maanantai 2. huhtikuuta 2018

10 havaintoa sairastuvalta

1. Kroonisen väsymyksen (tuskin yhden yön perusteella vielä voi puhua kroonisesta unentarpeesta) ja oman kuolevaisuutensa kestää helpommin, kun lopettaa ajattelun, että sitten kun vauva nukkuu... ei se nuku!

2. Vauvaa kestää paljon helpommin, kun asennoituu, että se on tässä ja nyt käden ulottuvilla 24/7.

3. Uskomatonta millaisen siivon kaksi ihmistä saa aikaiseksi vuorokaudessa. Varsinkin siihen nähden, ettei toinen meistä liiku yhtään minnekään ja maailma koostuu asioista, jotka ovat käden ulottuvilla. Olisittepa nähneet minkälaisen taideteoksen se sai aikaan talouspaperirullalla. Olin tyytyväinen, että sain hetken levyttää yksin sohvalla.

4. Sairaan vauvan kanssa elokuvien katselusta ei tule mitään. Olen käytännöllisesti viettänyt koko päivän olohuoneessa ruudun äärellä. Elokuva ei ole vieläkään lähimaillakaan loppua. En kyllä muista mitä ensimmäisellä puoliskollakaan tapahtui, vaikka katsoin senkin kolme kertaa.

5. Baby-vacin käyttöohjeita ei kannata lukea ensimmäistä kertaa silmät ristissä keskellä yötä. Ihmettelin kovasti miten ne limat eivät missään kerääjässä pysyneet. Käytin nenäimuria puoli vuorokautta väärinpäin ja pesin joka käyttökerran jälkeen laitteen letkuja myöten.

6. Baby-vac on yliarvostettu. Ei sen tehot riittäneet täysin tukossa olevan vauvan röörien puhdistukseen. Ei edes oikeinpäin asennettuna ja höystettynä suolatipoin.

7. Minimies on viime päivien ajan kehittynyt liikkumisessa. Nyt se pyörii pitkin olkkaria akselinsa ympäri yhteen suuntaa kuin juopunut yhden airon omaava kalamies. Hyödynsin uutta taitoa kylvämällä teelusikoita pitkin olohuoneen mattoa. Sodassa ja rakkaudessa, sekä kipeänä ollessa kaikki on sallittua.

8. Toivottavasti en tehnyt lapsestani mykkää. Emme ole vaihtaneet tänään sanaakaan. Kurkustani ei lähtenyt ääntä. Minimiehestäni sitäkin enemmän. Sori naapurit!

9. Mikä lie luonnonlaki, että kun toisen saa nätisti vaihdettua puhtaaseen yöpukuun ja juotettua iltamaidot ja toinen on puoliunessa, se ottaa ja oksentaa ja koko homma aloitetaan alusta. Suihkua myöten. Ei se enää siinä vaiheessa ole väsynyt.


10. Kuume tekee vauvastani äärettömän hyväntuulisen ja pirteän. Sitä lämpimämpi termostaatti, sitä hyväntuulisempi vauva minulla on. Kikatimme kuumemittarille yhdessä puoli tuntia.

2 kommenttia:

  1. I feel you- tuon väsymyksen suhteen. Uni olisi vaan niin tärkeetä!Täällä toinen tyttö haluaa harjoitella mönkimistä yötä myöten ja kääntyy mahalleen, ei pääse sieltä ylös, alkaa huuto, käännän hänet, siitäkin alkaa huuto, pinnis ei kelpaa, äidin sänky ei kelpaa jne. Ja tätä on jatkunut jo viikon...Olen niin töttöröö, että kun tänään tulee kotiapu 3 tunniksi, en jaksa edes mennä Prismaan ruokaostoksille, vaan menen johku kirppikselle aivottomana haahuilemaan. Tsemppiä! Ps. Ja onhan meinaan ärsyttävää, kun tämä öiden sankari nukkuu tuolla tyytyväisenä, kun itse olen jo koko aamun hoitanut toista vauvaa. Heh. Olipa lapsellinen ajatus, nyt en vaan kykene muuhun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, mietin juuri sinua ja sitä, että mitä minä valitan ;) Mutta oikeesti tähän saakka kaikki on ollut hyvin, kunhan olen saanut nukuttua. Siis aivan sama jos päivällä ei kiinnosta päikkärit ja rytmi on aivan sekaisin (ollut leikkauksesta lähtien), kunhan öisin saa levättyä... nyt pari vuorokautta on mennyt ilman unta päivät ja yöt ja olen itse ihan loppu (ja edelleen ihan järkyttävässä flunssassa, joten energiat on matossa ;)). Kyllä minäkin olen viimeisen vuorokauden aikana saarnannut jälkikasvulleni miten en enää jaksa tuota kiljuntaa. Kuolevaisia (ja väsyneitä) me kaikki kuitenkin vain ollaan. Minä jo viime yönä mietin jos soittaisi pika-apua ja passittaisi avun lenkille samalla kun jäisi itse nukkumaan. Kyllä tässä äitiydessä on kaikki keinot sallittua. Tsemppiä ja parempia yöunia sinne :)

      Poista