Kuulumisia sairastuvalta

Tähän oksennustautifobiaan ei muuten auta siedätys. Loppupeleissä kuitenkin päästiin (kai) aika vähällä. Minimies oksensi viisi kertaa neljän tunnin aikana ja nukkui välit ja sen jälkeen loppuyön. Luin ohjeeksi internetin ihmeellisestä maailmasta, että maitoa ei kannata tarjota vasta kuin 30-60 minuutin kuluttua oksentamisesta. Loppupeleissä en kuitenkin raaskinut (tai uskaltanut) herättää uinuvaa minimiestä, vaan lähinnä valvoin shokissa seuraavat tunnit hengittämisääniä tarkkaillen. Puoli viiteen mennessä olin lukenut niin paljon kuivumisesta, että oli pakko tyrkätä maitopullo nukkuvan vauvan suuhun. Kymmenen milliä sai vain aikaan kamalan huudon nälkäkuolemaa potevalta potilaalta, joten varovaisesti tarjosin seuraavat 25 milliä, josta minimies suuttui sitäkin enemmän. Lopulta maitoa upposi pienissä erissä raivohuudon saattelemana desin verran, jonka jälkeen aloitettiin tyhjennysharjoitukset toisesta päästä.

Nukuin itse kaksi tuntia ja pelkäsin kuollakseni oksennustautia. Aamulla raahauduin potilas mukanani apteekkiin ja kauppaan ostamaan tarvikkeita maailmanloppua ajatellen. Mukaan lähti Floridral Baby banaaninmakuista nestelääkettä ripulipotilaalle. Ohjeissa kyllä sanotaan, ettei sitä saisi käyttää alle 8 kiloisilla vauvoilla (poikkeuksena lääkärin erillinen ohje), vaikka farmaseutti sen meille myikin. Samalla tuli taas printtejä tavaamalla todettua, että tuokin lääke saattaa sisältää pieniä määriä laktoosia. Sillä ei kuitenkaan ole ollut merkitystä, koska minimies on järjestelmällisesti kieltäytynyt koko nesteen nauttimisesta ja koska maitoa on uponnut sen verran hyvin, en ole myöskään kokenut tarpeelliseksi pakkojuottaa litkua, joka saa vauvan pudistelemaan päätään inhosta.

Kaupasta ostettiin litratolkulla mehuja siltä varalta, että tuo kuolema iskee itseenikin ja makaan koomassa aivan yksin tulevat päivät. Samalla muistelin, että edellisellä kerralla noroviruksen kourissa en syönyt parin vuorokauden aikana mitään muuta kuin mehujäitä ja sipsejä, joten mukaan lähti niitäkin varmuuden vuoksi kassillinen. Heräteostoksena mukaan lähti myös kävelevä vappupallo (Lilaksi ristitty elefantti) lohdutukseksi pikkupotilaalle (oikeasti äidille). Kaupan tuulikaapissa oli niin kova tuuli, että pallo lähti lentoon ja samalla kun lähdin palloa jahtaamaan huomasin, että vaunut vierivät onnellisena alamäkeä alaspäin jo ulkona. Tuli kiire. Päästiin lopulta kaikki kolme, minä, minimies ja Lila-elefantti kotiin yhtenä kappaleena. Minimies kuitenkin kieltäytyi istumasta ja makaamassa menopelissä, joten lykin sitten vaunuissa kauppakassia ja ilmapalloa samalla kun roikotin potilasta kainalossa. Samalla mietin, että onneksi se sentään ei paina tuon enempää.

Pesukone oli päällä 24/7 ja koko kämppä on tälläkin hetkellä yksi massiivinen kuivausteline väliovea myöten. Ensimmäistä kertaa mietin, että se kuivausrumpu olisi aika kätevä. Samalla kun kiittelin onneani, etten asu enää opiskelijasolukämpässä jossa käytössä oli yhteinen pesutupa. Vaikka huomasinkin omistavani tusinoittain pyyhkeitä, toisena vuorokautena ne puhtaat ja kuivat alkoivat olla jo loppumaisillaan. Vuorokauden tyhjennysharjoitusten jälkeen minimiehen paino oli kotivaa'alla tippunut 7.1 kiloon, kun se vielä viikko sitten neuvolassa oli 7.7 ja käynyt mässypäivinä kotonakin jo kahdeksassa kilossa. Neloskoon vaipat tippuivat päältä ja märkiä vaippoja ei näkynyt. Taas vietin pitkät tovit lukemassa vauvojen kuivumisesta. Uuteen päivään lähdettiin uudella sotasuunnitelmalla.

Eilen vielä niin virkeä ja hyväntuulinen minimies oli aamusta alkaen takiaisena. Äidinvaistot eivät edelleen heränneet niin, että olisimme yhdessä köllineet sängyssä toisiamme ihastelleen vaikka mummi niin oheistikin. Kuulema on meitäkin (minua ja veljiäni) oksennuksista huolimatta sylitelty ja pussailtu. Vaipat vaihdettiin kumihansikkain ja koko pesuhuone löyhkää kloriitille. Tulee väistämättä uimahalli mieleen. Tänään meille piti tulla kaupungilta lastenvahti ja äidin piti päästä hammashygienistin hellään käsittelyyn ja käydä ruokaostoksilla ihan itse. Puolen päivän aikaan kello soi ja samalla hetkellä muistin, että ai niin se huoltomies, joka tulee vaihtamaan ilmanvaihtojärjestelmän kesäasetuksiin. Avasin ovet yöpuvussa vauva vaippasillaan kainalossa ja pahoittelin jo heti alkuun tilannetta. Pyysin aikalisää 10 minuuttia, jonka aikana harjasin hiukset, laitoin housut jalkaan ja raivasin kylpyhuoneeseen kulkuväylän pyykkien (tyynyjä, peittoja, petivaatteita, yöpukuja, lukematon määrä pyyhkeitä) läpi ilmanvaihtojärjestelmälle.

Päivän aikana on syöty kolme purkillista kaupan hedelmäsosetta (ei luumua) ja juotu desin annoksissa maitopulloja aina parin tunnin välein. Floridal ei edelleen uponnut mistään astiasta. Laimennettu omenatäysmehu maistui minimiehen mielestä paremmalta, mutta parasta siinäkin oli käsien uittaminen mehumukissa. Vaippoja on vaihdettu lukemattomia määriä. Liberon vaippojen indikaattorinauhat ovat kyllä mielettömiä. Se on tultu todettua näiden minimiehen sairastapausten myötä, koska se paljastaa pienetkin omaan silmääni täysin näkymättömät nestevuodot (pissat), jolloin äiti saa huokaista helpotuksesta muutaman tunnin. Ahkerat syöntitreenit tyhjennysten välissä saivat aikaan sen, että viimeisiltä päiväunilta kuuden aikaan illalla minimies heräsi suhteellisen hyväntuulisena.

Sairastelusta huolimatta tuo lisäosani on jostain syystä kasvattanut päässään uusia piuhoja ja ennen täysin liikkumaton pakkaukseni edelleen sitkeästi liikkuu puolen sentin matkoja kerta toisensa perään itkua vääntäen Lila-elefantin perässä. Samalla ennen nätisti paikoillaan istunut vauvani päätti aloittaa seisomaharjoitukset vaunukopassa kauppakoria vasten ja kotona tukea vasten seisottaessa niitä jalkojakin liikutellaan solmuun ja nostellaan kohti korkeuksia. Youtubea on aikaisemmin katseltu nätisti turvaistuimesta käsin. Nyt sieltäkin osataan nousta ja tulla kuperkeikalla alas matolle. Minne se vauva katosi yhden oksennustaudin myötä?

Äiti puolestaan on oppinut, että silloin aikoinaan kun tämän sohvan valitsin olisi varmaan kannattanut valikoida sellainen versio, josta saa nämä päälliset irti ja pesuun. Nyt on tullut hangattua ylivuotoja kloriitilla myös sohvakankaasta. Eikä tuo olohuoneen joskus täysin valkoinen mattokaan olisi nykyään ihan ykkösvalinta vauvaperheeseen.

Tähän iltaan mennessä paino oli noussut jo 7.5 kiloon, joten kyllä se elämä voittaa ja toivottavasti äiti ei sairastu. Olen kovasti miettinyt, että missä kohtaa sitä itse voi huokaista helpotuksesta? Nyt ensimmäisestä oksennuksesta on kulunut yli 48 tuntia ja jos sitä etovaa ja heikottavaa oloa ei lasketa, joka ilmeisesti johtui siitä, että puolivahingossa olin täyspaastolla lähes pari vuorokautta (olo koheni heti kun pistin jotain suuhuni), oloni on kaikin puolin varsin mainio (ja kohta varmaan tämän julkaistessani yrjö lentää). Terveenä tämä valvominenkaan ei ole ollut yhtä kuluttavaa kuin sairaana. Vaikka mieluummin minä edelleen valvoisin vaikka vuoden kunhan vain säästyisin tuolta oksennustaudilta. Rotavirustakin on tultu pohdittua. Se kun ei välttämättä tartu aikuisiin. Minimieshän ei rokotteita ole saanut. Kyseiseen tautiin kuuluvaa kuumetta ei pikkuisella kuitenkaan ole ollut.