Pamahdin paksuksi
ensimmäisestä hoitokerrasta, vaikka mottoni oli, että pessimisti ei pety. Aivan
varmasti olisin pettynyt. Ennen hoitoihin aloitusta ajattelin, että kokeilen
kerran, jonka jälkeen voin ainakin sanoa yrittäneeni ja antaneeni kaikkeni. Kierroksen
loppupuoliskolla piinapäivien aikana ahdistuin budjettini pienuudesta ja tein
salaa laskelmia koska pääsisin seuraavaan yrityskierrokseen. Sivuhuomautuksena
mainittakoon, että hoitojen lopputuloksena syliin saatu vauvani on hyvin
pitkälle lainavauva, jonka lapsilisät ohjautuvat usean seuraavan vuoden ajan
lainanlyhennyksiin. Kertaakaan en kuitenkaan ole katunut päätöstäni, enkä
ottamaani lainaa.
Alkuraskauden
aikana näin unta, että keksin edullisen tavan tehdä itselleni lapsi, jos
nykyisen inkuboinnissa olisi mennyt jotakin pahasti pieleen. Ymppäisin oman
perimäni vektoriin ja siirtäisin vektorit vain omaan alakertaani odottamaan
josko tarraisivat kiinni. Jossakin vaiheessa havahduin siihen, että labrassa
olevat vektorit oli kuitenkin tarkoitettu bakteerien plasmideihin, joten
ihmissoluissa niistä ei olisi ollut paljon iloa. Uuden vektorin tilaaminen taas
olisi maksanut enemmän kuin uusi IVF kierros. Luotto raskauteen oli huipussaan.
Kirjoittamisen ja
lukemisen kannalta helpompaa olisi jos muistiinpanoni seuraisivat jotakuinkin
kronologista järjestystä. Koska kyse on kuitenkin tajunnan virrasta koen, että
epäloogisuus on perusteltua. Lähdin tähän ensimmäiseen yrityskertaan
luottavaisena. Laskin, että kierto oli viimeinen, jonka voisin suorittaa
ajanjaksolla, jolloin munasoluni olisivat vielä tarpeeksi tuoreita
vauvantekoon. Olinhan vielä tuossa kierrossa 35-vuotias. Homma meinasi kaatua
jo alkumetreille, kun aina kellontarkat kuukautiseni meinasivat puskea läpi
viikonlopun työmatkalla. Tarkoitus oli aloittaa pistäminen kierron toisena
päivänä, jonka olin aikaisintaan laskevan olevan sunnuntai ja ehtiväni
kotiutumaan siihen mennessä. Perjantaina kuitenkin iski hormonaalinen päänsärky
ja ravasin junassa vessassa tarkistamassa vähän väliä, etten vain satu
vuotamaan. Harmitti ja ahdisti. Lopulta kuitenkin päätin, että asialle ei voi
yhtään mitään ja vaikka mahdollista olikin, että vuosirenkaita ehtisi tulla
yksi lisää ennen yritystä, tuskin munasoluillani oli käytössä sekunnintarkkaa
kalenteria. Kuukautiset alkoivat myöhään lauantaina ja aloitin pistämisen
sunnuntaina.
Ensin jännitti.
Tein varmaan kaikki klassiset virheet ja myöhemmin huomasin piikittäneeni
itseeni liian vähän aineitta ja paljon ilmaa. Olen aina elänyt siinä uskossa,
että ihmiset, jotka valittavat hoitoja, ovat noin yleisesti ottaen valittajia
ja oikeasti tuskin muutama pisara jotain hormonia saisi elämän niin sekaisin.
Kuinka väärässä olinkaan. Masennus ja alakuloisuus iski heti. Missään, eikä
etenkään koko touhussa ollut mitään järkeä. Päätä särki. Mahaan koski, vatsa
oli sekaisin ja alapäätä pakotti. Ravasin vessassa tarkistamassa josko munisin
munia pönttöön. Olin lukenut hyperstimulaatiosta ja siitä kuinka osa ihmisistä
kasvatti munasarjoissaan kymmenittäin munia. Uskoin ehdottomasti kuuluvani
siihen joukkoon, vaikka lähtöultrassa elokuussa toisessa munasarjassa olikin
näkynyt follikkeleita vain 9 ja toisessa laiskemmassa vain 5. Mietin tosissani
hautomisen kesken jättämistä. En kuitenkaan keksinyt muuta keinoa, jolla
munista pääsisi eroon, kuin munimalla, joten ajattelin, että pakko tuo tuska
oli kestää. Ennen kontrolliultraa pakotus alapäässä helpotti. Samalla mielikin
keveni. En edelleen tiedä hulahtivatko munat vain jonnekin vai oliko kaikki
oman pääni mielikuvitusta. Ultrassa kasvavia munia näkyi vasemmalla puolella 4.
Oikea munasarjani veteli talviunta. Olin todella pettynyt. Kaikki se tuska ja
jomotus neljän, sentin kokoisen munapalleroisen tähden. Lääkäri lohdutti
tuloksen varmaan olevan pettymys, mutta yritti vakuutella, että kyllä ne
kannattaa sieltä pois hakea. Kuulema ensimmäinen IVF on aina kuitenkin vain
kokeilukierros, koska kropan reagointia hormoneihin on vaikea tietää. Ei kukaan
puhunut parin tonnin huviajelusta, kun tuohon ryhdyin. Punktiopäivää
siirrettiin eteenpäin.
Seuraavassa
ultrassa minua vastassa oli uusi lääkäri, joka realistisena totesi, että pienin
mahdollinen punktoitava munamäärä on kolme, että kiikun sillä rajalla. Samalla
oli ensimmäinen lääkäri joka piti minua vanhana ja totesi, että tulos oli
oletettavissa ottaen huomioon ikäni, eikä lääkkeenvaihdoksellakaan ole takeita,
että toinen munasarjani saataisiin mukaan stimulointiin. Hyvä, ettei ollut
kädestä pitämässä ja taputtelemassa ja voivottelemassa miten kamalan ikävää
tämä kannaltani on. Lähtökohtaisesti kuulema uskottiin siihen, että ainakin
yksi soluista hedelmöittyisi ja muut olisivatkin sitten jotain ylimääräistä.
Halutessani koko homma voitaisiin myös perua ja vaihtaa inseminaatioon. Olin
ihan sekaisin ja sain itselleni lisäultran omakustanneisena. Onneksi
seuraavalla kerralla lääkäri optimisti taas ultrasi ja nähtävissä oli
lisäkasvustoa, joiden ehtimisestä punktioon ei ollut takeita, mutta antoi
toivoa siitä, ettei munatuotantoni ollut ehtymässä ihan kokonaan vielä. Lisäksi
rouva optimisti tokaisi, että hyvällä lykyllä minulla on hoidon lopussa
pakastimessa koko perhe! Tämän siivittämänä sovimme punktiopäiväksi perjantain.
Kyseessä oli silloin stimuloinnin 12. päivä.
Tosiasiassa
vuoden takaiset labratulokset kummittelivat takaraivossa. Muutama viitearvojen
sisällä edelleen oleva hormonitulos laittoi jonkun taulukon mukaan minut
vaihdevuosista kärsiviin. Lisäksi muutama artikkeli oli sitä mieltä, että
naisilla joilla seerumin vapaa testosteronini on koholla, on ylipäätänsä
vaikeuksia tulla raskaaksi. Kuukautiseni ovat aina olleet kellontarkat, mutta
viimeisen puolen vuoden aikana 29. kieropäivää oli lyhentynyt 27.5 päivään,
joka ilmeisesti sekin on merkki alkavista vaihdevuosista. Koska kuitenkin
säännöllisen kierron takia oletuksena oli, että luonnolliselle raskautumiselle
ei ollut estettä ja kyse oli vain ja ainoastaan potentiaalisen miesehdokkaan
puuttumisesta, minusta ei koskaan otettu mitään verikokeita klinikalla ennen
hoitojen alkua. Ajattelin, että ehkä kyseessä ovat viimeiset munasoluni ja
jatkossa niitä saataisiin kypsytettyä tätäkin vähemmän, joten suostuin lopulta
punktioon tuollakin munamäärällä. Kohtu voi paksusti ja neloset kasvoivat hyvin
ja tasaisesti. Lisäksi hyvällä tuurilla laskettiin, että pari muutakin rakkulaa
saattaisi ehtiä mukaan punktioon.
Oliko sulla jokin erityinen syy, jonka vuoksi mentiin suoraan ivf-hoitoon? Jotenkin pelottavaa tuo iällä pelottelu, ethän sinä nyt NIIN vanha kuitenkaan ole ollut. Jos itse pääsen ensi vuonna hoitoihin, tulen olemaan vuoden verran nuorempi eli 34. Kyllä tuo ikä minuakin stressaa, mutta olen silti yrittänyt asennoitua niin, että todennäköisyyksien valossa olisi vielä useampi vuosi aikaa yrittää vaikka ei heti tärppäisikään.
VastaaPoistaMinulla suurin syy silloin taisi lopulta olla korkeampi onnistumisprosentti ja rajallinen budjetti ;) Osa klinikoista karsiutui pois heti alkumetreillä, koska olisivat aloittaneet ikäiselleni kevyemmillä hoidoilla eli inseminaatiolla. Tuonne klinikalle valitsin sitten ensitapaamiseen ylilääkärille ajan. Ajattelin, että jos saan ylilääkärin puolelleni, kukaan muukaan lääkäri siellä ei tule hoitoa kyseenalaistamaan. Kohdallani se meni sitten tosi nätisti. Lääkäri sanoi, että ilman muuta saan IVF:n jos rahaa on (ei ollut ;)) ja silloin ainakin näkee heti onko munasoiluissani jotain häikkää. Samalla totesi, että kuinka puuduttavaa inseminaatio on kuukaudesta toiseen jos aina joutuu pettymään. Oikeasti olin melko varma, etten tule koskaan lasta saamaan (olihan minulla korkeat testosteroinitasot ja jonkun gynen mukaan laiskat munasarjat). Lopulta minullahan löytyi kiirellisessä sektiossa yllätyksenä endometrioosi (kohdusta ja molemmista munasarjoista) ja kohdusta lisäksi kaksi myoomaa, joten jos noilla tiedoilla olisin hoitoihin hakeutunut, olisivat varmaan suositelleet suoraan IVF:ää. Vahingossa tuli sitten valittua alusta alkaen se oikea hoitomuoto. Itselläni on myös helpottava (no ei kovin ;)) tunne siitä, että minulla on pakkasessa priimalaatuiset kolmoset, jotka on pakasettu silloin kun olin 35, joten hyvät mahdollisuudet pikkusisarukseen on olemassa :) Vaikka itse vanhenen, alkiot eivät ja nälkä nimittäin kasvaa syödessä ;) Mutta oikeasti inseminaatiolla yleensä aloitetaan ja saadaan aikaan hyviä hoitotuloksia, vaikka minulla siitä ei olekaan kokemusta. IVF:ää suosittelen aina kaikille, mutta sekin voisi olla toisin jos hoito ei olisi onnistunut. Suosittelen siis menemään juuri niin kuin itsestäsi tuntuu ja 34 on nuori :) Ja näin jälkikäteen niin oli 35 ;) Nyt 36 on jo tosi vanha :P
Poista