Tapaus sairaalaruoka

Rotavirus näyttää voitetulta. Serkuista ainoastaan yksi sai tartunnan ja sairasti sen vuorokaudessa. Sen jälkeen onkin laskettu altistuksesta itämisaikoja ja edelleen saippuaa ja käsidesiä kuluu pulloittain, mutta pitkästä aikaa meillä taas syödään. Sairaalan ruoka-annokset kierremakaroneineen ja kalapaloineen jäivät vaivaamaan sen verran, että lähetin sairaalalle palautetta netin kautta ja kyselin, että oliko tämä ihan tosissaan joku sairaaloiden yleinen kanta, että 10-kuukautta vanhojen vauvojen oletetaan nauttivan lounaat ja päivälliset kolmen lajin illallisena ja pupeltavan ja hienontavan nämä ruokalajit muutamilla hampailla. Laitoin vielä rastin kohtaan, että toivoin asian tiimoilta yhteydenottoa.   

Muutamaa päivää myöhemmin puhelin aamulla soi ja sieltä soitti KYS:n (Kuopion yliopistollisen sairaalan), Lasten ja nuorten osaston osastonhoitaja, joka pahoitteli sitä, etteivät minimiehen ruokailut olleet toteutuneet osastolla asianmukaisesti. Ruoka oli kuulema alun alkaen tilattu väärin. Sen sijaan, että meille olisi tilattu 6-12 kuukautta vanhojen vauvojen soseita, joihin olisi lisätty erikseen tiedoksi, että ei maitoa ja gluteenia. Minimies sai yksilöllistä ruokaa, maidotonta ja gluteenitonta, mutta jossa ei huomioitu ollenkaan ikää. Ruoat oli lapettu keittiössä purnukoihin samalla linjastolla, jossa jaetaan normaalisti kaikkien sairaalan potilaiden ruoka taaperoista vaareihin. Tässä vaiheessa lapuilla oleviin potilaiden ikiin ei enää kiinnitetä huomiota (osastosihteeri oli soittanut keittiöön ja selvitellyt miten moinen moka oli päässyt tapahtumaan). Puhelu oli kaiken kaikkiaan asiallinen ja palautteesta myös kiitettiin, koska kuulema tästä eteenpäin osastolla selkeytetään lastenruokatilauksen ohjetta ja sijaisten perehdytyskansiota (kesäsijaiset saavat aina syyt niskoilleen työpaikasta riippumatta), jottei kukaan toinen mini-ihminen saa väärää ruokaa. Lisäksi samalla pahoiteltiin myös sitä, ettei minimiestä hoitanut henkilökunta huomioinut, ettei ruoka ole asianmukaista 10-kuukautta vanhalle vauvalle. Minä kyllä sitä päivittelin kaikille siivoojasta lähtien, että miten tällainen ruokapolitiikka on edes mahdollista. Keittiöstä kuulema olisivat voineet tilata uudet ruoat tai vaihtoehtoisesti tarjota tilalle purkkisosetta. Viimeistään kuulema juuri noiden kierremakaroneiden olisi pitänyt olla merkki henkilökunnalle, että minimies saa väärää ruokaa, eikä järjen käyttö olisi ollut pahitteeksi vaikka papereissa lukisi mitä tahansa. Tapausta kuulema vielä erikseen käsitellään osastolla ja otetaan puheeksi palaverissa. Itse sain vielä kirjallisen selonteon tapahtuneesta, että kuulema ylemmälle johtoportaalle menee ja jää myös tieto siitä, että viestiini on reagoitu.   

Niin ja se siitä kuuluisista äidinvaistosta. Omat vaistoni tuntuvat aina heräävän jälkijunassa. 

Kolmas yö kahden hinnalla

Edelleen täällä rotanloukussa eristyshuoneessa aikaa kulutetaan rotaviruksen kourissa. Viime yönä minimies kytkettiin taas yöksi tippaan. Yöllä hoidettiin muutamat vaipat ja samoin aamulla. Sen jälkeen suoli rauhoittui totaalisesti ja satunnaisia vatsanväänteitä lukuun ottamatta tauti tuntuu nyt voitetulta. Paino ei enää tippunut päivän aikana ja huiman nesteytyksen jälkeen minimies painaa nyt puoli kiloa enemmän kun tänne tullessa, eli 8.8 kiloa. Eilisen vaipparumban jäljiltä olin aivan puhki. Valitettavasti minimies ei. Päiväunilta herättiin lähes omana itsenään ja purettiin pusseja ja kasseja, paukuteltiin huoneen ikkunoita ja ovia ja vaadittiin kovaäänisesti seuraa lattiatasolle. Lääkäri kovasti kyseli, että joko meillä kuumottaa kotiinlähtö. Kolin reissu meni ohitse ja ajomatka keskelle ei mitään vanhempieni luokse heräämään yöllä koirien ravaamiseen ja ovien aukomiseen kuulosti erittäin työläältä ja väsyttävältä. Siinä vaiheessa kun lääkäri totesi että kotiin pääkaupunkiseudulle hän meidät mielellään päästäisi, koska vierestä löytyy sairaaloita, mutta tässä tapauksessa, kun suuntaamme metsän keskelle jos vielä yhden yön sairaalassa viettäisimme, taltuin oljenkorteen ja päätin, että pidämme totaalisen lepopäivän erityshuoneessa. Minimiehellä tuli myös osastopäivien maksukatto vastaan, joten samaan talo tarjoaa -hintaan meni tämäkin yö.

Päivään on kuulunut paljon lepäilyä, läheisyyden tankkausta (äiti oli sen tarpeessa, ennekuin ukki omii minimiehen kokonaan), useammat päiväunet (minimiehen), kanttiinin epäterveellisiä ja ylihinnoiteltuja herkkuja, vauvan sairaalaruoan ihmettelyä (annokset ovat olleet samoja mitä tarjoillaan sairaalan aikuispotilaillekin sokeroitu rahkoineen ja voideltuine kinkkusämpylöineen), mukavia hoitajia, jotka uskaltautuvat useimmat huoneeseen ilmaan päästä varpaisiin suojapukuja ja naamamaskeja sekä kylpyhetkiä privaattikylppärissämme. Ja kyllä, sen jälkeen kun mainitsin ohimennen, että normaalisti iltaisin minimies syö iltapalan ja käy kylvyssä ennen maitopulloa ja nukkumaanmenoa, meille hommattiin kylpyamme kylpyhetkiä varten. Kanyyli ei ole menoa haitannut, eikä sitä ole irtikään yritetty repiä. Ovat nämä vauvelit vain ihan sopeutuvaisia superihmisiä.

Tänään olen taas muistanut miten ihana tuo pieni kakkiaiseni onkaan. Eilen melkein unohdin sen muutaman levottomien yöunien jälkeen hikisessä kakkarumbassa.

31 Kakkavaippaa

Kolin upeiden maisemien sijasta täällä tuijotellaan eristyshuoneen valkoisia seiniä.  Aamulla uskottelin itselleni ja muille, kuinka minimies on niin ja näin paljon virkeämpi ja syö niin hyvällä ruokahalulla. Niinhän sitä ruokaa kyllä upposi, mutta samalla vaippahuolto sai pelata jo aamun ensimmäisen tunnin aikana viisi kertaa. Viralliseksi diagnoosiksi tuli rotavirus, että ehkä se meidän edellinen oksennustauti ei loppupeleissä rotaa ollutkaan, ja samalla tuli selväksi, että näitä seiniä tuijoteltaisiin vähän pidemmän aikaa. Veriarvot olivat yön aikana nesteytyksessä parantuneet ja lääkäri teki päätöksen, että päivä mentäisiin muiden kuin suonensisäisten nesteiden avulla. Tästä alkoi operaatio rotavirus kuriin. Olen koko päivän laskenut nesteitä ja kakkavaippoja, joita vuorokauden aikana kertyi 31. Koko päivä on ollut täynnä sitä itseään. Sitä on vuotanut vaippojen läpi milloin mihinkin, luututtu lattioita, vaihdettu petivaatteita, pyyhitty omia housuja ja saman tien aloitettu koko homma alusta. Välillä on ollut hiki ja koska lapsenvahtipalvelus pelaa surkeasti tällä osastolla, olen peräti kerran päässyt päivän aikana kahviossa pikaisesti käymään. Silloinkin palvelusväki oli mystisesti kadonnut kuin ilmaan ja hoitajaa, joka lupasi vahtia minimiestä ei löytynyt palatessa enää koko osastolta. Itselleni jäi epäselväksi, että kuka jälkikasvussani sitten oli sillä hetkellä vastuussa. Kiire kuitenkin oli minimiehen luokse ja lähinnä päädyin taas huokailemaan kuinka paljon paremmin asiat Etelässä hoidetaan. Oikeasti kyse on varmasti (ehkä) siitä, että olemme tosiaan yhdenhengen eristyshuoneessa. Hoitajat ja lääkärit tulevat huoneeseen erillisen sulkutilan kautta, jossa vaihtavat kaavut ja herkkähipiäisimmät myös hengityssuojaimet. Huoneesta he puolestaan poistuvat saniteettitilojen kautta ja jynssäävät lopussa rystyset verille sulkutilan hanojen äärellä.

Niin ja tässä se syy miksi niitä rotavirusrokotteita otetaan. Pääsyy varmasti on siellä kustannuspuolella, mutta tänään on taas ollut huomattavasti helpompi ymmärtää niitä ystäviäni, jotka eivät lapsia itselleen halua. Lisäksi menetetty loma kummittelee mielessä ja whatsup -ryhmässä, jonne alunperin minimiehen lapsenvahdiksi kaavailtu mummi, lähettelee jatkuvasti upeita maisemakuvia. Ehkä saatoin epähuomiossa aamulla ehdottaa, että entä jos minä lähtisinkin vaellukselle ja mummi jäisi pyllypyykkääjäksi eristyshuoneeseen. Valehtelisin jos väittäisin päivän olleen kiva, mutta työstä tämä on kuitenkin käynyt. Listaan kirjoittaa syömisiä ja juomisia ja samalla kiikuttaa kyynermitan etäisyydellä ylimääräisiä nesteitä tippuvaa kiljuvaa minimiestä. Yön jäljiltä nesteitä oli suoneen tiputettu noin puoli litraa ja päälle juotu muutama maitopullo ja nautittu muutamat hedelmäsmoothiet. Paino oli noussut puolessa vuorokaudessa noin kolmesataa grammaa. Illalla se oli taas tippunut hieman, siitä huolimatta, että päivän aikana nesteitä kuulema upposi 1.5 litraa ja päälle smoothiet ja hedelmäsoseet. Täksi yöksi taas laitettiin tippaa tippumaan.

Yksi lääkäreistä oli oikein tyytyväinen minimiehen edistykseen, mutta toinen totesi, että ennen kotiutumista suolen pitäisi rauhoittua. Siitä ei kuitenkaan ollut puhetta mikä lasketaan rauhoittumiseksi. Riittääkö vain 20 kakkavaippaa vai onko tarkoitus tuottaa muutakin kuin pelkkää vettä?

Vatsatauti (taas)

Piti kirjoittaa siitä kuinka onnellinen olen, päiväkodin valinnasta, työtarjouksista, työkkäristä, lastenhoidosta, helteestä, shoppailusta ja matkustelusta. Sen sijaan tässä sitä taas ollaan. Viime sunnuntaina vierailimme HopLopissa. Maanatai aamuna minimies hotkaisi aamumaidon kitusiinsa ja jätti poikkeuksellisesti siitä pohjat juomatta. Aamupuurot eivät uponneet alas, vaikka siitäkin tein herralle kaksi versiota. Piltin mustikkasmoothiepussi kuitenkin katosi mahaan ja koska minimies oli poikkeuksellisen väsynyt, laitoin parvekkeelle poikkeuksellisesti nukkumaan jo reilu tuntia myöhemmin. Parin tunnin päästä kävin hyväntuulisen rakkauspakkauksen kera vaippa yllätyksineen parvekkeelta hakemassa ja samalla musikkasmoothiet tulivat voimalla valkoiselle paidalleni. Osansa siitä sai myös parvekkeen betonilattia. Tyhjennysharjoituksia jatkettiin vielä suihkussa, jonka jälkeen loppupäivä menikin kuumeista ja ripuloivaa vauvaa hoitaessa, joka oli niin väsynyt, että ainoat hereillä oloajat olivat yhtä vaikerointia ja torkkumista.

Seuraavana yönä valvottiin käytännössä koko yö ja niin vain minäkin, oksennusfobiasta kärsivä, huomasin kohta nukkuvani yrjötautinen vauva kainalossani. Joskin oksennus näkyi jääneen yhteen ainokaiseen kertaan. Tiistaina nukuttiin paljon ja hartaasti. Iltapäivällä taidettiin käydä jopa asioilla yhdessä, koska mihinpä sen sairaan lapsen olisi saanut laitettua. Kotipalvelustakin innoissaan soittivat tarjotakseen ylimääräisen lapsivapaan iltapäivän, mutta kuulumisten vaihdon jälkeen tyytyivät vain toivottamaan pikaisia paranemisia. Kuume laski ja ainoastaan ripuli jäi.

Keskiviikko aamuna minimies oli aamusta alkaen oma iloinen itsensä. Nukuimme poikkeuksellisesti yhteentoista saakka. Vaippoja vaihdoin karkealla arvioilla päivän aikana parisenkymmentä. Maito upposi, kiinteät oikeastaan eivät. Julistin kaikille, että tauti on nyt selätetty ja hyvää tästä tulee.

Torstaina tarkoitus oli käydä hakemassa veljen lapset Kolille vaeltamaan ja tiputtaa minimies kyydistä mummin hoitoon. Minimies oli taas tavallista väsyneempi jo aamusta alkaen ja veteli ensimmäisiä päikkäreitä jo ennen kahdeksaa. Ajattelin sen johtuvan nestehukasta ja ravinnonpuutteesta, joten nesteytin sitten kunnolla ja tarjosin kaikkea mahdollista mitä keittiöstä löytyi. Ihmekään, että sen ruoka-annoksen jälkeen osa nousi takaisin pukluna. Siinä vaiheessa kun junassa yksi lempikirjoista meni yökkäsystä roskiskuntoon, aloin pelkäämään, että ehkä tämä tauti ei olekaan ihan vielä ohitse. Floridal Baby -ripulilääkettä sain alas puoliväkisin ruiskun avulla pari milliä ja kohta minimies konttasi ripulivana perässään. Jokainen maitopullo meinasi kokonaisen vaatekerran vaihtoa, niin minulla kuin minimiehelläkin ja samalla minimies nieleskeli siihen malliin, että itseäni hirvitti, että mistä päästä kohta vuotaa.

Niinpä lopulta kurvasimme ensiapuun toiselle puolelle Suomea ja tällä tiellä ollaan edelleen. Ensiavusta ja päivystyksestä meidät toimitettiin terveyskeskuksen päivystykseen, jossa katsoivat, että olisihan se ihan hyvä, että joku lääkäri meidät katsoisi. Tämä lääkäri oli sitä mieltä, että minimiehellä olisi keskivaikea nestehukka, koska jalkaterät olivat kylmät ja iho ei kuulema ollut ihan niin kimmoisa kuin kuuluisi. Tästä palasimme takaisin päivystyksen ensiapuun lähetteellä, josta lasten sairaanhoitaja haki punnitukseen (kesäkuun alussa kuukausi sitten painoa oli huikea 8.440 kilogrammaa, nyt sitä oli 8.310 kilogrammaa, kun parhaimmillaan kotivaakaa apuna käyttäen paino on ollut jo yhdeksän kilon paremmalla puolella). Lääkäri sitten teki lopullisen päätöksen ja otti minimiehen osastolle nesteytykseen. Vaihtoehtoina olisi ollut nenämahaletku tai suonensisäinen. Suonensisäiseen nesteytykseen päädyttiin lopulta yökkäilyjen takia ja tällä tiellä ollaan edelleen.

Olemme eristyksessä. Minimies nukkuu tyytyväisenä kalterisängyssään , jossa laidat on nostettu nyt maksimikorkeuteen, tippaletkuun kytkettynä. Minut on myös huomioitu hyvin ja olen saanut jopa ikioman potilassängyn. Lisäksi meillä on ikioma vessa suihkuineen. Erilaista edelliseen leikkauskertaan tässä on se, että koko minimiehen hoito on vieritetty vastuulleni. Viimeksi omaisen jatkuva läsnäolo oli täysin vapaaehtoista, joskin toki suotavaa. Nyt täällä kun kyselin kovasti, että entä jos minimies herää sillä aikaa kun käyn autosta tavaroita hakemassa, minulle selitettiin, että minun kyllä pitäisi ensin minimies nukuttaa. Sen jälkeen ilmeisesti olisi saanut herätä ja huutaa yksin häkkisängyssään vieraassa paikassa. 

Jospa sitä huomenna oltaisiin jo kunnossa ja matka jatkuisi Kolia kohti.