jossa tuli tehtyä seuraava amatöörimoka. Loppupeleissä meitä taisi olla yhteensä 11 mammaa ja yksi isä. Pajaan matkustimme kahdessa eri erässä, jonne jätimme hoitolaukut. Samalla sinne tuolille jäi myös oma kantoviritelmäni, jonka jälkeen suuntasimme vaativan yleisön kanssa teoksia ihastelemaan. Koska teemana oli mustavalkoinen ihastelimme mustavalkoisia eläinten suoliteoksia, liikkuvia kirurgin välineistöä ja kuuntelimme sydämen jumputusta. Apollo oli haltioissaan - aivan selvä tuleva kirurgi. Takaisin pajaan päästessä kuitenkin pinna alkoi kiristymään ja aina yleensä aurinkoinen vauvani oli se kovaäänisin rääkyjä. Lattialla ihastelimme hetken erilaisia mustavalkoisia esineitä (kiviä, pualloja, purkkeja, nauhoja, kankaita...), jonka jälkeen anteeksipyydellen poistuin ilonpilaajaa syöttämään.

Sen jälkeen olikin aika antaa pikku Picassojen toteuttaa luovuutta. Koska oma Picassoni edelleen oli kiinni pullossa kaikki hienot taidevärit päätyivät lopulta paperille yhdeksi läntiksi taitelijaa odottamaan. Läjässä oli perunajauhoja pikkuruisina palloina, hiiltä, mustikkaa pulverin muodossa ja lämmintä vettä. Isommat taitelijat sotkivat innoissaan. Omani makasi mahallaan pulautellen juuri syötyä maitopulloa ja sotki totaalisesti mustikkaan yhden lempibodyistani. Etukäteisohjeissa kyllä varoiteltiin ja käskettiin ottamaan päälle jotain sotkun kestävää, mutta vielä aamulla bodyn potentiaalinen menetys ei tuntunut yhtä pahalta kuin tositilanteessa (uskomaton kyllä sain sen lopulta puhtaaksi tahroista vaikka body oli loppupeleissä puoliksi mustikalla värjätty). Parasta taideteoksessa oli käsien suuhun tunkeminen ja taideteoksen syöminen. Lopussa vaadin saada teoksen mukaani. On siellä nimittäin näkyvissä muutama Picasson tekemä viiva siitä kun minimies käsiään heilutteli kiljunnan tehosteeksi. Seuraavalla Ikean reissulla hankitaan siihen ehdottomasti kehykset.

Värileikin ohjeellinen ikähaarukka on 3-11 kuukautta vanhat vauva, jotka eivät vielä kävele. Omani oli tuon hetkisen pajan nuorin 4 kuukauden ikäisenä ja paikallaolijoista ainoa, joka ei istunut tai kontannut. Muita tarkkailemalla väittäisin, että hieman vanhemmat ja viriilimmät tapaukset varmasti saivat tuokiosta enemmän irti. Omani lähinnä oli, kuolasi ja söi sormiaan. Vieressä olevaa seisovaa vauvaa kehuttiin kivien paukuttelusta ja äänimaailman kokeilusta, samalla kun minä suuvaahdossa puolustelin omani flegmaattisuutta, että "kun tää on vasta 4 kuukautta" (lapsiparkani mun, kenetkä äidiksesi olet saanut). Taidamme ottaa osaa myös parin viikon kuluttua toiseen värileikkiin. Jospa se harjoittelu tekisi mestarin, niin äidistä kuin pojastakin.