20 kk

Oma iso rakas poikaseni,

Täytit tasan kaksi kuukautta sitten maagiset 1.5-vuotta eli 18 kuukautta. Päivä, joka olisi vaatinut vähintään proosan pituisen tekstin. Kaksi kuukautta myöhemmin tässä sitä kuitenkin ollaan… tänään juhlistimme sitä, että olet ollut matkassa mukana mahan tällä puolen jo peräti 20 kuukautta. Siinä on ihan käsittämätön määrä kuukausia. Varsinaista syytä miksi kirjoitukseni tuntuu nykyisin laahaavan perässä on yksinkertaisesti siinä, että meillä on niin kiireistä tai niin hauskaa, ettei malteta pysähtyä hetkeksikään paikalleen. Tein tänään taas päätöksen, että huomisesta päivästä lähtien aloitan sinun ohella kameran ahkeran ulkoiluttamisen. Yhdessä keräämme muistoja niiden päivien varalle, kun äidin muisti alkaa heikkenemään vaikka totuuden nimissä on tunnustettava, että nuo päivät ovat jo nyt käsillä. Syytän siitä en sinusta, vaan opiskeluista tai lähinnä iltaisin ruudun ääressä tuijottamisesta johtuvaa univelkaa.

Hain sinut päiväkodista ja siellä sinä iso vauvani peppu pystyssä edelleen päiväunia nukuit. Pääsin herättelemään sinua ensimmäistä kertaa kuukausiin. Hipsuttelin selkääsi ja kuiskin korvaasi jos haluaisit lähteä äidin mukana kotiin. Nyökyttelit myöntävästi silmät kiinni samalla kun kaappasin sinut kainalooni. Edes hetken ajan maltoit olla näkemisestäni iloinen. Tapanasi on ilmeisesti pelkän tavan vuoksi protestoida niin päiväkotiin tuloa kun sieltä pois lähtöäkin. Meillä ei ollut minnekään kiire ja kotimatka kesti luvattoman pitkään samalla kun kävelit rattaiden vierellä, edessä, sivulla ja takana. Eilisestä intoutuneena vein sinut iltapäivällä taas pitkän kaavan kautta puistoilemaan. Eilen sinne saavuttaessamme taputit käsiäsi yhteen haltioituneena ja sukelsit kirjaimellisesti hiekkaan. Ilmeisesti vaatimustasosi oli noussut eilisestä, koska jouduimme muutaman minuutin jälkeen vaihtamaan puistoa, koska tyhjä puisto ei sinua jaksanut pitkään kiinnostaa. Pienet ihmisen taimet ovat sinusta kiinnostavia. Et leiki kenenkään kanssa, et edes vierekkäin, mutta tykkäät siitä, että ympärilläsi on ihmisiä. Luenteeltani en ole hiekkalaatikon reunalla notkuva mamma, mutta kai harjoitus tekee mestarin. Hävitin tänään ainoastaan yhden lempiautoistasi. 

Puolitoistavuotissynttäreittesi kunniaksi poltit meiltä melkein asunnon alta. Tarkoituksenani oli viedä sinut päiväkotiin ja palata itse kotiin tyhjentämään ja täyttämään astianpesukonetta ja suihkuun, josta jatkaa matkaa luennolle. Päiväkodin toiveena kun on ollut, että sinut kiikutettaisiin paikalle viimeistään kymmeneksi, niinäkin päivinä, kun itse menen luennoille vasta iltapäivällä. Yleensä olen käyttänyt ajan opiskeluun, mutta silloin tällöin nautin aamusta myös pitkän kaavan kautta ja syön lounasta keittiönpöydän ääressä ihan yksin ilman kiireitä. Kerran katsoin myös elokuvan. Edellisestä elokuvan katsomisesta olikin ehtinyt vierehtää useampikin kuukausi. Jossain vaiheessa aamun askareita ihmettelin olohuoneessa pistävää muovin hajua. Kävin tarkistamassa tilanteen keittiössä, joka olikin sankkaa savua täynnä. Vielä tuossa vaiheessa luulin astianpesukoneen sanoneen yhteistyön irti, kunnes huomasin lieden päällä savuavan ja sulaneen Stokken ruokailualustan. Liedeltä kohosi kohti tuuletinta siniset savupaasit. Olin jossain vaiheessa ilmeisesti kiinnostunut lieden painonapeista (edellisessä asunnossa liesi meni päälle lieden päältä ja piipitti jos lieden päällä oli jotain sinne kuulumatonta), laittanut lieden päälle ja painannut napin kertaalleen pohjaan niin, ettei taidonnäytteestäsi jäänyt mitään näkyviä jälkiä. Jälkitöihin kuului soitto vakuutusyhtiöön, lieden maahantuojalle ja ahkera tuulettaminen talvipakkasella. Lopullisesti muovin hajusta pääsimme eroon ripottelemalla laakeita astioita täynnä väkiviinietikkaa pitkin keittiötä. Väkiviinietikkaa paloi useampi litra ja projekti vei kokonaisuudessaan aikaa pitkälle toista viikkoa. Ilmeisesti mukana oli ripaus onnea, olimme aikataulusta myöhässä, jonka takia ehdin palon huomata. Lisäksi ilman alustaa liesi olisi varmasti jäänyt päälle koko päiväksi, jolloin alustan lisäksi asunnosta olisi varmasti palanut muutakin. Tästä viisastuneena päätin alkaa etsimään lieden eteen lapsiritilää, jonka aikana vainoharhaisesti vahdin liettä, joka ei kiinnostanut sinua pätkääkään, kunnes silloin kun sitten olin jättänyt uunikintaan liedelle, jolloin se kärähti ihan samalla kaavalla. Palaneen uunikintaan hajusta kuitenkin pääsee huomattavasti muovin hajua helpommin eroon. Tällä hetkellä tapaus liesi on edelleen ratkaisematta. Näin kuinka eilen yritit epätoivoisesti käynnistää uunia salaa, joka on ollut ensimmäinen kerta, kun olen sinun oikeasti nähnyt edes uunin läheisyydessä. Sososoolla ei ollut asiaan mitään vaikutusta. 

Asioita, joita olet oppinut viimeisten kuukausien aikana. Opit kävelemään 11. tammikuuta ollessasi reilu 1 vuosi ja 4 kuukautta vanha. Yksi päivä kehoitin sinua nousemaan ylös seisomaan ja sinähän teit työtä käskettyä. Joskus syksyllä yritit nousta pari kertaa ilman tukea seisomaan, mutta sen jälkeen et ole moista edes treenaillut. Nyt kuitenkin teit työtä käskettyä ja nousit kehoituksesta seisomaan keskellä lattiaa ja “tule” käskystä kävelit luokseni ainakin kahdeksan askeletta. Seuraavana päivänä kävelit keittiöön perässäni lähes 40 askeletta horjumatta. Sen jälkeen lopetit konttaamisen ja liityit meidän aikamiesten kastiin. Soitin mummille ja kitisin, että sinne se minun vauva jäi. Kävelemisen myötä jätit kiipeilyn vähemmälle, joskin opettelit nousemaan kylpyhuoneessa vessanistuimelle seisomaan, josta varpaankärjillä kurottelemalla onnistut avaamaan lavuaarinhanan ja pesit ahkerasti noin miljoona kertaa käsiäsi vuorokauden aikana. Samoihin aikoihin opit myös ilmaisemaan innostuksesi taputtamalla terhakkaasti käsiäsi yhteen, kun joku on sinusta suunnattoman ihanaa. Ensimmäiset aploodit annoit sille, kun avasin parvekkeen oven ja tajusit, että tässä vankilassa on enemmän ulottuvuuksia, kun mitä luulit. Toisella kertaa taputit, kun toin suihkuun pesuämpärin. Mikäs sen hienompaa kuin pesuymäri kylppärissä. Kyllä se vähintään aplodit on ansainnut! 

Kävimme ottamassa stategiset mittasi: 85.6 cm ja 12.1 kiloa aamupalan jälkeen. Sanoja joita sanot: eh-hei (hei), hei, hi, byebye (yleensä sanot eh-hei) ja too (kiitos). Yksi päivä raakuit kun varis, johon selitin, ettei ulkona kyllä variksia näy, jonka jälkeen aloit näyttämään käsilläsi bussileikin (The wheels on the buss) renkaiden pyörintää. Sinä epätoivoisesti yritit sanoa car, mutta lopputulos muistutti variksen raakkumista. Osaat osoittaa lamppuja kysyttäessä “where is lamppu?” ja pidät erityisesti eläinten äänistä. Tedät mitä koira, kissa, leijona, tiikeri, lehmä, ankka ja hevonen sanovat. Jokin aika sinun lempieläimesi oli ehdottomasti lehmä, sitten hevonen, mutta tällä hetkellä pupu herättää sinussa hilpeyttä. Katoessa Masha and the bear -sarjaa alat aina hervottomasti nauramaan kun ruutuun ilmestyy kani. Lauluja, joita yrität itse laulaa ovat “Head, shoulders, knees and toes” ja “Ihhahhaa”. Joskus löydän sinut lauleskelemassa “he-he-he” samalla kun kosketat päätäsi ja kohta varpaitasi ja taas uudestaan. Keinutuolissa ollessasi puolestaan kuuluu “ha-ha-ha”. Yleensä yhdistät suomenkieliset laulut päiväkotiin ja pahimmassa tapauksessa itket krokotiilinkyyneliä niitä soitettaessa, joten viime aikoina suomiluritukset ovat jääneet vähemmälle. Päiväkodin mielestä ymmärrät kaiken. Itse en ole asiasta vakuuttunut. Mielestäni luet imeitä ja eleitä ja toimit niiden mukaan. Sanavarastosi on ilmeisen suppea, mutta niin oli pikkuveljenikin ja onhan se vaikea puhua, jos kieli on ollut yli puolet elämästä suuhun ankkuroituneena. Nykyisin roikotat kieltä ulkona etenkin keskittyessäsi.

Omaat edelleen oman tahdon. Aloitit uhmailun 11-kuukausen ikäisenä eikä loppua näy. Olet äärettömän vieraskorea, mutta itse aika usein kuuntelen kiukutteluasi aamusta iltaan. Osoitat mieltäsi heittelemällä tai pikemminkin paiskomalla tavaroita, kääntämällä selkäsi, pyörittelemällä silmiäsi, potkimalla ja kiljumalla kovaa ja korkealta. Hetki sitten vein sinut valokuvastudioon, koska kuvaamisesi ilman assistenttia on nykyään melkoisen vaikeaa. Parinkymmenen minuutin huudattamisen jälkeen sait tahtosi lävitse. Äidin visio olohuoneen kuvataulusta taitaa kuitenkin jäädä toteuttamatta. Minne ikinä menetkin ihmiset kommentoivat hiuksiasi. Ulkona olet “tyttö” ja usein toteankin, että älkää antako enkelikiharoiden hämätä. En varmaan koskaan vapaaehtoisesti pätkäise kiharoitasi ja silloinkin varmaankin teen sen itkun kanssa. 

Kuluneen kuukauden vietit kanssani kotona tai kiertolaisena kiertäessämme vieraspaikasta toiseen. Edellisestä vauvavapaasta oli ehtinyt vierähtää aivan liian pitkään. Leikimme, ulkoilimme ja söimme (riisi)jäätelöä. Äiti oli maailman onnellisin ja joka päivä ihmettelin ääneen miten onnellinen sitä ihminen voikaan olla. Yhdessä ihmettelimme lintuja, ulkoilutimme koiraa, uimme rintauintia hiekkalaatikossa, köllöttelimme pitkään aamuisin äidin sängyssä ja ryystimme coctaillasista mehua. Ensimmäisenä arkiaamuna sitkeästi kömmit äidin sänkyyn ulkovaatteet ja kengät jalassa huilimaan. Onneksi ensi viikolla taas sylitellään ja halitaan pidemmän kaavan kautta. Äidille ehti tulla jo kova ikävä! 

Rakkaudella, 

Mami

16 kk

Rakas poikaseni,

Täytit joulun jälkeen 16 kuukautta. Näihin aikoihin vuosi sitten maisteltiin soseita ja valmistauduttiin suoliduplikaatin poistoon. Elämä oli silloin maailman onnellisinta ja on se edelleenkin. Viimeisen kuukauden aikana elämässäsi on tapahtunut paljon mullistavia asioita. Emme edelleen saaneet aikaiseksi virittää parvekkeelle jouluvaloja. Tänä vuonna yritys kuitenkin oli hyvä ja koristelimme kuusen parvekkeelle jo hyvissä ajoin marraskuun alussa. Kävimme viikottain tarkistamassa lähi-Prisman valovalikoimaa, mutta yksikään niistä ei tarttunut mukaan ja vakuuttelin aina, että kyllä me vielä ehtidään… paitsi ei ehditty. Osa palloista meni parvekeleikkien tohinoissa rikki ja osaa en koskaan saanut edes kuuseen ripustetuksi. Latvatähteä emme muistaneet hankkia joulukalenterista puhumattakaan. Piparkakkutaikinan (gluteeniton ja maidoton) ostin kaupasta jo hyvissä ajoin, mutta tämän vuoden puolella loppiaisen aikoihin se piti heittää pois jääkaapissa. Siellä se oli odottanut leipomista sulatettuna viikosta toiseen ja matkannut mukanamme pääkaupunkiseudulta Itäiseen Suomeen välietapin kautta. Joulukuussa oltiin flunssassa, rakastuit päiväkodin täteihin ja konttasit aamuisin päiväkodin tätejä halaamaan. Iltapäivin äidin naaman nähdessäsi konttasit taas päiväkodin tätejä tai jalkoja halaamaan ja ilmaisit kauniisti kiljumalla, että tahdoit jäädä päiväkotiin asumaan. Äiti amatöörinä missasi ensimmäiset päiväkodin pikkujoulusi. Olin ollut viikon sairaslomalla ja ylimääräinen palkaton vapaa arviointejen keskellä tuntui silloin mahdottomalta. Näin jälkeen päin, äiti kyllä toivoo, että olisi toiminut toisin ja lupaan etten tule enää koskaan jättämään välistäsi yhtään esitystä. Myöhemmin demonstroit ryhmäsi kanssa miten “Pikku jänö nukkuu” -leikki onnistui sinultakin. Makasit muiden kanssa patjalla nukkumassa, kunnes Pauliina -täti kävi sinut herättelemässä hereille. Siinä missä muut hyppivät innoissaan käsiään korvina heilutellen, sinä istuit polvillaan yhtä lailla ylös alas pomppien hurjasti käsiäsi vispaten maailman levein ja onnellisin hymy huulillasi. Joulun jälkeen meille muutti pysyvästi Siinan taikaradio CD, jotta jatkossakin saisimme nauttia lempibiisistäsi. Valitettavasti äiti ei ole yhtä kiva laululeikittäjä kun Pauliina ja toistaiseksi olet vain tyytynyt hymyilemään äidin yrityksille leikkiä nukkuvaa jänöstä. Ehkä kamalinta koko kuukaudessa oli päiväkodin lopetus. Alusta saakka tein selväksi ettei mikään eikä kukaan täyttäisi kriteereitäni mitä tulee sinun perääsi katsomiseen ja vaikka välillä kotiuduitkin hampaanjäljet poskessasi sormet purtuina, olen niin onnellinen, että sait aloittaa hoitourasi juuri tuolla. Töiden lopetus ei ollut mitään sen rinnalla, että piti sanoa hyvästit tutulle lapsiryhmälle ja noille kolmelle supernaiselle, jotka auttoivat sinua kasvamaan vauvasta taaperoksi. Äiti ehkä saattoi tirauttaa auton ratissa jokusen kyyneleen samalla kun ihailin niitä uskomattomia taideteoksia, joita olit askarrellut syksyn mittaan. Tätä vauhtia meillä loppuu pian seinätila, kun äidin suunnitelmissa on kehystää jokainen piirtämäsi viiva seinälle. Poikkeuksena se viiva, jonka ehdit kuulakärkikynällä tapetoituun vuokraseinään hutaista. 

Ennen joulua aloitimme matkan, jonka jälkeen emme koskaan palanneet kotiin ja tällä hetkellä kodissa asuu ihan joku muu henkilö. Äidillä on kova ikävä, mutta onneksi koti on siellä missä sinäkin olet. Joulun vietimme pienemmässä porukassa, kun yleensä. Serkkusi olivat toisella mantereella auringosta nauttimassa. Joulu ei sinällänsä eronnut arjesta. Syötiin jouluruokaa. Vihasit laatikoita, joita ukki oli tehnyt ihan sinua varten, söit palan perunaa ja kinkusta pidit. Joululahjat eivät aivan onnistuneet ja äidin kolmesta lahjasta, vaatekerran ja kirjan lisäksi, pallomeri oli jäänyt joulun viettoon Saksaan. Pukki ei käynyt, enkä ole edelleen varma mitä tulen sinulle tulevaisuudesta joulusta kertomaan. Lahjojen avaaminen ei sinua kiinnostanut ja äiti taisikin lopulta avata paketit puolestasi. Sisällöillä leikit pitkään ja hartaasti. Sait valkoisen Plaston mopon, pikkuautoja, muovieläimiä, mummin ja ukin luokse jäävän Stigan ja pulkan. Mäenlasku oli sinusta superkivaa ja laskit ensimmäiset varsinaiset kunnon pulkkamäkesi mummin kanssa. Äidin kanssa myöhemmin kruisailtiin Stigalla ja laskut onnistuivat huomattavasti paremmin kuin yli 30 vuotta sitten, jolloin ohjasin aina ja poikkeuksetta rattikelkan päin puuta. Tapaninpäivänä äiti jätti sinut mummin ja ukin hellään huomaan ja lähti pakkaamaan ja siivoamaan kotiamme laatikoihin. Viiden päivän päästä näimme taas ja voi sitä riemun ja onnen määrää. Silittelit kasvojani ja rutistit kovasti, aina vain uudestaan ja uudestaan. Uutena vuotena ammuimme yhden ainokaisen raketin ja tämän vuoden puolella muutimme Kokkolaan. Äiti haluaa jatkossakin tarjota katon pääsi päälle, joten täällä me nyt olemme seuraavat 1.5 vuotta, eikä päivääkään enempää. 

Äidillä on kova ikävä takaisin vanhaan elämäämme. Olet kulkenut millin päästä äidistä päivästä toiseen. Tartut kiinni housunlahkeesta ja roikut siinä samalla kun yritän liikkua paikasta toiseen. Muutit ensimmäistä kertaa nukkumaan toiseen huoneeseen. Sen sijaan, että olisin ollut iloinen vapaista illoistani, lähinnä kaipaan sinua ja voi niitä onnen kyyneliä, kun joskus heräät yöllä huutamaan ja saan raahata sinut viereeni torkkumaan. Veikkasin ennen lähtöä, että sinä olisit meistä se, joka sopeutuisi nopeammin. Uusi päiväkoti ei millään tavalla täytä laatukriteerejäni, mutta tunnut viihtyvän sielläkin. Ruoka on sinusta edelleen hyvää. Kaikki maistuu päiväkodissa vain niin paljon paremmalta. Myös lelut siellä ja päiväkodin jälkeen kotona, jaksavat kiinnostaa ihan eri intensiteetillä. 

Parasta maailmassa sinusta on kiipeily, musiikki ja autot. Tänään otit kahdeksan askelta äidin syliin. Ennen joulua otit myös muutamia askelia, kuten paria viikkoa ennen sitä. Et vaapu tai askeleesi eivät ole huteria, olet yksinkertaisesti vain päättänyt olla kävelemättä. Yhdestä sormesta kiinni pitäen yrität joskus juosta. Miksipä kävellä kahdella jalalla, kun kontatenkin neljällä pääsee eteenpäin? Osaat kiivetä pinnasänkyyn jakkaralta. Sieltä pois päin uskalsit tulla silloin kun sänky oli kiinni omassani. Nyt pudotus on sinusta liikaa ja kiljut huutamaan, joka tarkoittaa yksinkertaisesti “apua, nyt ja heti!”. Tykäät roolileikeistä (kiitos päiväkodin) ja osaat valmistaa leikkiruokaa ja tarjota sitä äidille syötäväksi. Parkkitalon hissin tykkäät täyttää autoilla. Ulkona tykkäät liukumäistä ja mäenlaskusta, keinumisesta et ole jostain syystä koskaan pitänyt. Syöt hyvin päiväkodissa ja usein paastoat kotona. Lempiruokiasi ovat nakit ja kaupan valmislihapullat. Kananmunasta ja broilerista tykkäät myös. Hiilihydraateista, kuten pastasta ja perunasta et niinkään välitä ja satsumia söit loman aikana kilokaupalla. Sanoja sinulla ei ole, mutta “oho” toimii edelleen tilanteessa kuin tilanteessa. Entisille tarhatädeille kovasti aina vilkutit “he-hei”, mutta uuden tädit eivät ole vielä kuulleet heippojasi. 

Mennyt vuosi on ollut tähän saakka parasta elämässäni, koska sinä olit menossa mukana vuoden jokaisena päivänä. Tästä vuodesta tulee entistäkin parempi, koska jokainen päivä kanssasi on entistäkin parempi.

Rakkaudella, Mami

15 kk

Rakas poikaseni,

Olen kuluneiden kuukausien, viikkojen, päivien ja tuntien aikana kirjoittanut sinulle päässäni kirjeitä ja suunnitellut sitä täydellistä hetkeä, kun löytäisin aikaa ja uppoutuisin muistelemaan menneitä hetkiä. Sitä täydellistä hetkeä ei kuitenkaan ole tullut ja jos jokin on varmaa ainakin se, että asioilla on tapana unohtua. Katselen sinua usein, nytkin tällä hetkellä, kun nukut kasvot minuun päin pinnasängyssäsi ja mietin minne se pieni mytty katosi. Aikuisten maailmassa puhutaan ruuhkavuosista, silloin vanhemmilla on kiire ja aika kiitää ohitse. Viimeiset kuukaudet ovat olleet kiireisiä ja meillä on ollut ruuhkaviikot. Jossain välissä täytit 13kk ja sitten 14kk ja viime viikolla jo 15kk. Yksi päivä satoi lunta ja selitin sinulle innoissani, kuinka tämä on ensilumi ja näet nyt ensimmäistä kertaa lumen, kunnes tajusin, että saman sepityksen taisin kertoa sinulle jo viime vuonnakin. Valmistaudumme siis jo toiseen jouluusi, emmekä edelleen ole onnistuneet hankkimaan tuikkivia valoja parvekkeelle. Kovasti teen taas lupauksia ja selitän, että ensi jouluna sitten me tehdään sitä ja tätä. Joulukadun avajaisistakin myöhästyimme viikolla ja joulumarkkinoilla vetelit päiväunia. Äiti kyllä edelleen lupaa parantaa tapojaan ja tsempata enemmän. Markkinoilta ostin sinulle mukaan sokerilla kuorrutetun omenan, jotta pääsimme oikeaan Christkindlermarket -fiilikseen. Paiskoit omenaa pitkin pöytää ilmeisesti protestiksi. Ensi vuonna yritämme päästä paikan päälle Saksaan fiilistelemään.

Kasvat kohisten ja joka päivä päiväkodista sinua hakiessani olet venynyt ainakin kaksi senttiä. Yksi päivä aloin laulamaan “if you’re happy and you know it” ja samalla aloit taputtamaan käsiäsi yhteen. En tiennyt sinun edes osaavan taputtaa. Muutut päivä päivältä enemmän taaperoksi, joka ei lukuisista kyselyistä huolimatta edelleen taaperra. Välillä minua meinaa vähän stressata kävelettömyytesi, mutta ilmeisesti olet todennut kahdella jalalla liikkumisen turhaksi. Tänään kiipesit pinnasängystä pois ja olit itsestäsi niin ylpeä. Samalla huomasin sinun seisovan juniorituolissasi vahingossa ilman tukea ja potaltakin ponnistit istumasta suoraan seisomaan. En tiedä olisiko eilisellä osteopatialla ollut merkitystä, vaikka suolistoasi me sinne hoitamaan mentiinkin. En oikein päässyt perille mitä siellä ylipäätänsä tehtiin, muuta kuin, että konttasit pitkin huonetta, heittelit tavaroita lattialle ja rullasit jakkaraa nurkasta nurkkaan. Hoitaja konttasi perässäsi aina välillä mahaasi hieroen. Mitäpä sitä ei lastensa eteen tekisikään. Aloin jo kuumeisesti suunnittelemaan seuraavaa käyntiäsi varmuuden vuoksi. 

Koko syksy on mennyt sairastaessa vuorotellen ja yhdessä. Päiväkodissa on nimittäin uusien leikkikavereiden lisäksi lukuisia viruksia ja bakteereja. Niistä meille on pesiytynyt tusina jos toinenkin. Joskus pidättelen hengitystä ja lasken minuutteja siihen, että kohta taas valvotaan ja sairastetaan. Kerran kävit kylvyssä samalla kun makasin puolikuolleena kylppärin lattialla ja heilutelin sinulle kättäni. Yhden kerran olen myös nukkunut parvekkeella päänsärkyä. Olet kuitenkin kultainen ja noina hetkinä tyydyt ajelemaan autoja mahani päällä ja pitämään päätäni tyynynäsi. Jos joskus töiden erottaminen vapaa-ajasta oli vaikeaa, se ei ole enää. Vaadit täydellisen läsnäoloni, jonka minä sinulle mielelläni annan. Vaikka sitten vaaka-asennossa lattialla maaten. Toisinaan luovuutesi pääsee oikeuksiin ja samalla kun äiti piipahtaa nopeasti vessassa olet tyhjentänyt keittiössä roskakorit lattialle, heittänyt pöydän päältä lehdet lattialle ja tyhjentänyt jauhot, kasvisliemikuutiot, kookoshiutaleet pitkin lattioita. Toteat minut nähdessäni, että “oho” ja pudistelet kovasti päätäsi ja tehostat soosoota heiluttamalla koko käsivarttasi. 

Tiedät periaatteessa mitä saa tehdä ja mitä ei. Joskus kuuntelet kovasti ohjeita ja toimit niiden mukaan hetkittäin. Toisinaan päätät kokeilla uhmata käskyjä koko kroppasi voimalla ja rutistat kasaan valokuvia jo pelkän katseeni tavoittaessasi. Musiikki on edelleen parasta mitä tiedät ja jotenkin sairastelukierteen aikana ajauduimme puolivahingossa tilanteeseen, jossa saat katsoa youtubea padilla ruokapöydässä, jotta äiti saa hengähtää edes hetken. Viime aikoina olet alkanut matkimaan laululeikkejä musiikkivideoista ja kovasti nyökyttelet päätäsi ja nostelet käsiäsi korkeuksiin. Kirjoista kivoimpia ovat tällä hetkellä ääntä ja musiikkia pitävät kappaleet. Jaksat kuunnella ja haluat, että samoja kirjoja luettaisiin aina vain uudestaan. Varsinaisia sanoja sinulla ei ole. Luulin “kakka” tarkoittavan sitä itseään, kunnes huomasin sinun myös ojentelevan minulle autoja kakkaa (car) hokien. Käytännönläheinen sana, joka sopii kieltämättä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Pallo oli yksi päivä “pa pa”. Haukut edelleen kuin koira ja tiedät ankkojen sanovan “kaak”. Osoittelet lamppuja ja tiedät mitä kuuluu osoittaa kysyttäessä “where is lamppu”. Vastaavasti lights on käsitteenä sinulle aivan vieras. Puet kaulaasi vaatteen kuin vaatteen. Myös sähköjohto ajaa saman asian. Kiipeilet pöytien päälle niin kotona kuin päiväkodissakin.

Viihdyt hoidossa hyvin. Tottuminen vei sinulta aikaa, mutta nykyisin et aina haluaisi lähteä kotiin kanssani. Joskus olen ehkä ihan vähän mustasukkainen niille päiväkodin tädeille, jotka saavat nauttia halauksistasi pitkin päivää, mutta olen oikeasti iloinen, että viihdyt siellä niin hyvin. Samalla tunnen suurta tuskaa siitä, että muutaman viikon kuluttua jätämme kaiken tutun ja turvallisen taakse ja suuntaamme väljemmille vesille kohti jotain aivan uutta. Olen kovasti yrittänyt vakuutella, että muutto on vain väliaikaista, mutta luultavasti tulet sopeutumaan kaikkeen äitiä paremmin. Ensi vuoden alusta lähtien äidistä tulee taas opiskelija ja sinä pääset aivan uuteen päiväkotiin aivan uusien ihmisten keskelle. Samalla koko koti muuttuu, mutta siellä meillä tulee olemaan enemmän tilaa ja sinulla pinta-alaa kurvailla taaperokärryinesi. 

Pääasia kuitenkin on, että minne menemmekin, olemme yhdessä. Koti on siellä missä sinä olet! 

Rakkaudella, Mami.

12 kk

Rakas poikaseni,

tänään tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun sinut repäistiin tähän maailmaan äidin mahasta. Muistan kuinka leikkaussalissa kuuntelimme hetken sydämesi jumputusta, jonka jälkeen joku ilmoitti, että kohta niitä ei enää kuulu. Sen jälkeen äidin mahaa myllättiin ja kohta kuului vauvan itkua. Siitä sinut kiikutettiin suoraan toiseen huoneeseen samalla kun ihmiset kovasti onnittelivat minua, koska minusta oli tullut virallisesti äitisi. Yhteistä symbioottista taivalta meillä kuitenkin oli ollut takana jo useampi kuukausi. Makasin leikkauspöydällä parsittavana, kun kätilö toi sinut kapaloituneena näytille. Katselit ympärillesi isoilla silmillä, samalla kun silitin sormella mustia hiuksiasi ja totesin helpottuneena, "se on ihan söpö". Katsos, elämäsi mahan sisällä ei noudattanut aivan oppikirjaa ja äiti ei ollut aivan vakuuttunut siitä, että se olit sinä, eikä joku toinen, joka siellä mylläsi. Lähdit mummin mukana punnitukseen. Äiti lähti heräämöön. Seuraavan kerran tapasimme aamuyöstä pimeässä neljän hengen huoneessa. Olit kääritty kapaloihin, enkä muista pimeässä huoneessa nähneeni sinusta vilaustakaan. Lopulta lähdit yökön matkaan ja jätit äidin yksin sermin taakse torkkumaan. Aamulla muistan miettineeni, etten edes muista miltä sinä näytät. Kätilö availi verhoja, pesi sinut ja kyseli kovasti kuinka haluaisin hiuksesi kammattavan.

Äiti oli leikkauksesta todella kipeä, mutta niin onnellinen. Ensimmäiset päiväsi vietit tiiviisti pyörillä liikuteltavassa sairaalasängyssäsi nukkuen. Kolmantena yönä päätit herätä ihmettelemään tätä maailmaa ja äidin oli ensin vaikea paikantaa, että se kiljuva nyytti olikin tällä kertaa sinä, eikä joku naapurisemin takana kiljuvista kääröistä. Sen yön vietimme kahdestaan tyhjillä ja hiljaisilla sairaalakäytävillä. Äiti työnteli sinua ja lupasi, että kyllä me pärjäämme, tässä ja nyt ja jatkossakin. Niin me olemmekin pärjänneet.

Olet ollut koko vuoden ajan maailman söpöin vauva ja tästä päivästä lähtien maailman söpöin taapero. Mustat hiuksesi ovat kuitenkin vaalenneet ja kesän aikana sinusta on tullut vaalea sinisilmäinen pellavapää. On vaikeaa löytää sanoja miten huikeaa on ollut, mutta kukaan eikä mikään ole koskaan tehnyt äitiä yhtä onnelliseksi kuin sinä. Äiti rakastaa sinua tässä ja nyt, aina ja ikuisesti. Myös silloin kun teet jotain kiellettyä, kuten tänään olet ollut koko ajan tietokoneen kimpussa. Kieltäminen saa sinut kyllä itkemään ärsytyksestä ja tiedät, ettei niin kuuluisi tehdä, mutta kohta taas olet näppäinten kimpussa tai tökit edes yhdellä sormella kuvaruutua. Itsehillintäsi on yhtä hyvä kuin äidillä herkkujen suhteen. Lisäksi olet oppinut jos joku asia oikein kiukuttaa, äitiä voi raapaista upottamalla kynnet äidin käsivarteen tai reiteen. Äitiä voi myös ohimennen repiä hiuksista samalla kun äiti epätoivoisesti yrittää siivota heittämäsi puurolautasen sotkuja.

kuussa olet jatkanut viime kuussa aloittamaasi sairasteluputkea. Heinäkuun alusta tähän mennessä olet sairastanut rotaviruksen (jolloin olimme sairaalassa yhdessä kolme yötä), noroviruksen, enterorokon, flunssan kuumeineen ja kaksi oksennustautia. Tosin lääkäritäti oli sitä mieltä toissapäivänä, että kaksi viimeisintä puolentunnin oksennustautia olisi mahdollisesti allerginenreaktio soijalle ja pähkinälle. Ilmeisesti sinusta ei ole ihan heti tulossakaan kasvissyöjää, kuten äiti aikoinaan sinun vielä mahassa köllötellessäsi tuumasi. Olet oikeastaan muuntautunut aikaisemmasta lihansyöjästä hedelmänpopsijaksi, jonka vatsa huutaa nälkää kelloon katsomatta maitopullon nähdessäsi. Yhdistät myös mikron hurinan maitopulloon, joten kellonaikaan katsomassa mikron käydessä alat kitistä ja itkeä pullon perään. Ravitsemusterapeutti kuitenkin oli sitä mieltä, että kyllä sinä kasvat näinkin, makeita hedelmäsoseita imien ja maitoa pullosta litkien. Täti oli oikeassa, koska painoa olit kasvattanut kuukaudessa lähes kilon verran, painat nyt 9.380 kiloa ja pituutta venynyt 77.1 senttiin. Tosin parin viikon takaisesta mittauksesta olit lyhentynyt kaksi milliä. Hienosta kasvusta huolimatta perjantain lääkäritäti suositteli sydämenmallisen kielesi leikkausta, joten vaikka äiti niin kovasti toivoikin, että kaikki epämukavat operaatiot jäisivät vauvavuoteen, edessä on vielä muutama käynti siellä, täällä ja tuolla. Muutoin kaikki hienojauhettu ruoka mitä kitusiisi lapat menee oman käden kautta. Äiti ei saa koskea pulloosi, eikä äidillä ole mitään asiaa lusikallesikaan. Noin puolet ruoasta päätyy mahalaukkuusi ja toista puolikasta äiti sitten luuttuaa ja pesee puolet päivästä. Uskomatonta, miten joku noin pieni voi sotkea noin paljon.

Ehkä suurin muutos siihen, että sinusta kasvoi iso, on se kun aloitit päiväkodin. Kamalinta siinä minusta on se, että nykyisin elämääsi kuuluu jotain, jossa äiti ei enää ole osallisena. Kuinka toivoisinkaan, että osaisit kertoa päivästäsi. Nykyisin vain konttaat hirveää vauhtia autoa huristaen äidin syliin, jonne painat pääsi ja rutistat kovaa. Aamut ovat sinulle vaikeita. Samoin päiväkodin myötä myös nätisti sinulle juttelevat tädit ovat pelottavia. Aloitat aina kamalan huudon, kun joku erehtyy hymyilemään sinulle ja kyselemään kuulumisia. Pelkäät, että kohta vaihdetaan syliä ja sitten äiti häipyy. Ehkä kamalinta on aamuisin jättää sinut itkevänä hoitoon ja laittaa kenkiä jalkaan tuulikaapissasi itkuasi kuunnellen. Kuinka äiti toivookaan, että meillä olisi vielä toinen ja miksei kolmaskin vuosi, jolloin voisimme vain olla ja mennä yhdessä niin kuin huvittaa. Joskus kuitenkin aikuisten on tehtävä vaikeita valintoja ja jos se yhtään helpottaa, kaikki mitä äiti tekee, on lopulta sinun parhaaksesi pitkässä juoksussa.

Liikut hurjaa vauhtia kontaten ja kävelet tukia pitkin. Tarvittaessa nouset seisomaan vaikka seinää vasten. Astianpesukoneesta pidät erityisesti ja luukun avaaminen ja luukun päällä istuminen kuuluvat mielipuuhiisi. Myös pianosi päälle usein yrität kiivetä. Tyhjennät mielelläsi kirjahyllyä ja ajelutat autoja aamusta iltaan. Paremman puutteessa auton sijaan kelpaa vaikka eteisestä löytynyt rikkonainen kenkä. Parvekkeella käyt kääntymässä usein ja kylpyhuoneessa uusin leikki on lattiakaivon kannen irrottaminen samalla kun äiti vieressä kiljuu eitä. Lempisanasi on "oho", jota toistat tilanteesta riippumatta. Koiran haukkumista olet viime päivinä vähentänyt. Äidin sängyssä on kiva riehua ja tapanasi on heilutella itseäsi hurjaa vauhtia konttausasennossa tai kaatuilla sängyllä päämäärättömästi kädet ylös levittäen eteen- tai taaksepäin.

Koska menojalkaasi on vipattanut viime aikoina niin armottomasti lukuhetket ovat jääneet vähemmälle. Kannan kyllä kirjoja sinulle harva se hetki, mutta huomattavasti mielekkäämpää sinusta on kontata karkuun äiti perässä möristen. Musiikista pidät myös edelleen ja ei ole "Looloo kids"ä voittanutta. Jaksaisit kuunnella noita kappaleita aina vain aamusta iltaan.

Asioita, joista pidät erityisen paljon ovat: musiikki, unikaverit, äidin kännykkä, tietokone ja aurinkolasit, pallot, autot, piano, wc-harja (äiti osti sinulle synttärilahjaksi ihan ikioman, tosin kiinnostus sitä harjaa kohtaan on ollut vähäistä), maitopullo, hedelmäsmoothiet, vaahtokylpy, hiekkalaatikko ja hiekkalapio sekä putket, joiden läpi voi kontata.

Asioita, joista et välitä niin paljon: kirpeät vihannekset ja marjat kuten, tomaatti, appelsiini, mustikka, mansikka ja vadelma, sukat, hatut, kynsien leikkaaminen, vaatteet, keinuminen, vanhat toimimattomat tietokoneet ja kännykät sekä pitkät automatkat.

Äidin lempihetkiä kanssasi ovat heräämineen iloiseen ääneesi ja nähdessäni hymyilevät kasvosi heti herättyäni, haliminen, olet kiistattomasti maailman paras halija sekä kaiken uuden ja jännittävän näkeminen sekä kokeminen.

Hetkeäkään en pois vaihtaisi.

Hyvää ensimmäistä syntymäpäivää rakas poikani!

Rakkaudella,

Mami.

11 kk

Rakas poikaseni,

havahduin tänään, että olet kohta jo 11.5 kuukautta vanha, etkä suinkaan täyttänyt hetki sitten täysiä kuukausia. Viralliset 11-kuukautiskuvasi myös ovat ottamatta. Täydellisiä kuvia tavoitellessani halusin naamasi olevan mahdollisimman enterorokko rupivapaa ennen kotistudion pystyttämistä. Tällä hetkellä ei mene päivääkään etten hämmästelisi miten iso sinusta on kasvanut. Siitäkin huolimatta, että kuluneen kuukauden aikana et ole tehnyt oikein muuta kuin sairastellut. Olet sairaanakin kyllä ihan supervauva. Ihan kipeimmät hetket haluaisivat vain köllötellä sylissä tai vaihtoehtoisesti huudat sylistä ja haluat sieltä pois, kunnes huomaat, että jos on jotain kamalampaa niin se on se, ettet ole juuri sillä hetkellä sylissä huutamassa, että haluat sieltä pois. Tässä kuussa olet siedättänyt oksennusfobista äitiäsi kunnolla ja nykyisin melkein aina uskallan ottaa sinut syliin, sen jälkeen kun olen kietonut sinut tiukasti pyyhkeen sisälle ja istutan sinut syliini itsestäni poispäin. Toivon niin kovasti, että yrjötaudit, samoin kuin muut taudit, olisivat osaltasi ohitse edes hetkeksi siitäkin huolimatta ettet pahemmin kärsi vielä miesflunssasta. Tarvitset kuitenkin sairasteluun ympärivuorokautisen palvelijan ja äiti on vähän väsy sairaan lapsen hoitamiseen, vaikka totta kai äiti jatkossakin sinua sairaana hoitelee. Vaikka sattuisit sairastumaan jo heti huomenna.

Opit ryömimään aikoinaan samana päivänä, kun sairastuit ensimmäiseen vatsatautiisi. Rotaviruksen iskiessä vaihdoit edellisenä päivänä liikkumisen nelivetoiseksi ja sen jälkeen olen nähnyt sinut ryömivän vain yhden ainoan kerran ja senkin rotapotilaana sairaalassa. Ensin konttausvauhtisi oli aivan etanantahtista, enkä ymmärtänyt miksi vaihdoit mahakiitosi etanakäyntiin. Harjoitus on kuitenkin tehnyt sinusta konttausmestarin. Salaa äiti on myös iloinnut, että tämä vaihe ajoittui kesähelteille ja housujen polvet ovat säästyneet puhkikulumisilta. Konttauksen myötä löysit serkkujen luona autot. En edelleen voi käsittää miten sisäsyntyistä autofanaattisuutesi onkaan. Konttaat päivät pitkät autojasi työnnellen. Joskus autojen tilalla työnnät eteenpäin palloja. Tönäiset ne kädelläsi eteenpäin ja konttaat kiinni, antaaksesi niille taas lisää vauhtia. Ukki on jo ollut ilmoittamassa sinua Tanskan jalkapallomaajoukkueen vahvistukseksi. Isona sinusta kuulema tulee jalkapalloilija, sellistin ja aivokirurgin lisäksi. Tukea vasten myös liikut kävellen sivusuunnassa.

Sellosta puheenollen, äiti melkein hajotti kätesi kun se jäi ostoskeskuksen hissin oven väliin puristuksiin. Mummin mukaan oli onni ettei kädellesi käynyt mitään. Kuule yksikätisenä sellistin urasi olisi ollut vaakalaudalla. Tästä tapaturmasta lähtien olet matkustanut aina visusti vaunuissa käytettynä hissien perimmäisessä nurkkauksessa. Myöskään äidin sänkyyn sinulla ei ole nykyisin enää oikein asiaa. Tapanasi kun on lähteä liikkeelle vähän liian vauhdikkaasti ja pöytälamppukin nykyisin viettää sapattikuukausia kirjahyllyn päällä. Siitä lähtien, kun teit ilmakuperkeikan lampunvarjostimen päälle ja äiti sydän sykkyrällä kävi sinut lattialta pelastamassa. Nykyisin aamuhalit toimitetaan aika usein olohuoneenmatolla. Niin, että sinä puuhailet omiasi ja äiti torkkuu sen minkä hiustenrepimiseltä ja kiipeilytelineeltä olemiselta pystyn.

Tässä kuussa maailman helpoimmasta ja iloisesta vauvasta kuoriutui sisupussi. Se kaikki liittyi siihen, että sen jälkeen kun opit konttaamaan, olet viihtynyt itseksesi pitkiäkin aikoja parvekkeella leikkien. Usein virittelimme sinne helteellä sinulle uima-altaan, jota äiti ei aina laiskana ole jaksanut ja muistanut tyhjentää iltaisin. Sinulla on tapana uittaa altaassa kaikki mahdollinen, revityistä kirjanpalasista tutteihin ja riisikakkuihin. Lisäksi viihdyt siellä erinomaisesti autojasi työnnellen. Paitsi, että sinulla on tapan olla otteissasi sen verran kovakourainen, että autot kaatuvat joskus katolleen ja kyljelleen. Tämä saa aikaan sinussa raivokohtauksen ja kiljuen ja karjuen paiskot autoja päin seiniä ja parvekkeen kaiteita, kunnes joskus vahingossa auto kääntyy takaisin pyörilleen ja olet taas onnellinen. Aina siihen saakka, kun auto ei taas tottele sinua ja saat uuden raivarin. Joskus pitkittyneen raivarin aikana alat paiskomaan muitakin esineitä ympäriinsä ja kylpyankkasi ovat joskus saaneet kovaakin kyytiä. Muita harmistuksen aiheita ovat, liian pienet kolot, joihin jäät jumiin ja Ikean kiinni oleva mehupillipussi. Mummi totesi yksi päivä, etten minä, jolla kuulema alkoi murrosikä kuusivuotiaana, ole koskaan ollut tuollainen ja saanut raivokohtauksia noin pienenä. Tämä kaikki varmaankin lupaa erityisen seesteistä uhmaikää.

Haukut edelleen koiran nähdessäsi ja sana "ei" merkitsee sinulle hetkestä riippuen, joko sitä, että lopetat mitä ikinä oletkaan tekemässä tai sitä, että teet sitä vielä suuremmalla innolla, samalla kun hymyilet ja naurat päälle. Erityisesti äidin harvenevia hiuksia on aina yhtä mukava repiä kaksin käsin. Ihanin henkilö maailmassa on mielestäsi ukki. Sen jälkeen tulee mummi ja jossain hännänhuippuna äiti. Olet ukin oma perskärpänen ja seuraat ukkia aamusta iltaan. Toistaiseksi äiti on kuitenkin onnistunut omimaan sinut itsellensä aina viimeistään iltaisin. Luemme yhdessä aina iltasaduksi saman tutun kirjan Nancy Tillmanin kirjan "I'd Know You Anywhere, My Love" samalla kun kuuntelemme itkuhälyttimestä tuutulauluja. Nukut yleensä omassa sängyssäsi läpi yön heräämättä kertaakaan. Joskus harvoin äidillä on kuitenkin onni saada sinut kainalokaveriksi. Tällöin yleensä konttaat unissasi pää seinään kolisten tai nukut vähintään poikittain niin, että äiti on pudota sängyltä. Näitä hetkiä en kuitenkaan vaihtaisi mihinkään. Nytkin minulla on sinua ikävä, vaikka nukutkin kädenmitan päässä sängystäni. Kauniita vauvavuoden viimehetkiä rakkaimpani.

Rakkaudella,

Mami.