maanantai 2. huhtikuuta 2018

In sickness and in health


Jos on jotain kamalampaa kuin pienen lapsen hoitaminen kipeänä, sen on pakko olla, sen samaisen kipeän pienen lapsen hoitaminen sairaana. Kuten yleensä se oli minä, joka sairastui flunssaan. Olen sairastellut pitkin syksyä ja talvea flunssia, joista minimies on saanut ainoastaan ensimmäisen kahden ja puolen kuukauden iässä. Sen jälkeen olen saanut sairastaa yksin, kun pulloruokittu megaluokan immuniteetillä varustettu jälkikasvuni on ollut oma herttainen itsensä. Sanomattakin on selvää, ettei tuuri voinut jatkua loputtomiin. Nyt sairastetaan sitten molemmat.

Jos jotain eroa pitäisi sanoa siihen onko vauva reilu kaksi kuukautta vai reilu seitsemän kuukautta se olisi, että kipeä kaksikuukautta vanha vauva nukkuu huomattavasti enemmän kuin tämä isompi tapaus. Omista euforiahormoneista ei ole tietoakaan, enkä edes muista millaista on herätä jatkuvasti pitkin yötä. Viime yönä meillä on pidetty huutokonserttia kello 23:00, 1:30, 4:30, 7:00 ja äiti on vähän väsy. Ollaan lämmitelty maitopulloja pitkin yötä (tällä kertaa se toistaiseksi syö ja juo mielellään, kun viimeksi se teki totaalisen syömälakon), silitelty, ihasteltu toisiamme ja käyty pitkiä keskusteluja (joskin tämä oli viime yönä vähän yksipuolista, äiti olisi vain halunnut nukkua), halittu, käynnistetty pölynimuria ja puhdistettu röörejä baby-vacilla ja aloitettu taas alusta. Aamulla on sitten paskottu pitkin kylppärin lattiaa ja pesukonetta ja vedetty vaipparallia. Koko kämppä lemuaa maitokakalta, mutta roskikselle on aivan liian pitkä matka. Sitä varten pitäisi myös pukea takkia ja housua ja vaatettaa minimies.

Onneksi minimies nukkuu tällä hetkellä edes hetken. Panadolit kulutettiin yöllä loppuun. Tuonne lumimyräkkään emme kuitenkaan lähde. Uhmataan kohtaloa ja vedetään seuraava vuorokausi ilman lääkkeitä. Jos nyt olisin yksin ja lapseton, makaisin sohvalla peiton alla seuraavan viikon tai kaksi. Katsoisin kaikkea älytöntä ja söisin jäätelöä. Nyt maataan koomassa lattialla vaakatasossa ja heilutetaan helistintä. 

Päivääkään en pois vaihtaisi. Viime yön kylläkin.

Jälkihuomautus: Nukkuihan se kokonaiset 30 minuuttia. Kyllä nyt taas jaksaa virkeänä loppupäivän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti