tiistai 19. kesäkuuta 2018

Minne me nyt kuulutaan?

Kyselin pari viikkoa sitten neuvolassa ylimääräisellä käynnillä (meillä 8-kuukautis ryhmäneuvola jäi ohutsuolen varjoainekuvauksen takia käymättä), että minne me jatkossa kuulutaan jos kaikki meidät ulos heittävät ja potkaisevat ja minne minä otan yhteyttä. Tämä oli oma pelkoni, ettei minimies ole enää tarpeeksi "sairas" minnekään. Meidän neuvolatädin sijaisen sijainen lohdutteli, että vaikka hänkin jää nyt pois ja seuraavalla kerralla meitä vastassa on sijaisen sijaisen sijainen, heille saa aina soittaa ja viimeistään apua saan sitten neuvolalääkäriltä. Soitin heti neuvolan auttavaan puhelimeen Lastenklinikan hissistä, meidän oli juuri vapautettu Lastenklinikaltakin. Sen sijaan, että olisin leijaillut sfääreissä, että vihdoinkin minulla on papereillakin terve lapsukainen ja vuoden päästä saatamme olla jopa lapsivakuutuskelpoisia, koko homma ahdisti. Aikaisemmin edellisenä kuukautena meidät oli potkaistu ulos ja lopetettu hoitosuhde Iho- ja allergiasairaalaan. Minimiehellä ei ole analyfaksia vaaraa, joten mitään kontakteja ei sinne tarvita ja kuulema ummetuskaan tuskin on mitään allergiaa, joten kirjoihin ja kansiin kirjattiin, että ummetusasiat kontrolloidaan kirran polilla. Ummetus puolestaan paheni pahenemistaan siihen pisteeseen, että ehdotettiin jo osastolle ottoa suolentyhjennykseen. Ummetuslääkkeitä meni hevosannoksia ja siitäkin huolimatta aina sai pelätä, että millainen tuotos sieltä tänään tulee ja jos ei tullut mitään, seuraavana päivänä alkoi jo stressitaso nousta ja luultavasti joku tulppa sinne suoleen oli jo ehtinyt muodostua, jota sitten työstettiin tuntikausia ja aloitettiin homma taas alusta. Lopulta tartuin siihen viimeiseen oljenkorteen, että jos lääkevaste on huono, kokeiltaisiin varmuuden vuoksi gluteenitonta ruokavaliota kahden viikon ajan.

Samalla eliminoin varmuuden vuoksi muut mahdolliset ummetuksen aiheuttajat ja siinä vaiheessa, kun maissilastuja vain oksenneltiin, maissikin lähti pois ruokavaliosta. Kaksi viikkoa minimies siis noudatti tiukasti maidoton-naudaton-gluteeiniton-maissiton-soijaton ja sen jälkeen myös pähkinätön, kun maapähkinävoit tulivat oksennuksina ulos ja leuka muuttui tulipunaiseksi ihottumasta. Ensin ajattelin lopettaa ulotuslääkkeet myös seinään, mutta ei se suoli puhdistunut kerralla ja jatkettiin samaa lääkitysrumbaa uuden ruokavalion myötä. Reilun viikon jälkeen putki veti moitteettomasti ilman ylimääräisiä tukoksia, pulauttelut ja yrjöilyt olivat minimissa. Kahden viikon jälkeen tuotoksia alkoi ilmaantumaan siihen tahtiin (yleensä neljästi päivässä), että ulostuslääkkeitä piti alkaa vähentämään. Kolmen viikon jälkeen sanoimme lopullisesti hyvästit Laxoberonille ja viimeisen viikon ajan olemme palanneet pelkkään Pegorioniin. Käsittääkseni Laxoberon "kramppaa" suolta, jolloin sillä on myös suolta laiskistuttava vaikutus. Pegorion puolestaan vaan notkistaa tuotoksia puuttumatta sen kummemmin itse suolen toimintaan, joten itse pidän tätä turvallisempana vaihtoehtona. Kokeilun tuloksena kirurgikin totesi, etteivät allergiat ja ruoka-aine yliherkkyydet ole hänen ominaista alaansa. Duplikaatin osalta minimies ei kuitenkaan enää jatkoseurantoja tarvitse. Duplikaatti on poistettu pysyvästi, mitään takaisinkasvua ei ole havaittavissa (tosin samalla poistettiin myös liitoskohta, joten ei se takaisin olisi voinut kasvaakaan) ja suoli vetää normaalisti ilman rakennevirheitä. Näin ollen emme enää ole kirran potilaita. Paperit hän puolestaan pistää takaisin Iho- ja allergiasairaalaan, josta meidät jo kerran potkaistiin, mutta jos meitä ei sinne takaisin huolita, kuulumme kirurgin mukaan ehkä sisätautipoliklinikalle.

Ehkä.

Samalla ohjeena on jatkaa Pegorionin käyttöä 6-12 grammaa jatkossakin, koska ummetus on ollut niin pitkäkestoista. Lisäksi turhia välttämisruokavalioita ei suositella, joten kuulema tarvitsen lääkärin, jonka kanssa ruokavaliota lähdetään purkamaan ja joka kirjoittaa todistukset mahdollisista allergioista.

Hieno suunnitelma muuten, mutta meillä ei ole sitä lääkäriä. Neuvolasta kun asiaa kyselin, kuulema se ei heille kuulu, eikä heillä ole resursseja antaa aikaa neuvolalääkäriin moisessa asiassa. Minimies aloittaa hoidossa vajaan kahden kuukauden kuluttua, eikä meillä ole minkäänlaisia todistuksia olemassa, eikä lääkäriä, joka valvoisi minimiehen jatkuvaa lääkitystä ja ottaisi kantaa näihin ruoka-asioihin. Yksityinen on poissuljettu, koska meillä ei ole sitä lapsivakuutusta, koska minimies ei ole koskaan ollut vakuutuskelpoinen.

Neuvolassa kehotettiin ottamaan tarvittaessa yhteyttä terveyskeskuslääkäriin.

Että sellaista.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Päiväkotishoppailua jälkijunassa

Tiedättekö... minulla oli visio miten asiat tulisivat menemään ja missä minimies aloittaisi päivähoidon ja missä koulutaipaleen. On selattu haavepaikkoja ja sitten niitä realistisimpia tavoitteita. Tosiasiassa tämä syksyn päivähoidon aloitus tuli aivan puskista. Olin ajatellut chillailevani kotisohvalla koko syksyn. Siihen malliin työkkärin tätikin niskaani hengittää, että ehkä löhöily saa riittää. Olen ollut työttömänä huikeat neljä arkipäivää ja olen ehtinyt saamaan jo kolme erillistä kirjettä työvoimatoimistosta, kaksi henkilökohtaista sähköpostia (joista jälkimmäinen lähetetty minulla perjantaina kello 17:05) ja ison listan asioita, jotka minun kuuluisi nyt suorittaa siihen ja siihen päivään mennessä. Viikon päästä pitäisi raahautua myös paikan päälle johonkin työinfoon, jossa ainakin viime keväänä (ehdin olla pari kuukautta työttömänä ennen äitiysvapaata) puhuttiin lähinnä yrityksen perustamista ja siitä kuinka töitä haetaan. Silloin minulle sattui mukava poju henkilökohtaiseksi kontaktiniksi, joka sanoi suoraan mahalleni, että vaikka minun lain mukaan töitä pitäisikin etsiä, ei kukaan tosiasiassa minun edes oleta niin tekevän. Tällä tädillä on aivan uusi asenne ja kuulema tilanteeni on nyt aivan eri, jonka takia teen selvityksiä asioista, joista minulle viimeksi sanottiin, ettei niitä enää koskaan tarvitsisi tehdä, kun olen asian kerran hoitanut. Saako työkkärin tätiä vaihtaa jos ei ole tätiin tyytyväinen? Saahan omalääkäriäkin vaihtaa jos kemiat lääkärin kanssa tökkivät!

Hakukaavaketta päiväkoteihin täyttäessäni törmäsin ensimmäiseen ongelmaan. Oikeasti kuulema päiväkotipaikkoja pitäisi hakea viimeistään neljä kuukautta ennen töiden alkua ja kuulema paikat on jaettu jo toukokuun kokouksessa. Lisäksi valveutuneet vanhemmat kiertävät vähintään koko kaupungin päiväkodit läpi etsiessä jälkikasvulleen sitä täydellistä menomestaa. Itse täytin hakukaavakkeen päivähoitoon siihen malliin, että tuo päiväkoti on sijainniltaan ihan kiva ja tuota oli kerran kehuttu jossain paikassa pari vuotta sitten (yksi kehutuista listani päiväkodeista oli kuulema jo suljettu edellisenä vuonna). Soitin vielä infoon, jossa kehotettiin minua soittamaan päiväkodit läpi ja keskustelemaan (painostamaan) päiväkodin johtajia tilanteestani. Virhettä virheen perään. Koska olin rastittanut kakkosvaihtoehdoksi palvelusetelin yksityiseen päiväkotiin minua kehotettiin myös soittamaan lähitienoon yksityiset päiväkodit läpi, jonne palveluseteli kelpaisi. Tämä karsi listalta jo monta potentiaalista säilytyslaitosta. Tien toisella puolella kuitenkin löytyi netissä kovasti haukuttu paikka, josta löytyikin soittamalla paikka elokuulle pienten ryhmään. Minua kuitenkin kehotettiin täyttämään hakemus hetimiten netissä ja samalla hakemaan kaupungilta heille palveluseteliä. Päiväkotishoppailijana sitten soitin seuraavaan päiväkotiin, josta sain tismalleen samat ohjeet, sillä poikkeuksella, että minulta kysyttiin "minkälaiset valmiudet lapsella on kävelyyn"? Ööh, kyllähän se ryömii pitkin lattioita jos sille päälle sattuu. Huomasin kertovani kuinka jälkikasvuni kyllä kävelee tukia pitkin (kyllä se joskus ottaa muutamia askelia pinnasängynlaidasta keikkuen mielestäni), mutta koska näistä on aina vaikea ennustaa, en todellakaan osaa sanoa ja luvata mikä tilanne mahdollisesti olisi kahden kuukauden kuluttua. Luultavasti huono, koska minimies ei turhia riskejä ota. Lopputuloksena olen laittanut hakemukset vetämään kahteen yksityiseen säilytyslaitokseen. Yhteenkään en ole hakenut kaupungilta vielä palveluseteliä, koska kaikista virheistä oppineena muistin puhelun lopussa vielä kysyä, että josko päästäisiin kunniakierroksella käymään ennen päätöksen tekoa.

Vieläköhän koko homman ehtisi perumaan? Oikeasti minulla ei ole minkäänlaista tarvetta hypätä takaisin työelämään. Raha nyt tietenkin olisi aina kivaa, koska aika harvoin tulot ja menot nykyisinkään vastaavat toisiaan. Shoppailu vain on niin kivaa. Etenkin kaikki minikokoiset vaatteet ja kaikki tavarat, joita ilman vauvoja ja taaperoita ei voi missään nimessä kasvattaa. Tämän syksyn sijaisuuden tekeminen on kuitenkin monelta kantilta äärettömän järkevää ja takaa sen, että ensi vuoden puolella pärjäämme taloudellisesti ilman sen suurempia säätöjä. Kyseessä on sitä paitsi vain neljä kuukautta, sehän kuluu nopeasti, vaikka sijaistamani henkilö vähän tuolle kommentille naureskelikin ja totesi sen tuntuvan hurjan paljon pidemmältä. Ja tämä siinä vaiheessa kun toivottelin hyviä vuorotteluvapaita ja kesälomia.



Joka päivä huomaan halivani pikkupakkausta hieman enemmän kuin edellisenä päivänä. Kumma miten toista voi olla niin ikävä, vaikka vieressä se koko ajan onkin. (Ja tämä on henkilön kirjoittama, joka tänään kiitteli rakkauspakkaustani, joka nukkuin yöllä 11 tuntia ja päivällä 6 tuntia päiväunia ja antoi äidille extrayllärinä lepopäivän, josta tämä mamma nautti täysillä)

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

9 kk


Rakas poikaseni,

täytit toista viikkoa sitten 9 kuukautta. Jostain kumman syystä aika tuntuu katoavan jonnekin ja kaikki tapahtuu nykyisin viiveellä ja jälkijunassa. Huomenna olisi myös tarkoitus ottaa 9-kuukautis kuvasi. Myönnettäköön, että kroonisen aikapulan lisäksi olen odottanut naamatauluasi koristavien hyttyspuremien katoamista jo yli kaksi viikkoa. Sitkeässä ne kuitenkin ovat ja edelleen huomaan selitteleväni kaikille, ettet todellakaan kärsi mistään rokosta vaan vietimme lomaa periferiassa viikkoja sitten ja edelleen parantelemme pärstääsi.

Olet kuitenkin edelleen söpöintä mitä tiedän, paukamat mukaan lukien. Jos edellisessä kuun teemana oli sairastelu, tässä kuussa vallitsevana vaiheena on ollut "äiti halitaan vielä vähän". Tosiasiassa se paikallaan tuntikausia yksin viihtyvä akselinsa ympäri pyörivä tyytyväinen vauva on vaihtui ryömivään alati kitisevään vauvaan, joka olisi vain istunut sylissä vuorokauden ympäri jos se olisi ollut mahdollista. Kotona liikuit laiskasti ja jämähdit aina siihen pisteeseen mihin sinut kulloinkin jätettiin. Kylässä kuitenkin pääsit vauhdin makuun ja liikuit hyvin pitkään niin, että pidit polvet koukussa 90 asteen kulmassa samalla kun hilasit itseäsi eteenpäin kämmenilläsi etanavauhtia. Mummin ja ukin luona löysit vaihteiston ja otit mukaan liikkumiseen oikean jalkasi ja kyynerpäät. Tällä taktiikalla revittelit pitkin isoa ja avaraa tilaa. Ilmeisesti kotimme on sinulle vain yksinkertaisesti liian pieni. Kaikki on kädenulottuvilla tai vähintään äänenkantaman päässä eikä siellä tarvitse vaivautua erikseen liikkumaan.

Lelut ovat mielestäsi vähän turhia ja leluja kivempia ovat kaapit, ovet ja kaikki kielletty. Olet oppinut tuntemaan "ei" sanan ja aina "no" kuullessasi joko innostut hirmuisesti ja menet jalat sätkien ja kikattaen tekemään juuri sitä juttua mihin sinut erikseen käskettiin ein säestämänä tai alat itkemään ja yleensä jatkat jutun tekemistä parkuen kiellon päälle. Pidät hirmuisen paljon koirista, etenkin mummin ja ukin valkoisista. Koirat eivät yleensä kamalasti kuitenkaan pidä sinusta ja koska et ole kuullutkaan elävien eliöiden henkilökohtaisesta tilasta, sinua saa jatkuvasti olla vahtimassa, ettei sinusta tai vastaavasti koirista tule rukkasia. Puhua et osaa muuta kuin hyvin epämääräisiä "bäbäbäbä" tavuja, mutta haukkua osaat. Teet tätä kuitenkin vain koirien perässä. Ihmisten "vuh vuh" ja "hau hau" yritykset ovat mielestäsi surkeaa yritystä, etkä ymmärrä että siihen pitäisi reagoida haukkumalla.

Musiikki on sinusta edelleen aivan ihanaa. Youtuben videoita et kuitenkaan jaksa istuen toljottaa kovinkaan pitkään. Tässä kuussa kuuntelit hautajaisissa ensimmäistä kertaa oikeaa elävää musiikkia ja sellon ääni lumosi sinut totaalisesti. Lastenlaulujen lisäksi olemmekin nyt kahlanneet läpi sellokonserttoja ja muita klassisen musiikin mestariteoksia. Vivaldin neljä vuodenaikaa on aika kova sana. Katusoittajia jaksaisit myös kuunnella loputtomiin ja olemme muutamaan otteeseen parkkeeranneet rattaat pitkäksi toviksi viulistien viereen. Ohikulkijat ovat myös pistäneet merkille hypnoottisen katseesi ja vilahdat useiden turistien kotivideoilla. Lisäksi äiti ei ihan aina keksi mitään höpöteltävää, joten aika usein keskustelumme vaihtuu jossain välissä lauluksi. Tapanasi on myös aika usein hyräillä itseksesi, joko musiikin mukana tai ihan muuten vain. Varsinkin nukkumaan mennessä lauleskelet usein itsesi uneen. Äiti on ehkä tästä aika innoissaan ja vaikka tämä tuskin ennustaa tulevaa musikaalista uraasi, sinulle on jo valmiiksi katsottu viulutunnit Suzuki-koulusta parin vuoden kuluttua.

Tämä kuukausi on ollut monella tapaa äidille luopumisen aikaa. Vauvavuosi lähenee loppuaan, olet jo 75% valmis vauva, ja äidin virallinen vapaa alkaa tulla tiensä päähän. Lisäksi päätit, että äitiä kivempi asia on ehkä kuitenkin ukki ja välillä ryömit itkien äidin ohi ukin luokse ja ulkona itkit äidin sylissä ukin perään. Vaikka äiti kateellisena vieressä touhua katsoikin on ihanaa, että elämässäsi on muitakin ihmisiä, joista pidät niin valtavasti ja joille olet tärkeä. Vietit myös ensimmäisen yön äidissä erossa ukin kanssa, jolloin äiti kävi reissussa työhaastattelussa. Olit ollut malliyökyläilijä ja sait luvan tulla ja jäädä toistekin. Parasta ehkä koko reissussa oli äidistä takaisin tuleminen ja sinun syliisi kaappaaminen. Olet nimittäin edelleen parasta mitä tiedän!

Rakkaudella,
Mami