torstai 5. huhtikuuta 2018

Voima(ton) vertaistuesta

Huuto vaimeni vihdoin ja vuorokauteen mahtui yli 19 tuntia unta. Enkä muuten tunnistanut oman lapseni pihisevää jokellusta edes itkuhälyttimestä, joten osa laskemastani uniajasta saattoi mennä vaunuissa valveilla pihistessä ja äänettömästi itsekseen jutellessa. Pakko myöntää, ettei edes ehtinyt tuona aikana tulla minimiestä ikävä, kuten yleensä. Salaa toivoin samanlaista unipäivää tästäkin, mutta ilmeisesti unenmäärällä oli joku maksimi, joka oli jo saavutettu. Tämän vuorokauden puolella flunssa on muuttunut maksimus yskäksi meillä molemmilla, joten yskimme sitten kilpaa ja tätä ei ole helppo kuunnella itkuhälyttämisestäkään reagoimatta. Yhden kerran illalla on yskitty naama punaisena niin, ettei minimies saanut happea ja selkään nätisti vain taputtaessa sieltä nousi ylös koko päivän ruokalista. Että mitenköhän sitä uskaltaa nukkua, että säästösijoitukseni on vielä aamullakin hengissä? Meidän yhdessä nukkumista olisi nimittäin myös pakko rajoittaa ja pidentää täksi yöksi napanuoraa. Minulla on alaselkä ja kyljet niin jumissa viime öistä, että kylvetyksenkin olemme skipanneet yksipuolisella päätöksellä ilman protesteja viimeisten parin päivän aikana.

Yleisesti elämä tuntuu olevan yhtä vauvaa. Sairaana ja terveenä. Aamusta iltaan, päivästä ja viikosta toiseen. Muistan, kun vielä raskausaikana vannoin, ettei minusta tule sellaista ihmistä, jonka koko elämä pyörii pelkän vauvan ympärillä. Kummasti vain huomaan, ettei minulla oikein ole mitään muuta sanottavaa tai edes mitään muuta ajatusta. Vauvakuplan kuulema pitäisi asiantuntijoiden mukaan puhjeta noin kahdeksan kuukauden iässä, jolloin äidit alkavat kaipaamaan muutakin seuraa. Sitä odotellessa. Tunnen äärettömän huonoa omaatuntoa, silloin kuin muista, siitä etten onnistu yhteydenpidossa mihinkään suuntaan. Kaikilla tuttavillani ja kavereillani lapset ovat jo isompia tai niitä ei ole, joten yritän aina tsempata ja kuunnella muidenkin ajatuksia. Samalla kuitenkin mietin miten onnellinen olenkaan kun ei tarvitse stressata työkuvioista, eikä edes päivittäisestä jumppatuokiosta ja vatsalihasten treenaamisesta (oikeasti kyllä pitäisi). Yksinkertaiset ajatusketjut ovat mukavia. Raskaus tosiaan pehmentää päätä. Tuleekohan minusta koskaan enää yhteiskuntakelpoista kansalaista?

Vaikken varsinaisesti seuraa toistaiseksi kaipaakaan, on ollut hauska etsiä tässä ihan viime aikoina vertaistukea tai lähinnä kokemuksia netistä. Kuten joskus olen maininnutkin raskausaikana en sitä tehnyt, koska koko raskaudelle ei tuntunut olevan vertaistukea ja toisaalta olin niin kiinni omassa potentiaalisessa ongelmakuplassani etten nähnyt enkä kuullut mitään muuta. Minimiehen syntymän jälkeen luin fanaattisesti kaiken mitä vain löysin ja oli mukava fiilistellä muiden odotusten kanssa ja miettiä mitä kaikkea sitä tulikaan missattua omalla kohdallani. Viime aikoina kuitenkin kaikki on ollut sitä surullisen kuuluista vertaistukea. Facebookissa kuulun muutamaan ryhmään, josta toistaiseksi olen saanut lukea aika usein monttu auki muiden juttuja. Olen oppinut, etteivät kaupan hedelmäsoseet ole vauvalle hyväksi, koska ne sisältävät fruktoosia, joka on tavallista sokeriakin addiktoivampaa. Tämän takia vauvoille tulisi aina syöttää pelkkiä tuoreita hedelmiä. Itselleni kyllä jäi epäselväksi, että mitä niiden hedelmien luultiin sisältävän jos ei sitä fruktoosia eli kansankielellä hedelmäsokeria itsessään? Lisäksi synnyttäminen hoidetaan pyhän hengen voimin, unikoulut ovat epäluonnollisia, eikä niitä pitäisi harrastaa, aikkien tietenkin pitäisi nukkua perhepedissä ja imettää vähintään taaperoikään. Kyselin kerran sektiokokemuksia ja sain kuulla miten muut olivat polkupyöräilleet synnärille ja toipuminenkin oli niin nopeaa lääkärien mukaan, koska toiset ne olivat aktiivisia ja kuntoilivat koko raskauden ajan. Eli se siitä. Ei minulla taida edelleen olla paljoakaan yhteistä muiden mammojen kanssa.


Facekirppiksillä sentään käy kuhina. Kyllä niitä hengenheimolaisia edes jostakin löytyy ja vaatefriikki kiittää!

3 kommenttia:

  1. ÄÄhhh, osa noista vauvaryhmistä on kyllä semmoisia keskenkasvuisten tappeluareenoita. Ei nähdä kun se oma kanta ja levitetään huhuja faktatietona. Sitten kun pyydät johonkin "huhuun" tutkimuksen tai jonkun järkevän lähteen, on vastaus "no mä kuulin joskus joltain täällä facessa...". Huoh. Onneksi on ihan huippuryhmiäkin, mistä saa kunnon vertaistukea.

    Toi on totta, että elämä on yhtä vauvaa! Aamusta iltaan ja yöt läpeensä :) Mä tarviin jonkun verran seuraa ja menemisiä, mutta en kauheesti. Viihdyn hyvin myös kotona vauvojen kanssa. Mutta tietyssä pisteessä seinät kaatuu päälle ja sitten on keksittävä jotain. Tänään me lähdetään vaunulenkille toisen tytön kummeille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin suositeltiin nyt joitain ryhmiä "huippuryhminä". Saa nähdä löytyykö sieltä sitten freesiä porukkaa vai olenko auttamatta snobiäiti ;) Ja ihanaa, että teille löytyy seuraa sitä halutessanne. Itse pelkään, että erokoidun ja muumioiduin aivan kokonaan, mutta eiköhän tämä taas tästä. Jos tämä vauvakupla joskus puhkeaisi ;)

      Poista
  2. Musta tuntuu välillä samalta. Tai no, siltä, että oon jumissa vauvakuplassa. Haluaisin välillä nukkua. Tehdä omia juttuja (jotka ei oo urheilua tms, tiiätkö ihan vaan itsensä hemmottelua). Samalla vauvan jättäminen kammottaa niin, etten saa sellasta aikaa järkättyä.

    Vauvavuosi päättyy joskus, koska aika-avaruus toimii niin. Hullut, jotka on tehny vauvanhoidosta idioottiaivoillaan keskusteluryhmissä naurettaviin "faktoihin" perustuvaa salatiedettä ei lopu koskaan. Koita ottaa se jonkunlaisena viihteenä? (Kärkäs kuvaus, koska väsyttää kuten nykysin aina)

    Ja tsemppiä! Helpottaa se joskus vaikkei uskois :)

    VastaaPoista