6 kk

Rakas poikaseni,

täytät tänään puoli vuotta. Joskus edellisessä elämässä minulta kysyttiin mikä on elämäni suurin saavutus. En koskaan keksinyt siihen vastausta. En ollut keksinyt mitään mullistavaa tai tuonut maailmaan mitään pysyvää. Luulin asian muuttuvan, kun saisin sinut, mutta et sinä ole suurin saavutukseni. Olet yksinkertaisesti elämäni ihme. Kiitollisuus ja rakkaus sinua kohtaan tuntuu syvenevän ja paisuvan sitä suuremmaksi kun kasvat. Ja paljon sinä oletkin kasvanut. Pari viikkoa sitten sinut mitattiin 69.1 senttiseksi ja 6.9850 kilon painoiseksi. Et vielä ollut saanut 70 senttiä ja 7 kiloa rikki, mutta kyllä sinä vielä ehdit. Äidillä ei ole mihinkään kiire ja toivottavasti ei vielä sinullakaan.

Aika tuntuu kiitävän eteenpäin mieletöntä vauhtia ja jakautuvan aikaan ennen sinua ja silloin kun sinä olit täällä, kainalossani. Samalla useat turhanpäiväiset asiat tuntuvat menettäneen merkityksensä. Elämme hetkessä ja päivä kerrallaan. Leikkauksen jälkeen rytmisi on ollut kateissa. Nukut hyvin yöt ja vaihtelevasti päivällä. Pitkän tähtäimen suunnitelmia meillä ei ole. Riittää kun nukumme tarpeeksi ja saamme ruokaa. Joskus kömmimme ulos kolostamme ihmettelemään elämän menoa. Äidillä oli tarkoitus järjestää sinulla aikoinaan suuremmatkin juhlat ja juhlia syntymän ihmettäsi ja nimeäsi. Asia kuitenkin jäi, koska kaikilla oli kiire ja yhtäkkiä huomasin jo meidän valmistautuvan jouluun. Vastaavasti minulla oli suuret suunnitelmat kuinka juhlisimme puolikasta syntymäpäivääsi, mutta loppupeleissä sekin jäi ajatuksen tasolle. Olen kovasti alkanut valmistautumaan siihen, kun täytät elokuun lopussa vuoden synttäriasua myöten. Jos nyt kuitenkin sattuisi käymään niin, että nämäkin juhlat peruuntuisivat, äiti lupaa, että kunhan vain myöhemmin isompana pyydät, pidämme juuri sellaiset juhlat kun haluat ja saat kutsua paikalle ihan kaikki! Mummin mukaan mitään peruuttamatonta ei ole vielä tapahtunut ja äiti tekee jatkossa parhaansa, että saat juuri sellaiset pirskeet, jotka ansaitset!

Huomaan usein kertovani sinulle mitä osasit ja mitä teimme yhdessä silloin kun sinä olit pieni. Tosiasiassa aika pieni sinä edelleen olet. Kuluneen kuukauden aikana sairaalanohjeiden mukaan sinua on käsitelty ja nosteltu paljon kuin ihan taskukokoista nyyttiä pepusta tukien. Ihan viimeisen viikon aikana olet kasvanut silmissä, kun sinua sai taas alkaa nostamaan ja roikottamaan normaalisti. Suurin saavutuksesi oli ehdottomasti, kun opit kääntymään selältä mahalle, joka tapahtui 5 kuukauden ja 5 päivän iässä. Ehdit kääntymään kolmesti peräkkäin, jonka jälkeen lähdimme reissuun ja unohdit koko taidon. Kotona ahkeran treenauksen jälkeen aloit muistamaan kääntymisen salat, jonka jälkeen matkustimme taas. Nyt tunnut unohtaneen, että joskus maailmaa voisi tarkastella selinmakuulta käsinkin. Et viihdy selällä hetkeäkään vaan kampeat itseäsi pystyyn, jossa huudat ja kiljut karkaavien lelujen perään. Suurinta hupiasi on pallojen vieritys. Rakastat palloja, joita omistat erikokoisia ja värisiä pari tusinaa. Työnnät ne kädellä parketille pyörimään ja seuraat katseella niiden matkaa. Törmätessään esteeseen laitat liikkeelle uuden pallon. Jaksaisit leikkiä tätä peliä loputtomiin. Paras pelialusta on ehdottomasti mummon ja ukin kaltevat lattiat, joilla pallot pyörivät leikkimattosi ympärillä ympyrää palaten usein bumerangina takaisin lähtöpisteeseen. Lisäksi olet äidin iloksi vihdoinkin löytänyt youtuben musiikkivideoiden rinnalle kirjat. Rakastat kirjojen lukemista ja toisinaan niiden syömistä. Erityisen kivoja sinusta ovat kirjat, joissa tunnustellaan erilaisia pintoja. Lempikirjasi on mustavalkoinen Xavier Deneuxin My Soft-and-Cuddly Animals. Pidät erityisen paljon sivusta, jossa pitkäkielinen ja pehmeäturkkinen susi jahtaa kahta valkoista lammasta. Äidin suosikki puolestaan on kirjan viimeinen sivu, jossa vieraillaan Pohjoisnavalla tapaamassa äiti pingviiniä ja jääkarhua poikasineen. Yleensä tässä vaiheessa kirjaa olet kuitenkin saanut lukemisesta tarpeeksi ja selostukseni huolehtivista äideistä poikasineen kaikuu kuuroille korville.

Neljän kuukauden isässä neuvolalääkäri oli huolissaan siitä, että tykkäsit roikkua jalat koukussa kainaloista roikottaessa sen sijaan, että olisit seisonut tukevasti tikkujaloillasi. Tämän johdosta saimme lähetteen fysioterapiaan. Tässä välissä kävit kuitenkin suolioperaatiossa ja sovimme yhdessä fysioterapeutin kanssa, että ottaisimme uudelleen yhteyttä jos jalkasi eivät edelleen suostuisi toimimaan tässä vaiheessa vuotta. Olemme ahkerasti treenailleet seisomista ja jalkatreeniä varten mummi ja ukki ostivat sinulle vihaamasi hyppykeinun, vaikka useat lähteet varoittelivatkin sen johtuvan vain seuraavaan ongelmaan, varvastamiseen. Ilmeisesti harjoittelu tuotti kuitenkin tulosta tai aika teki tehtävänsä. Tänään päätit vihdoinkin alkaa seisomaan. Vihaat edelleen kainaloista roikottamista, mutta seisot mielelläsi kämmenistä tuettaessa tai leikkikaarta vasten pitkiäkin aikoja ja välillä ainoastaan yhdellä kädellä tukea ottaen. Tänään myös yritin ensimmäistä kertaa ryömiä eteenpäin karkkipaperin luokse ja harjoittelit ahkerasti toisen kyljen kautta kääntymistä. Huomenna tapaamme sovitusti fysioterapeutin. Ilmeisesti kuitenkin turhaan. 

Rakastat vihdoinkin syömistä ja äidillä on usein tunne, että pidän sinua nälässä vaikka oletkin kasvattanut elopainoa kuukaudessa enemmän kuin koko elinikäsi aikana. Maitoa voisit litkiä niin paljon kun sitä sinulle annetaan. Lisäksi tykkäät kaikesta makeasta. Hedelmät ovat suurta herkkua ja vihanneksista tykkäät bataatista ja porkkanasta. Parsakaali ja kukkakaali saavat sinut pudistelemaan inhosta päätäsi samalla kun syljet niitä kaaressa suustasi. Peruna on kuitenkin ehdoton inhokkisi. Pieni murunenkin kielen kärjessä saa sinut kakomaan ja yökkimään. Olet mieluummin nälässä, kun alistut syömään kamalaa sontaa. Oikeasta kaurapuurostakaan et pidä ja nuo kaikkien lasten rakastamat naksut ovat sinusta jotain ihan käsittämätöntä. Yleensä tunget suuhusi kaiken vastaantulevan, mutta naksuja et suostu maistamaan edes vahingossa. Muutama päivä sitten siirryit vauvaistuimesta oikeaan syöttötuoliin. Alussa paikallaan pysyminen oli hankalaa ja olit jatkuvasti valumassa alas tuolin reiästä lattialle. Nyt kuitenkin istut tuolilla kuin vanha tekijä, sotket käsillä pöytätasoa ja haluat ehdottomasti kaiken pöydällä olevan käsiisi. Josta tulemmekin siihen, että haluat nykyisin ehdottomasti aivan kaiken esillä olevan käsiisi. Rakastat seinässä kiinni olevia sähköjohtoja, äidin kameraa, äidin kännykkää, roskia, astioita, talouspaperirullaa ja mitä näköpiirissäsi ikinä sattuukaan vilahtamaan. Tarraat myös kiinni kasvoihini ja hiuksiini harva se hetki.

Olet kasvanut ulos unipussistasi ja oppinut vihdoinkin olla tukehduttamasta itseäsi. Nukut nykyisin yöt edelleen vaunuissa peiton ja pupusesi kanssa. Pupu on korvannut kätesi ja yleensä pupu onkin naamasi tai vähintään pääsi päällä. Parasta kuitenkin on kun aina nukkumaan mennessä annan sinulle tutin ja tarraat kaksin käsin äidin kädestä kiinni ja painat sen poskeasi vasten. Usein unohdun siihen pitkäsikin aikaa ihastelemaan sinua, pientä ihmettäni. Viimeistään aamulla kaappaan sinut kainalooni. Aloitamme uuden päivän aina yhdessä hymyillen.

Ihanaa puolivuotissyntymäpäivää ihmeeni!

Rakkaudella,

Mami

Kakka-asiaa

Suolistoleikkauksesta ei kotiuteta ennen kuin suoli vetää ja toimii kunnolla. Vuorokausi sitä odotettiin ja lopulta vaihdoin ennen kotiinlähtöä sairaalassa vaippoja parhaimmillaan kymmenen minuutin välein. Suolen sanottiin toimivan ylikierroksilla ja olevan yliaktiivinen. Hyvin se kuitenkin veti.

Kotona suoli laiskistui ja seuraavaa tavaraerää odotettiin pari päivää. Tuosta väli on pidentynyt kuluneen kuukauden aikana tasaisesti. Koska minimiehen koko elämä on ollut yhtä suolentoiminnan tarkkailua, tämä käy edelleen pelkällä automaatiolla. Siinä missä ennen kuitenkin tavaratoimitus ilmestyi vaippaan tyhjästä, nykyinen toimitus vaatii vähintään puoli tuntia naama punaisena työstämistä kädet nyrkissä sivulla heiluen. Lopputuloksena on pieni kanin papana, jonka jälkeen lopputulos viimeistellään yhteisellä jumppatuokiolla. Kun tavaraa on pantattu viikon päivät saldona on aikamiehen keko.

On kokeiltu viljatonta dieettiä, hedelmätöntä, soseetonta, pelkkää luumua ja maitoa, pelkkää maitoa. Lopputulos vain on ja pysyy samana, vaikka luumua lapettaisiin kitaan joka välissä tai ravintona olisi pelkkä maito. Neuvolatäti ei uskaltanut ottaa kantaan asiaa, kuten ei neuvolalääkärikään ja käski odottamaan kirurgin soittoaikaa (joka piti olla kuukauden sisällä leikkauksesta ja jota ei edelleen kuulu).

Kävimme viime viikolla ylimääräisellä neuvolalääkärivastaanotolla koskien mahdollista maitoallergiaa. Eihän siitä olekaan puhuttu kuin parin viikon iästä lähtien, jolloin sanottiin, ettei noin pienillä ole allergiaa vaan maitoyliherkkyys. Samalla käskettiin jatkaa maidottomalla korvikkeella ja ottamaan uudelleen yhteyttä jos ongelmat jatkuivat. Altistustestejä on tehty yhteensä neljä, kaikki ovat pistäneet vauvan elämän sekaisin ja aina on palattu takaisin maidottomaan korvikkeeseen. Naivina ja suorastaan tyhmänä (ja tilanteeseen väsyneenä) olen antanut asian olla ja odottanut aina seuraavaan kertaan, vaikka omakanta onkin ollut täynnä virheellisiä ja vääriä muistiinpanoja "äidin mukaan itkuisempi ja pulauttanut kerran". Leikkauksen jälkeen päätin kuitenkin panostaa tähänkin asiaa aivan uudella intensiteetillä (olisi pitänyt tehdä jo aikaisemmin) ja vaadin asioiden hoitoa, vedoten siihen, että tämä korvike maksaa maltaita (meillä menee helposti heittämällä parisataa euroa pelkkiin maitoihin kuukaudessa) ja minulle luvattiin jo kuukausia sitten, että asiaa vietäisiin eteenpäin. Tosiasiassa minimieheltä puuttuu kokonaan tyypillinen maitoallergian aiheuttama ihottuma ja ongelmat ovat kappas vain, pelkästään suolistoperäisiä, joten varsinaisen maitoallergiadiagnoosin saaminen voi olla hankalaa. Joka tapauksessa saimme vihdoinkin paperit vetämään allergiapolille, vaikka lääkäri skeptisenä sanoikin, ottavansa minuun yhteyttä jos he päättävät olla ottamatta meitä altistuskokeisiin.

Ummetukseen kyseinen neuvolalääkäri kuitenkin suositteli suoraan Levolacia, koska vauvan pitäisi saada käytyä kakkosella ihan itse. Samaa sanoi apteekissa farmaseutti, josta lähdimme kotiin ummetuslääke kourassa. Eilen meni ensimmäinen annos. Sitten alkoi huuto jota jatkui loppupeleissä läpi koko yön. Välillä hereillä ja välillä unissaan. Tavaraa ei kuitenkaan kuulunut eikä näkynyt. Aamuyöstä annoin Panadolia kipuun.

Aamulla luin jälkiviisaana lääkkeen tuoteselostuksen: sisältää laktoosia.

Että se siitä ummetuslääkkeestä.

Tänään päivä aloitettiin luumusoseella ja jumppatuokiolla.

1 : 100 000

Suomessa syntyy vuosittain hieman alle 60 000 lasta. Vuonna 2016 tuo maaginen luku oli 52 814. Viime vuonna ennustukset lupailivat Suomi 100. vauvoja alle 50 000 kappaletta. Suoliduplikaatin esiintyvyys puolestaan on 1:100 000 elävää syntynyttä lasta kohdin. Tämä puolestaan tarkoittaa, että Suomessa suoliduplikaattiin tilastollisesti törmätään seuraavan kerran vasta parin vuoden kuluttua. Duplikaatteja voi esiintyä missä tahansa ruoansulatuskanavassa, mutta yleisin esiintymispaikka on ohutsuolen loppuosa. Muodoltaan ne voivat olla kystisiä (irrallisia nesterakkuloita) tai tubulaarisia (kiinni olevia pitkulaisia pusseja). Itse suoliduplikaatin syntymekanismia ei tiedetä. Ilmeisesti se kuitenkin liittyy epänormaalin organogeneesin (elinten muodostumisvaiheeseen) raskausviikoilla 5-8. Suoliduplikaattien oirekirjo on laaja ja osa potilaista on oireettomia. Joissakin tapauksissa duplikaatti on myöhemmin muuttunut pahanlaatuiseksi kasvaimeksi. Tämä on yksi syy siihen, miksi oireettomatkin duplikaatit pyritään poistamaan varhaisessa lapsuudessa.

Tilastollisesti mahdollisuudet saada lapsi, jolla on downin syndrooma tai vaikka sydänvika on huomattavasti yleisempää, kun lapsi, jolta löytyy suoliduplikaatti. Löydös ei ole geneettinen, eikä siten liity millään tavalla lapsen perimään, geeneihin.

Tästä huolimatta minimiehen suoliduplikaatista on noussut hedelmöitysklinikalla suurempikin juttu ja eilen peräänikin soitettiin ja pyydettiin saada minimiehen epikriisit Tanskaan spermapankkiin lähetettäväksi. Syynä on, että Tanskassa halutaan yleisesti tietää kaikista poikkeavuuksista, joita heidän spermoillansa on aikaansaatu. Omalla puolustuspuheellani sille, ettei löydös ole millään tavalla geneettinen vaan täysin sattumaa, ei ollut mitään merkitystä. Tanskan spermapankki kuulema tekee omat päätöksensä siitä voiko luovuttajaa pitää enää luovutuskelpoisena ja kaikki tämä vain siksi, että onnistuin mahassani kasvattamaan tilastollisesti hyvin epätodennäköisen vauvan. Ehkä syy onkin minussa tai siinä, että raskausviikolla 5. liukastuin todella pahasti ja lensin pyrstölleni kaaressa. Mustelman parantumisessa kesti viikkoja. Tai siinä, että söin pelkkiä pakastepitsoja pari ensimmäistä kuukautta ja join appelsiinimehua.

Pakko myöntää, että tässä on myös oma lehmänikin ojassa. IVF hoidoissa minulla kasvoi vain ja ainoastaan neljä munasolua vasemmasta munasarjasta. Tulos yllätti niin itseni kuin lääkäritkin. Tilastoja uhmaten kuitenkin kaikki neljä olivat kypsiä, kaikki hedelmöittyivät ja kaikista kasvoi top-alkioita. Pakkasessa minua odottaa kolme priima-alkiota, jotka samalla ovat minimiehen täyssisaruksia. Sen lisäksi ikiroudassa odottelee yksi oljellinen tuota samaisen luovuttajan spermaa. Varasin ja lukitsin luovuttajan itselleni maksamalla tonnin (Suomessa saman luovuttajan spermaa saa käyttää vain viisi naista), enkä kovinkaan helposti ole omaisuudestani luopumassa. Erilaisia hakuja käyttäen luovuttajaani sopivia kriteerejä ei enää löydy rekisteristä, joten sen perusteella luovuttaja ei edes enää aktiivisesti luovuttele vauvansiemeniään.

Ajatus siitä, että omat tuskalla ja hiellä kasvatetut solumöykkyni julistettaisiin käyttökelvottomiksi saa ajattelemaan vähintään junalipun ostamista Timbuktuun. Vetosin siihen, etten pysty papereita toimittamaan, koska meiltä edelleen puuttuu patologin lopullinen lausunto löydöksestä. Tällä hetkellä voimassaoleva diagnoosi on ainoastaan Q45.8 Muu synnynnäinen ruuansulatuselinten epämuodostuma. Vielä siis ehtisi puhelinnumeroaan vaihtamaan. Ja muutenkin, ei kai klinikalla ole oikeutta vaatia salassa pidettävää potilasasiakirjaa, joka lukee epikriisin oikeassa ylänurkassakin?

Voihan Gugguu osa 2

Ehkä kivointa siinä, että on lapsi on kiteytettynä se, että on se lapsi. Sen jälkeen tulee liuta erilaisia kivoja juttuja kuten, vaunujen työntäminen, ilmaiseksi julkisissa huristelu, kaikki ne uudet opitut asiat jne. Pakko kuitenkin myöntää, että omassa listassani aika korkealla on myös ne ihanat pikkuruiset vauvanvaatteet. Tällä hetkellä minimies kulkee juuri sellaisessa vaatekerrassa kun äiti ne päälle pukee. Muutamat tiukat kaula-aukot ovat aiheuttaneet vastarintaa, eikä meillä pipojen pukeminenkaan ole ihan ykkösjuttu, mutta iloinen se tälläkin hetkellä on polvihousuissa ja sukkahousuissa. Epäilen, että tämä harrastus kestää kovin pitkään, joten pakko se on ottaa tässä vaiheessa siitä kaikki irti.

Meillä ei varsinaisesti juosta tietyn merkin perässä (eipä) ja muutama juttu, jonka hankin ennen kuin minimiestä oli edes olemassa solutasolla, ei sitten loppupeleissä enää tässä vaiheessa tuntunut ja näyttänyt yhtä kivalta. Mutta ne Gugguun pipot! Harvoin sitä tulee herättyä kolmen herätyskellon voimin aamulla jonottamaan virtuaalisesti pipoa puolta tuntia ennen puljun avautumista. Gugguulla on joku jonotussysteemi, joka väittää arpovansa sillä hetkellä jonottamassa olevat ihmiset satunnaiseen järjestykseen. Tänään kävi tuuri ja sain jonotusnumeroksi 1555 (edellisellä kerralla kun samaa testasin drop 1 ilmestyessä, numeroni oli 4542). Pääsin pipo-ostoksille siinä vaiheessa, kun olin pitänyt selainta auki tunnin kämmenet hikoillen. Minimies puolestaan kitisi pelkässä vaipassa yksin lattialla. Aikaa ei olevinaan riittänyt muuhun, kun piti kaksin käsin vahtia selainta, ettei se heittäisi pellolle. Sain kuin sainkin ostoskoriini ne lätsät, joita lähdin metsästämään. Maksua yrittäessäni selain jäätyi ja alkoi syöttämään error-viestiä. Tässä vaiheessa jo kädet täristen yritin peruuttaa, samalla kun pelkäsin selaimen heittävän minut takaisin jonon hännille (tarkistin tilanteen myöhemmin kännykällä ja siellä oli oikeasti yli 7000 ihmistä jonossa, tosin epäilen, että osalla oli koko suku jonottamassa). Tässä vaiheessa ostoskorissani olevat pipot oli loppuunmyyty. Yli tunnin taistelun jälkeen onnistuin saamaan yhden haluamani pipon oikeassa koossa. Välillä koot olivat loppu ja yhtäkkiä niitä taas sitten ilmestyikin myyntiin tyhjästä. Maksutapoja tuli kokeiltua neljää erilaista. Ilmeisesti eivät toimineet, kun ne koot olivat sattumoisin sillä hetkellä taas loppu ja ostoskorini huusi ei-oota. Reilun kahden tunnin jälkeen luovutin tai ainakin melkein. Minimieskin sai vaatteet päälle, ruokaa napaansa ja pääsi päiväunille. Tämä äiti edelleen painaa päivitä nappia ja odottaa jos noita ihanaisia nallepipoja ilmestyisi tyhjästä.

Yksi valko-harmaa L koon nallepipo meille kiitos (ensi syksyä varten varastoon)! Ja S koko kanssa (olisi nyt sopiva)!

Tilannepäivitys: Ja niin siinä vain sitten kävi, että 3.5 tuntia siihen meni, mutta tilaukset menivät läpi ja niin meille kotiutuu näillä näkymin (jollei kohta tule sähköpostiin erillistä pahoitteluviestiä väärästä varastosaldosta) valko-harmaa nallepipo koossa S, M ja L, koska vauvan pää on siitä omituinen, ettei sen kasvuvauhtia voi oikein ennustaa.