maanantai 11. kesäkuuta 2018

Päiväkotishoppailua jälkijunassa

Tiedättekö... minulla oli visio miten asiat tulisivat menemään ja missä minimies aloittaisi päivähoidon ja missä koulutaipaleen. On selattu haavepaikkoja ja sitten niitä realistisimpia tavoitteita. Tosiasiassa tämä syksyn päivähoidon aloitus tuli aivan puskista. Olin ajatellut chillailevani kotisohvalla koko syksyn. Siihen malliin työkkärin tätikin niskaani hengittää, että ehkä löhöily saa riittää. Olen ollut työttömänä huikeat neljä arkipäivää ja olen ehtinyt saamaan jo kolme erillistä kirjettä työvoimatoimistosta, kaksi henkilökohtaista sähköpostia (joista jälkimmäinen lähetetty minulla perjantaina kello 17:05) ja ison listan asioita, jotka minun kuuluisi nyt suorittaa siihen ja siihen päivään mennessä. Viikon päästä pitäisi raahautua myös paikan päälle johonkin työinfoon, jossa ainakin viime keväänä (ehdin olla pari kuukautta työttömänä ennen äitiysvapaata) puhuttiin lähinnä yrityksen perustamista ja siitä kuinka töitä haetaan. Silloin minulle sattui mukava poju henkilökohtaiseksi kontaktiniksi, joka sanoi suoraan mahalleni, että vaikka minun lain mukaan töitä pitäisikin etsiä, ei kukaan tosiasiassa minun edes oleta niin tekevän. Tällä tädillä on aivan uusi asenne ja kuulema tilanteeni on nyt aivan eri, jonka takia teen selvityksiä asioista, joista minulle viimeksi sanottiin, ettei niitä enää koskaan tarvitsisi tehdä, kun olen asian kerran hoitanut. Saako työkkärin tätiä vaihtaa jos ei ole tätiin tyytyväinen? Saahan omalääkäriäkin vaihtaa jos kemiat lääkärin kanssa tökkivät!

Hakukaavaketta päiväkoteihin täyttäessäni törmäsin ensimmäiseen ongelmaan. Oikeasti kuulema päiväkotipaikkoja pitäisi hakea viimeistään neljä kuukautta ennen töiden alkua ja kuulema paikat on jaettu jo toukokuun kokouksessa. Lisäksi valveutuneet vanhemmat kiertävät vähintään koko kaupungin päiväkodit läpi etsiessä jälkikasvulleen sitä täydellistä menomestaa. Itse täytin hakukaavakkeen päivähoitoon siihen malliin, että tuo päiväkoti on sijainniltaan ihan kiva ja tuota oli kerran kehuttu jossain paikassa pari vuotta sitten (yksi kehutuista listani päiväkodeista oli kuulema jo suljettu edellisenä vuonna). Soitin vielä infoon, jossa kehotettiin minua soittamaan päiväkodit läpi ja keskustelemaan (painostamaan) päiväkodin johtajia tilanteestani. Virhettä virheen perään. Koska olin rastittanut kakkosvaihtoehdoksi palvelusetelin yksityiseen päiväkotiin minua kehotettiin myös soittamaan lähitienoon yksityiset päiväkodit läpi, jonne palveluseteli kelpaisi. Tämä karsi listalta jo monta potentiaalista säilytyslaitosta. Tien toisella puolella kuitenkin löytyi netissä kovasti haukuttu paikka, josta löytyikin soittamalla paikka elokuulle pienten ryhmään. Minua kuitenkin kehotettiin täyttämään hakemus hetimiten netissä ja samalla hakemaan kaupungilta heille palveluseteliä. Päiväkotishoppailijana sitten soitin seuraavaan päiväkotiin, josta sain tismalleen samat ohjeet, sillä poikkeuksella, että minulta kysyttiin "minkälaiset valmiudet lapsella on kävelyyn"? Ööh, kyllähän se ryömii pitkin lattioita jos sille päälle sattuu. Huomasin kertovani kuinka jälkikasvuni kyllä kävelee tukia pitkin (kyllä se joskus ottaa muutamia askelia pinnasängynlaidasta keikkuen mielestäni), mutta koska näistä on aina vaikea ennustaa, en todellakaan osaa sanoa ja luvata mikä tilanne mahdollisesti olisi kahden kuukauden kuluttua. Luultavasti huono, koska minimies ei turhia riskejä ota. Lopputuloksena olen laittanut hakemukset vetämään kahteen yksityiseen säilytyslaitokseen. Yhteenkään en ole hakenut kaupungilta vielä palveluseteliä, koska kaikista virheistä oppineena muistin puhelun lopussa vielä kysyä, että josko päästäisiin kunniakierroksella käymään ennen päätöksen tekoa.

Vieläköhän koko homman ehtisi perumaan? Oikeasti minulla ei ole minkäänlaista tarvetta hypätä takaisin työelämään. Raha nyt tietenkin olisi aina kivaa, koska aika harvoin tulot ja menot nykyisinkään vastaavat toisiaan. Shoppailu vain on niin kivaa. Etenkin kaikki minikokoiset vaatteet ja kaikki tavarat, joita ilman vauvoja ja taaperoita ei voi missään nimessä kasvattaa. Tämän syksyn sijaisuuden tekeminen on kuitenkin monelta kantilta äärettömän järkevää ja takaa sen, että ensi vuoden puolella pärjäämme taloudellisesti ilman sen suurempia säätöjä. Kyseessä on sitä paitsi vain neljä kuukautta, sehän kuluu nopeasti, vaikka sijaistamani henkilö vähän tuolle kommentille naureskelikin ja totesi sen tuntuvan hurjan paljon pidemmältä. Ja tämä siinä vaiheessa kun toivottelin hyviä vuorotteluvapaita ja kesälomia.



Joka päivä huomaan halivani pikkupakkausta hieman enemmän kuin edellisenä päivänä. Kumma miten toista voi olla niin ikävä, vaikka vieressä se koko ajan onkin. (Ja tämä on henkilön kirjoittama, joka tänään kiitteli rakkauspakkaustani, joka nukkuin yöllä 11 tuntia ja päivällä 6 tuntia päiväunia ja antoi äidille extrayllärinä lepopäivän, josta tämä mamma nautti täysillä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti