perjantai 17. marraskuuta 2017

Karhunpoika sairastaa...

Viime aikoina on tullut taas reissattua. Lähdettiin pari viikkoa sitten minimiehen kanssa porukoilleni, josta jatkoimme mummi mukanamme Suomen halki vaakasuunnassa kohti muuntokoulutuksen pääsykokeisiin. Olen tehnyt flunssaa pienen ikuisuuden ja tietenkin päivä ennen haastatteluita ääni oli pelkkää pihinää. Paluumatkalla ääni kulki jo paremmin ja minimies nukkui kaukalossaan lähes koko matkan, kunnes heräsi loppupäässä hysteeriseen kipuitkuun. Siinä sitten pysähdyttiin pimeässä räntäsateessa bussipysäkille ja roikotettiin vauvaa ylösalaisin ja lähes nakuna vaakasuunnassa. Tungettiin pulloa ja maitoa ja vietiin ulos autosta ja tanssittiin ripaskaa ojanpientareella. Mikään ei auttanut ja minimies kiljui selkäkaarella kakoen, yökkäilen ja hyperventiloiden. Tässä vaiheessa olin varma, että nyt sillä vähintään räjähti vatsassa se kysta (suolidublikaatti). Lähimmälle päivystyspisteelle saavuimme reilun puolen tunnin jälkeen vauva edelleen kiljuen. Sitten koittikin hiljaisuus, minimies naama valkoisena ja silmänympärykset tulipunaisena hymyili nätisti hoitajalle, pieraisi ja väänsi niskapaskat. Lääkäri vilkutteli vauvalle, totesi suolistoäänten olevan normaalit ja totesi, ettei suolitukoksesta ole tietoakaan (kappas vain!).

Porukoille saavuttaessa minimies oli kehitellyt itsellensä yskän. Ajattelin, että vähempikin huutaminen yskittää. Sitten se alkoi pärskimään ja kohta sillä oli nenäkin tukossa. Ja huuto alkoi taas. Lopulta syömisestä ei tullut mitään ja maha oli täynnä ilmaa. Toisella kädellä kaadoin maitoa kitaan ja toisella Cuplatonta. Pakko se oli kuitenkin lopulta myöntää, että minimies oli sairastunut ensimmäiseen flunssaansa 2.5 kuukauden iässä.

Suurimmaksi haasteeksi koitui heti alussa nesteytys. Minimies on normaalisti pieniruokainen ja pärjäisi (omasta mielestään) aamusta iltaan ilman ravintoa. Tukkoisella nenällä ei ilmeisesti voi ollenkaan ruokailla, joten kerta-annokset olivat välillä 10 millilitran luokkaa. Siinä vaiheessa kun alas meni 50 milliä kerralla, huokaisin helpotuksesta. Ensimmäistä kertaa ymmärsin myös miksi vaipoissa on väri-indikaattorit. Siinä vaiheessa kun minimies oli ollut pissaamatta pisimmillään kahdeksan tuntia putkeen, oli vaihtelua nähdä vaipan värinauhassa aavistus vihreää sen keltaisen sijasta. Asetin itse tavoitemääräksi 500 millilitraa maitoa vuorokaudessa, mutta tosiasiassa oli päiviä jolloin alas meni reilut 300 ja sekin pakkosyöttäen itkun ja huudon kanssa. Arviolta (vauva punnituksessa normaalilla henkilövaa'alla sylissä) paino tippui reilussa viikossa puoli kiloa, joka reilun viiden kilon paketissa tuntui ja näytti tosi suurelta. Vaippakoko tippui myös yhdellä.

HUS:n alueella on ohjeena, että alle 3 kuukauden ikäisen kuume on syy hakeutua päivystykseen. Ohje ei ilmeisesti ole koko maan kattava, koska sain ulkopaikkakuntalaisena puhelimessa ainoastaan kuulla, kuinka vauvallani on vain lämpöä (38.3). Samalla sain ohjeeksi antaa kuumetta alentavaa lääkettä, jota taas apteekin farmaseutin ja lääkepullon mukaan ei minimiehelleni saanut antaa. Kuume sai vatsan myös sekaisin ja vaippoja vaihdettiin päivittäin kymmeniä. Onneksi lämpöily hävisi itsessään parissa päivässä ja samalla ruokahalukin palasi nuhasta ja yskästä huolimatta. Nukkuminen onnistui isolla tyynyllä kohotettuna vaunuissa, kunnes otettiin taas takapakkia ja minimies aloitti totaalisen syömälakon. Lääkäri oli sitä mieltä, että keuhkoissa ei kuulu mitään ja korvat ovat ok (kurkistamatta edes korviin). Useampi päivä meni taas pakkosyöttäen täydellisessä pystyasennossa. Suolatipoista ja niistäjästä ei tullut kuin paha mieli molemmille.

Nyt uutena oireena on ilmaantunut limojen (ja samalla maidon) oksentaminen (ei pulauttelu vaan oikea yrjöäminen) pakkosyötön jälkeen. Maito kuulema irrottaa limoja.


Onneksi meillä on pesukone.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti