perjantai 27. lokakuuta 2017

Prelude eli alkusoitto

Tarinoilla on tapana edetä kronologisesti. Niin tämäkin tarina eteni. Ala-asteella luokkatoverini löi vetoa, että olisin meistä neljästä kaverista se, jolla olisi ensimmäisenä lapsi. En ollut. Olin tehnyt paluumuuton Suomeen, vietin aikaa vanhempieni luona ja luin Iltalehden lööpeistä kuinka adoptioäiti oli pistänyt 16-vuotiaan tyttärensä paksuksi tilaamalla Tanskasta spermaa. Koko idea tuntui utopistiselta, mutta pian huomasin selailevani spermapankkien sivuja ja leikkivän koko ajatuksella. Julistin sen jälkeen kovaan ääneen keittiössä äidilleni ja perhetutulle kuinka tuohan on varsin nerokas ajatus. Perhetuttu oli järkyttynyt ja saarnasi lapsen oikeutta omistaa molemmat vanhemmat. Ajatus jäi kuitenkin itämään ja asetin itselleni ikärajaksi 33 vuotta rengastaa mies. Olin kuitenkin edelleen yksin ja lapseton. Seuraava etappi oli 35 vuotta. Sekin tuli ja meni, mutta samana vuonna astelin ensi kertaa yksin klinikalle.

Jälkikäteen hävettää kuinka naivina koko projektiin lähdin. Itselleni ei tullut mieleenkään tuossa vaiheessa, että hoidot eivät olisi tehonneet. Plussasin ensimmäisestä hoidosta jolloin aloin oikeasti miettimään mitä sitä tulikaan tehtyä. Tutustuin silloin vasta netin tarjontaan ja koko projektiin lähtö kadutti. Tiesin jo aikapäiviä sitten, että haluaisin kirjoittaa ja dokumentoida matkaani jonnekin ja pukea sanoiksi kaikkea pääni sisällä myllääviä ajatuksia. Samalla yritin vakuutella itselleni etten tee tästä itselleni pakkomiellettä, jolloin kirjoittaminen ja dokumentointi jäivät. Aloin myös pelkäämään, että jos uskaltaisin ääneen sanoa, olevani paksuna ja plussanneeni, tuo sisälläni sykkivä Apollo-projekti vietäisiin jotenkin pois. Raskaus ei lopulta edennyt käsikirjoitusten mukaan. Ei myöskään synnytys, eikä sitä seurannut imetys.


Eilen tuo projekti kuitenkin täytti tasan 2 kuukautta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti