Huomaan aika usein (toivottavasti) muiden äitien tavoin sählääväni jotain ja luultavasti aiheuttavani jälkikasvulleni (ja vähän toistenkin, kun tänään uhkasin perua kummilapseni synttärit) mittaamattomat traumat.
Tänään lähdimme puolen päivän aikoihin kummityttöni jalkapallo-ottelua katsomaan joukkueen bussikuljetuksessa Espooseen. Matka meni oikein rattoisasti. Ulkoilimme liikuntapuistossa reilu kolme tuntia, joiden aikana minimies kitisi välillä mielestäni tavallistakin enemmän ja kieltäytyi kävelemästä. Aina välillä istahti itkemään tai kärsivänä kiikkui sylissäni. Vaipanvaihdon yhteydessä pistin merkille, että ilman kenkiä meno oli suhteellisen helppoa ja sormella pistin merkille, että koon 22 kengät ovat auttamattomasti liian pienet. Ikeassa minimiehellä oli vaikeuksia pysyä kengillä pystyssä ja se huuto oli melkoinen mitä lattiatasoon laskeminen aiheutti.
Bussissa sitten koin ahaa-elämyksen, kun kaivoin molemmista kengistä suhteellisen paksut ekstrasukat pois, jotka olivat jääneet kenkiin ilmeisesti edellisenä päivänä tai ainakin jossain vaiheessa viime viikkoa. Kummasti minimiehen askel keveni ja käveleminen oli taas melko kivaa.
Niksivinkki arkeen, tarkista aina minin kengät ennen jalkaan laittamista ylimääräisen roinan varalta.
