Huuto vaimeni
vihdoin ja vuorokauteen mahtui yli 19 tuntia unta. Enkä muuten tunnistanut oman
lapseni pihisevää jokellusta edes itkuhälyttimestä, joten osa laskemastani
uniajasta saattoi mennä vaunuissa valveilla pihistessä ja äänettömästi
itsekseen jutellessa. Pakko myöntää, ettei edes ehtinyt tuona aikana tulla
minimiestä ikävä, kuten yleensä. Salaa toivoin samanlaista unipäivää tästäkin,
mutta ilmeisesti unenmäärällä oli joku maksimi, joka oli jo saavutettu. Tämän
vuorokauden puolella flunssa on muuttunut maksimus yskäksi meillä molemmilla,
joten yskimme sitten kilpaa ja tätä ei ole helppo kuunnella
itkuhälyttämisestäkään reagoimatta. Yhden kerran illalla on yskitty naama
punaisena niin, ettei minimies saanut happea ja selkään nätisti vain
taputtaessa sieltä nousi ylös koko päivän ruokalista. Että mitenköhän sitä
uskaltaa nukkua, että säästösijoitukseni on vielä aamullakin hengissä? Meidän
yhdessä nukkumista olisi nimittäin myös pakko rajoittaa ja pidentää täksi yöksi
napanuoraa. Minulla on alaselkä ja kyljet niin jumissa viime öistä, että
kylvetyksenkin olemme skipanneet yksipuolisella päätöksellä ilman protesteja
viimeisten parin päivän aikana.
Yleisesti elämä
tuntuu olevan yhtä vauvaa. Sairaana ja terveenä. Aamusta iltaan, päivästä ja
viikosta toiseen. Muistan, kun vielä raskausaikana vannoin, ettei minusta tule
sellaista ihmistä, jonka koko elämä pyörii pelkän vauvan ympärillä. Kummasti
vain huomaan, ettei minulla oikein ole mitään muuta sanottavaa tai edes mitään
muuta ajatusta. Vauvakuplan kuulema pitäisi asiantuntijoiden mukaan puhjeta
noin kahdeksan kuukauden iässä, jolloin äidit alkavat kaipaamaan muutakin
seuraa. Sitä odotellessa. Tunnen äärettömän huonoa omaatuntoa, silloin kuin
muista, siitä etten onnistu yhteydenpidossa mihinkään suuntaan. Kaikilla
tuttavillani ja kavereillani lapset ovat jo isompia tai niitä ei ole, joten
yritän aina tsempata ja kuunnella muidenkin ajatuksia. Samalla kuitenkin mietin
miten onnellinen olenkaan kun ei tarvitse stressata työkuvioista, eikä edes
päivittäisestä jumppatuokiosta ja vatsalihasten treenaamisesta (oikeasti kyllä
pitäisi). Yksinkertaiset ajatusketjut ovat mukavia. Raskaus tosiaan pehmentää
päätä. Tuleekohan minusta koskaan enää yhteiskuntakelpoista kansalaista?
Vaikken
varsinaisesti seuraa toistaiseksi kaipaakaan, on ollut hauska etsiä tässä ihan
viime aikoina vertaistukea tai lähinnä kokemuksia netistä. Kuten joskus olen
maininnutkin raskausaikana en sitä tehnyt, koska koko raskaudelle ei tuntunut
olevan vertaistukea ja toisaalta olin niin kiinni omassa potentiaalisessa
ongelmakuplassani etten nähnyt enkä kuullut mitään muuta. Minimiehen syntymän
jälkeen luin fanaattisesti kaiken mitä vain löysin ja oli mukava fiilistellä
muiden odotusten kanssa ja miettiä mitä kaikkea sitä tulikaan missattua omalla
kohdallani. Viime aikoina kuitenkin kaikki on ollut sitä surullisen kuuluista
vertaistukea. Facebookissa kuulun muutamaan ryhmään, josta toistaiseksi olen
saanut lukea aika usein monttu auki muiden juttuja. Olen oppinut, etteivät
kaupan hedelmäsoseet ole vauvalle hyväksi, koska ne sisältävät fruktoosia, joka
on tavallista sokeriakin addiktoivampaa. Tämän takia vauvoille tulisi aina
syöttää pelkkiä tuoreita hedelmiä. Itselleni kyllä jäi epäselväksi, että mitä
niiden hedelmien luultiin sisältävän jos ei sitä fruktoosia eli kansankielellä
hedelmäsokeria itsessään? Lisäksi synnyttäminen hoidetaan pyhän hengen voimin, unikoulut
ovat epäluonnollisia, eikä niitä pitäisi harrastaa, aikkien tietenkin pitäisi
nukkua perhepedissä ja imettää vähintään taaperoikään. Kyselin kerran
sektiokokemuksia ja sain kuulla miten muut olivat polkupyöräilleet synnärille
ja toipuminenkin oli niin nopeaa lääkärien mukaan, koska toiset ne olivat
aktiivisia ja kuntoilivat koko raskauden ajan. Eli se siitä. Ei minulla taida
edelleen olla paljoakaan yhteistä muiden mammojen kanssa.
Facekirppiksillä
sentään käy kuhina. Kyllä niitä hengenheimolaisia edes jostakin löytyy ja vaatefriikki kiittää!
ÄÄhhh, osa noista vauvaryhmistä on kyllä semmoisia keskenkasvuisten tappeluareenoita. Ei nähdä kun se oma kanta ja levitetään huhuja faktatietona. Sitten kun pyydät johonkin "huhuun" tutkimuksen tai jonkun järkevän lähteen, on vastaus "no mä kuulin joskus joltain täällä facessa...". Huoh. Onneksi on ihan huippuryhmiäkin, mistä saa kunnon vertaistukea.
VastaaPoistaToi on totta, että elämä on yhtä vauvaa! Aamusta iltaan ja yöt läpeensä :) Mä tarviin jonkun verran seuraa ja menemisiä, mutta en kauheesti. Viihdyn hyvin myös kotona vauvojen kanssa. Mutta tietyssä pisteessä seinät kaatuu päälle ja sitten on keksittävä jotain. Tänään me lähdetään vaunulenkille toisen tytön kummeille :)
Minullekin suositeltiin nyt joitain ryhmiä "huippuryhminä". Saa nähdä löytyykö sieltä sitten freesiä porukkaa vai olenko auttamatta snobiäiti ;) Ja ihanaa, että teille löytyy seuraa sitä halutessanne. Itse pelkään, että erokoidun ja muumioiduin aivan kokonaan, mutta eiköhän tämä taas tästä. Jos tämä vauvakupla joskus puhkeaisi ;)
PoistaMusta tuntuu välillä samalta. Tai no, siltä, että oon jumissa vauvakuplassa. Haluaisin välillä nukkua. Tehdä omia juttuja (jotka ei oo urheilua tms, tiiätkö ihan vaan itsensä hemmottelua). Samalla vauvan jättäminen kammottaa niin, etten saa sellasta aikaa järkättyä.
VastaaPoistaVauvavuosi päättyy joskus, koska aika-avaruus toimii niin. Hullut, jotka on tehny vauvanhoidosta idioottiaivoillaan keskusteluryhmissä naurettaviin "faktoihin" perustuvaa salatiedettä ei lopu koskaan. Koita ottaa se jonkunlaisena viihteenä? (Kärkäs kuvaus, koska väsyttää kuten nykysin aina)
Ja tsemppiä! Helpottaa se joskus vaikkei uskois :)