tiistai 24. huhtikuuta 2018

Yökötys sentään

Tämän piti olla tarina Lapsimessuista. Ja niin kai tämä tavallaan onkin. Siitä mitä seuraa vuorokausi messujen jälkeen. Samalla jatkamme tutuksi tullutta, rakas sairaspäiväkirjani, nimittäin pahin painajaiseni tuli meille kylään eli tervetuloa herra Yrjö.

Olen koko ikäni kärsinyt  emetofobiasta eli oksennusfobiasta, joka liittyy puhtaasti siihen, että pelkään kuollakseni vatsatautia. Kaikista maailman taudeista sairastaisin ihan mitä tahansa muuta kuin oksennustautia. Kolmen viikon adenovirus ja lähes neljässä kymmenessä asteessa huiteleva kuume ei ole ollut mitään sen rinnalla, että vuorokausi tai edes puoli pitäisi uhrata oksentamiselle.

Tämäkin päivä alkoi samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Oltiin minimiehen kanssa läheisessä kontaktissa ja symbioosissa. Aivan liian läheisessä, poski poskea vasten, näin jälkikäteen ajateltuna. Ruokaa ja maitoa upposi. Suoli ei toiminut, joten koko päivä oli isompaa ja pienempää puklailua ja yrjöjen keräämistä. Siihen on tottunut, koska ne eivät ole vaarallista ja tarttuvia. Sitä enemmän aikaa menee mahallaan ja sitä kauemmin edellisistä tyhjennysharjoituksista on, sitä varmemmin perässä saa kulkea lattiarättinä. Iltapalalla yökittiin, mutta syytin siitä apinaevästä, joka mielestäni jäi kiinni kurkkuun. Pyörimme kylppärissä tai minimies pyöri samalla kun ripustelin pyykkejä. Sinnikkäästi se ensimmäistä kertaa peräjälkeen otti liikkeitä, joita olisi voinut hyvällä mielikuvituksella kutsua ryömimiseksi. Kävimme poikkeuksellisesti suihkussa, koska äitiä väsytti. Ensimmäinen yöpuku puklattiin saman tien, mutta puklupäivinä sitäkin sattuu. Muistan miettineeni, että menossa oli tänään ehkä heittämällä viides vaatekerta ja pohtineeni jos illalla pitäisi antaa poikkeuksellisesti tuota suolentoiminnavilkastajaihmelääkettä Pegorionia. Saatiin videoitua ensimmäiset kolme ryömimisliikettä perätysten tutin perään. Oli voittajafiilis ja valkoiselta matolta taas pukluja pyyhittiin. Iltamaito ei uponnut, mutta minimies oli loisteliaalla tuulella ja meni innoissaan pinnasänkyynsä pyörimään. Jossain vaiheessa havahduin, että miten se edelleen jaksaa siellä jumppailla ja huomasin puklun. Nostin vauvan ylös ja sitä oli koko sänky ja minimies täynnä varpaista päälakeen. Kiikutin äidillisesti vauvan käsivarren mitan päässä itsestäni suihkuun istumaan samalla kun varoin koskemasta koko vauvaan.

Otettiin suihku numero kaksi. Sängyn tyhjennys. Varmuuden vuoksi vuorasin koko sängyn pyyhkeillä, mutta samalla mietin, että näin on käynyt ennenkin. Joskus kun suoli ei vedä, minimies saattaa yrjötä nukkuessaan. En ehtinyt kuin selkäni kääntää ja yrjö taas lensi.

Suihku numero kolme ja sängyn purkaminen, pyyhkeiden etsiminen ja vaihtaminen. Mietin, että yöpuku taitaa olla aika turha. Sain pesukoneen päälle.

Kappas vain ja siinä vaiheessa minimies oli valmis suihkuun numero neljä. Sitä seurasi sängyn purkaminen ja petivaatteiden vaihto.

Aikaa oli kulunut reilu puoli tuntia. Katselin nukkuvaa minimiestä, jolla maha oli kuopalla ja kylkiluut törröttivät ihon läpi ja googlasin "kuivuminen". Kuulema oksentamisen jälkeen pitäisi odottaa jonkin aikaa ennen nesteiden tarjoamista, onneksi, lisäyrjöjen siivoaminen ei napannut ja vauva tuntui nukkuvan levollisesti.

Kohta se alkoi huutamaan. Voi yökötys. Taas otin äidillisesti vauvan syliini itsestäni pois päin niin, että tarpeen tullen yrjö lentäisi niille pyyhkeille eikä itseni päälle. Samalla mietin, että jos kyseessä olisi kuume, ottaisin minimiehen kainaloon ja nukuttaisiin nenä nenää vasten. Nyt parkkeerasin tuolin pinnasängyn viereen ja silittelin päätä. Ja kohta yrjö taas lensi.

Suihku numero viisi.

Kuinka paljon yrjöä mahtuu reiluun 7.5 kiloon?



Eikä kello ole kuin vasta yksi yöllä. Tästä(kin) tulee näköjään pitkä yö. Jos kyseessä olisi kuka tahansa muu, olisin jo vähintään toisella puolella Suomea menossa karkuun tätä tautia. Desinfiointiyritykset taitavat olla aika turhaa jo muutenkin tässä vaiheessa. Mietin, että jos me linnoittaudutaan seuraavaksi 18 vuodeksi suosiolla neljän seinän sisään. Mikään ei ole tämän arvoista. Ei edes ne Lapsimessut.

2 kommenttia:

  1. Siis lapsimessuilta tuli tuliaisena? Voi ei... Jos yhtään lohduttaa niin todennäköisesti hyvin monessa kodissa on tällä hetkellä sama homma. Me ollaan oltu päivä Tukholmassa risteilyllä yli 10 v joka kevät. Mutta ei tänä vuonna. Lapset on sairastuneet joka kerta reissun jälkeen tai reissun aikana. Viime vuonna tuolloin 1 v poikamme sairastui flunssaan ja vatsatautiin ja ne molemmat kiersi koko perheen. Totesin että siellä ei ole niin kivaa että se olisi sen arvoista. :( Nyt meillä on vielä 6 kk tyttökin.

    Veljeni perhe oli tänä vuonna yksin reissussa. Olemme aina olleet heidän kanssaan. Me sairastettiin koko perhe vatsatauti pari päivää sen jälkeen kun he olivat olleet reissussa. Ja todellakaan emme nähneet. Välimatkaa on 500 km. He reissasivat ja me sairastettiin. =(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä keksi mistä muualta tämä tauti olisi meille pesiytynyt :( Vatsataudeilla itämisaika on suhteellisen lyhyt ja olimme messuilla koko perjantain ja sunnuntain. Välissä huilattiin lauantai (samoin kuin maanantai) kotona. Käytännössä niitä tautejahan voi saada ihan mistä vain, mutta ainoa paikka jossa oltiin lähikontaktissa ihmisten kanssa oli nuo Lapsimessut. Minua muuten varoiteltiin niistä etukäteen ja yksi minimiehen kanssa tuttavuutta tehnyt äiti vauvoineen läträsi käsidesillä hyvin näyttävästi varmuuden vuoksi... ihan heti ei kyllä tee messuille uudestaan mieli ;)

      Ja ai kamaluus... taitaa olla niin, ettei lapsiperheissä taudeilta vältytä :( Toivottavasti teillä on tiedossa vatsatauditon loppukevät. On kyllä edelleen mielestäni kaikista kurjin tauti sairastaa ynnä muine oheistoimintoineen (se siivoaminen ja pyykkimäärä).

      Poista