Mr. Bunny Rabbit

Lapsuuden parhaalla ystävälläni oli kulahtanut pehmeä pantteri unileluna, jolta silmätkin olivat tippuneet ja tilalle oli parsittu eripariset napit. Kaulassa tuolla unilelulla oli joskus vaaleansinisenä ollut satiininauha, joka sekin oli nähnyt elämää. Itse yritin kovasti matkia tuota ystävääni ja vieressäni ainakin tuon kaverin luona yökyläillessäni kuljetin mukanani Ruotsista hieman vanhemmalla iällä valikoimaani vaaleanpunaista vauvatoukkaa. Mitään sydänlelua tuosta toukasta ei koskaan kuitenkaan tullut ja mieluummin kulutin aikaani nukkejen kanssa kotileikeissä. Veljeni lapsilla vauvana saadut pehmeät unirätit asustavat edelleen kouluikäisten lasten sängyissä unikavereina. Esimerkkiä noudattaen hankin minimiehelle valmiiksi unirättejä useammassa mallissa. Sitten Naistenklinikalla minimiestä synnyttäessä äitini lähti käymään kahvilla ensimmäisen epiduraalin jälkeen ja palasi takaisin harmaan pehmopupun kanssa. Kuulema jokainen vauva pehmopupun tarvitsee.

Pupu muutti sairaalassa minimiehen viereen sairaalasänkyyn asumaan ja on siitä asti matkustanut minimiehen mukana kaikkialle. Nuo etukäteen hankkimani unirätit puolestaan toimivat lelulaatikon täyteenä. Pupu on nimeltää Mr. Bunny Rabbit ja matkustaa usein reissuilla vaunukopassa. Joskus harvoin pupun voi myös löytää matkalaukusta. Pupu on ollut mukana jokaisella lääkäri- ja neuvolakäynnillä sekä minimiehen mukana osastohoidossa. Pääsipä pupu minimiehen kainalossa myös leikkaussaliin ja heräämöönkin, jonne äitiä ei mukaan päästetty. Kotona pupu asustaa pinnasängyssä. Oli aika jolloin minimiestä ei uskaltanut jättää kaksin pupun kanssa, koska jostain syystä jälkikasvullani oli ja on edelleen pakonomainen tarve tunkea kaikki irtaimisto naamallensa ja tukehduttaa itsensä. Muutaman kerran pupun korvan alta henkeään haukkovan vauvan pelastaminen sai aikaan sen, että pupu oli pitkään jäähyllä tai viimeistään siirsin sen pois minimiehen käsien ulottuvilta siinä vaiheessa, kun aloin itse nukkumaan. Nykyisin yritän luottaa siihen, että kyllä se vauva hengissä aamulla edelleen on, vaikkei siitä välttämättä näkyisi illalla mitään. Usein minimies nimittäin nukahtaa pupu naamallansa (tällä hetkellä tosin nukkuu pupu kainalossa).

Pupun näkeminen saa minimiehen iloiseksi ja potkimaan etenkin illalla vimmatusti silkasta jälleennäkemisen riemusta. Jos minimies sattuu heräämään yöllä, jota tapahtuu harvoin, tulpan (tutin) suuhun tunkeminen ja pupun kainaloon antaminen riittää rauhoittelurituaaliksi. Ylimääräisiä silityksiä meillä ei kaivata. Levottomille päiväunille olen kanssa antanut pupun poikkeuksellisesti vaunukoppaan parvekkeelle, jolloin päiväunet ovat rauhoittuneet ja pidentyneet ja äiti on saanut ekstralevytysaikaa sohvalla (tänään tosin nukuin päikkärit).

Pitäisiköhän käydä ostamassa varalle jo Mr. Bunny Rabbit numero 2?