Rakas poikaseni,
eilen täytit
viisi kuukautta. "Kotona sen muistaa pari päivää ja sitten se
unohtuu", totesi Tiina-hoitaja kiitollisuudesta Lastenklinikalla, kun suu
vaahdossa selitin kaikkien niiden pienten potilaiden keskellä kuinka onnekkaita
loppupeleissä olimmekaan. Tiinan mukaan jokaisen vanhemman pitäisi käydä hetki
osastolla istumassa, jossa puoli päivää tuntuu parilta pitkältä vuorokaudelta
ja joka puolella on supervauvoja kasvamassa ja voimistumassa. Kokemus tuo
perspektiiviä ja vaikka Tiinan mukaan arkihuolet lopulta syrjäyttävätkin
suuremmat tunteet, kuten asiaan kuuluukin, näin viikon jälkeen äiti edelleen
fiilistelee ja ihastelee sinua, supervauvaani, päästä varpaisiin ja takaisin
taisteluarpeesi.
Viime
pääsiäisenä, kun olit vielä äidin masussa, menimme kaksin ultraan sormiasi ja
varpaitasi laskemaan. Ultra kesti pitkään ja lopulta kätilö näytti ruudulla
isoa mustaa ympyrää ja totesi, ettei sen kuulunut olla siellä. Siitä alkoivat
pitkät kuukauden, jonka aikana sinua ultrattiin päästä varpaisiin monta
monituista kertaa. Sinä kasvoit paljon, möykky vähemmän. Kerran tervehdit meitä
heiluttelemalla keskisormeasi naamasi edessä ja muutaman kerran kieltäydyit
heräämästä ja kääntämästä kylkeäsi. Lääkärit spekuloivat paljon, mutta
loppupeleissä kukaan ei tiennyt mikä möykky mahassasi mylläsi. Äiti olisi
tahtonut pitää sinut mahassa turvassa loppuelämänsä, jossa voit hyvin ja potkit
onnellisena. Lopulta kuitenkin sinä päätit toisin ja synnyit. Sait
mahtipontiset taistelijanimet ja äiti oli haltioissaan! Jokainen kakkavaippasi
oli ihme ja vatsasi toimi normaalisti möykystä huolimatta. Lastenklinikalla
vierailimme ensimmäisen kerran ultrassa ollessasi kahden päivän ikäinen. Kahden
viikon päästä tapasimme kirurgin, joka lähetti sinut vielä kotiin kasvamaan ja
voimistumaan. Viime viikolla mahastasi poistettiin mandariinin kokoiseksi
paisunut kysta ja pätkä suolta. Olit nimittäin päättänyt pikkuruisena kasvattaa
itsellesi varalta ylimääräisen suolen. Ihan joka poika ei olisi siihen
pystynytkään! Neljäntenä päivänä leikkauksesta meidät lähetettiin takaisin
kotiin toipumaan, koska supervauvana toivuit operaatiosta supernopeasti.
Muistoksi matkasta sait 4.7 sentin (olikin muuten 5.5 senttinen, kun illalla mittasin viillon ilman teippiä) arven napasi yläpuolelle. Äiti ei voisi olla
ylpeämpi!
Leikkauksen
jälkeen tapahtui jotain odottamatonta ja ensimmäistä kertaa elämässäsi sinulle
tuli nälkä! Kun on elänyt nälässä lähes viisi kuukautta, eikä mahaan ole
mahtunut möykyn takia ruokaa, ruokahalusi on pohjaton. Ensimmäistä kertaa
kuukausiin vaadit itsellesi syötävää myös kesken yöunien. Valitettavasti äiti
on myös joutunut toimimaan ruokapoliisina ja rajoittamaan ahmimistasi. Maitoa
kittaisit niin paljon kun sitä annetaan, hedelmäsoseet ovat herkkuasi ja
hedelmäpuurotkin uppoavat. Kasviksista et niinkään välitä, vaan olet perso
makealle. Ihan kuin äitisi! Ruokaillessa auot suutasi ahkeraan, mutta usein
ennen lusikkaa sinne päätyvät molemmat kätesi. Lisäksi opit vihdoin nukkumaan
pinnasängyssä sairaalajakson jälkeen. Äiti kuitenkin pian väsyi muutamassa
yössä antamaan sinulle tuttia useamman kerran yössä ja muutti sinut takaisin
tuttuihin vaunuihin. Kyllä me vielä joskus opitaan sängyssäkin tuutimaan.
Tässä kuussa äiti
päätti, että meidän olisi aika laajentaa elinympäristösi ja tarkastella
muitakin reviirejä. Alat olla sen ikäinen, että koet kaiken uuden äärettömän
mielenkiintoisena ja jaksaisit tapittaa televisiotakin tuntikausia. Koska
suolisto-operaatiosi rajoitti järjestykselliseen toimintaan osallistumista,
äiti vei sinua valoja rakastavana ihastelemaan Lux Helsinkiä. Erottajan
paloasemalle ehtiessä olit umpiunessa ja siitä huolimatta äiti sinua sitkeästi
yritti hereille kiskoa useampaankin kertaan. Jossain vaiheessa luovutin ja
päätin sitten nauttia tapahtumasta itse. Lyhtypuistoon ehtiessä heräsit ja
Arkkitehtuurimuseon sisäpihassa olit jo liekeissä. Katsoimme rakennuksen
musiikilla höystetyn valoshown kahteen kertaan. Senaatintorilla nukuit jo
toistamiseen, mutta äiti oli onnesta sykkyrällä, että kyllä me sinusta vielä
kunnon kultturelli leivotaan. Myöhemmin kävimme vielä Kiasmassa oppimassa lisää
väreistä. Olisit edelleen mieluummin nukkunut, mutta suotakoon se sinulle. Olet
kaikesta huolimatta vielä hyvin pieni ja tarvitset paljon unta.
Kiitollinen ei
myöskään äiti ole unohtanut olla ja kuluneella viikolla vihdoin palasimme
alkujuurillesi kiittelemään suklaiden kanssa. Meidät otettiin Fertinovassa
avosylin vastaan ja tapasimme monta monituista uutta ihmistä, mutta myös äidin
päänuppia tarkastelleen psykoterapeutin, ihanan hoitajan ja sinut petrimaljalla
alkuun saaneen biologin. Meidän lääkäri puolestaan oli kotona hoitelemassa omaa
ihmettään. Biologin kanssa äiti kävi pitkän keskustelun pakkassisaruksistasi,
kun oikeasti sinä olet yksi nelosista ja sisaruksesi ovat ihan samanikäisiä
kanssasi. Biologi myös totesi miten hassua olikaan nähdä sinut tässä ja nyt,
kun viimeksi tavatessasi olit vain kahdeksansolun kokoinen mikroskooppinen
pieni pallero. Lupasimme lopuksi palata pikkusisarusta sinulle hakemaan.
Olisipa se niin helppoa! Äiti niin toivoisi, että sinulla olisi joskus elämässä
joku, jonka kanssa tulevaisuudessa päivitellä äidin tekemisiä ja olemisia. Onneksi
sinulla kuitenkin on serkkuja, jotka rakastavat sinua kun pikkuveljeään.
Lastenklinikan suklaatoimituksen viemme perille hieman myöhemmin.
Viisikuukautismerkkipäiväsi
kunniaksi päätit, että kääntyminen mahalleen olisi aika siistiä. Neuvolatäti
varoitteli äitiä jo pari kuukautta aikaisemmin sitä, että kohta sinä lähdet
liikkeelle ja pyörit ja hyörit itsesi alas sängyistä ja hoitotasoilta. Ennen
tuota päivää et kuitenkaan ole osoittanut mitään kääntymisen merkkejä. Nyt
kuitenkin vihdoin punnersit naama punaisena itkua vääntäen mitä
ihmeellisimmissä asennoissa, kun yritit kammeta itseäsi ympäri. Valitettavasti
tällä kertaa homma jäi yrityksen asteelle ja jatkamme kääntymisharjoituksia
uudestaan tänään.
Hienomotoriikkasi
puolestaan toimii moitteettomasti. Tarraat kiinni ihan mihin tahansa milloin
tahansa. Leikit pitkiä aikoja leluillasi ja osaat myös laittaa lusikan suuhusi. Aamuisin
suurinta huviasi on äidin naaman repiminen ja sormien tunkeminen nenässä
oleviin pieniin reikiin. Ääntelysi on usein monotonista ölinää, joka muuttuu
välillä kiljunnaksi ja hihkaisuiksi. Yleensä äänekkäimmilläsi olet aamuisin tai
silloin, kun äiti erehtyy puhumaan puhelimessa.
Kaunein ääni,
jonka tiedän on naurusi! Väsyneenä kaikki on sinusta hauskaa ja kikatat
rajattomasti ihan kaikelle äidin ilmeilylle ja ääntelylle. Sairaalassa yksi
ilta sinua nukuttaessa yritit kovasti pitää itsesi hereillä ja äidin seuranasi
nauramalla loputtomasti ja hymyilemällä aina äidin vilkaistessa suuntaasi. Jos
olisit tuolloin pyytänyt itsellesi mopoa, äiti olisi varmasti sen hankkinut.
Osaat siis jo kietoa äidin pikkusormesi ympärille.
Supervauvani, olet parasta mitä tiedän ja olen sinusta äärettömän kiitollinen, tässä ja nyt, aina ja ikuisesti.
Supervauvani, olet parasta mitä tiedän ja olen sinusta äärettömän kiitollinen, tässä ja nyt, aina ja ikuisesti.
Rakkaudella,
Mami
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti