lauantai 28. lokakuuta 2017

Alkusoitto osa 3 - Munahautumona

Pamahdin paksuksi ensimmäisestä hoitokerrasta, vaikka mottoni oli, että pessimisti ei pety. Aivan varmasti olisin pettynyt. Ennen hoitoihin aloitusta ajattelin, että kokeilen kerran, jonka jälkeen voin ainakin sanoa yrittäneeni ja antaneeni kaikkeni. Kierroksen loppupuoliskolla piinapäivien aikana ahdistuin budjettini pienuudesta ja tein salaa laskelmia koska pääsisin seuraavaan yrityskierrokseen. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että hoitojen lopputuloksena syliin saatu vauvani on hyvin pitkälle lainavauva, jonka lapsilisät ohjautuvat usean seuraavan vuoden ajan lainanlyhennyksiin. Kertaakaan en kuitenkaan ole katunut päätöstäni, enkä ottamaani lainaa.

Alkuraskauden aikana näin unta, että keksin edullisen tavan tehdä itselleni lapsi, jos nykyisen inkuboinnissa olisi mennyt jotakin pahasti pieleen. Ymppäisin oman perimäni vektoriin ja siirtäisin vektorit vain omaan alakertaani odottamaan josko tarraisivat kiinni. Jossakin vaiheessa havahduin siihen, että labrassa olevat vektorit oli kuitenkin tarkoitettu bakteerien plasmideihin, joten ihmissoluissa niistä ei olisi ollut paljon iloa. Uuden vektorin tilaaminen taas olisi maksanut enemmän kuin uusi IVF kierros. Luotto raskauteen oli huipussaan.

Kirjoittamisen ja lukemisen kannalta helpompaa olisi jos muistiinpanoni seuraisivat jotakuinkin kronologista järjestystä. Koska kyse on kuitenkin tajunnan virrasta koen, että epäloogisuus on perusteltua. Lähdin tähän ensimmäiseen yrityskertaan luottavaisena. Laskin, että kierto oli viimeinen, jonka voisin suorittaa ajanjaksolla, jolloin munasoluni olisivat vielä tarpeeksi tuoreita vauvantekoon. Olinhan vielä tuossa kierrossa 35-vuotias. Homma meinasi kaatua jo alkumetreille, kun aina kellontarkat kuukautiseni meinasivat puskea läpi viikonlopun työmatkalla. Tarkoitus oli aloittaa pistäminen kierron toisena päivänä, jonka olin aikaisintaan laskevan olevan sunnuntai ja ehtiväni kotiutumaan siihen mennessä. Perjantaina kuitenkin iski hormonaalinen päänsärky ja ravasin junassa vessassa tarkistamassa vähän väliä, etten vain satu vuotamaan. Harmitti ja ahdisti. Lopulta kuitenkin päätin, että asialle ei voi yhtään mitään ja vaikka mahdollista olikin, että vuosirenkaita ehtisi tulla yksi lisää ennen yritystä, tuskin munasoluillani oli käytössä sekunnintarkkaa kalenteria. Kuukautiset alkoivat myöhään lauantaina ja aloitin pistämisen sunnuntaina.

Ensin jännitti. Tein varmaan kaikki klassiset virheet ja myöhemmin huomasin piikittäneeni itseeni liian vähän aineitta ja paljon ilmaa. Olen aina elänyt siinä uskossa, että ihmiset, jotka valittavat hoitoja, ovat noin yleisesti ottaen valittajia ja oikeasti tuskin muutama pisara jotain hormonia saisi elämän niin sekaisin. Kuinka väärässä olinkaan. Masennus ja alakuloisuus iski heti. Missään, eikä etenkään koko touhussa ollut mitään järkeä. Päätä särki. Mahaan koski, vatsa oli sekaisin ja alapäätä pakotti. Ravasin vessassa tarkistamassa josko munisin munia pönttöön. Olin lukenut hyperstimulaatiosta ja siitä kuinka osa ihmisistä kasvatti munasarjoissaan kymmenittäin munia. Uskoin ehdottomasti kuuluvani siihen joukkoon, vaikka lähtöultrassa elokuussa toisessa munasarjassa olikin näkynyt follikkeleita vain 9 ja toisessa laiskemmassa vain 5. Mietin tosissani hautomisen kesken jättämistä. En kuitenkaan keksinyt muuta keinoa, jolla munista pääsisi eroon, kuin munimalla, joten ajattelin, että pakko tuo tuska oli kestää. Ennen kontrolliultraa pakotus alapäässä helpotti. Samalla mielikin keveni. En edelleen tiedä hulahtivatko munat vain jonnekin vai oliko kaikki oman pääni mielikuvitusta. Ultrassa kasvavia munia näkyi vasemmalla puolella 4. Oikea munasarjani veteli talviunta. Olin todella pettynyt. Kaikki se tuska ja jomotus neljän, sentin kokoisen munapalleroisen tähden. Lääkäri lohdutti tuloksen varmaan olevan pettymys, mutta yritti vakuutella, että kyllä ne kannattaa sieltä pois hakea. Kuulema ensimmäinen IVF on aina kuitenkin vain kokeilukierros, koska kropan reagointia hormoneihin on vaikea tietää. Ei kukaan puhunut parin tonnin huviajelusta, kun tuohon ryhdyin. Punktiopäivää siirrettiin eteenpäin.

Seuraavassa ultrassa minua vastassa oli uusi lääkäri, joka realistisena totesi, että pienin mahdollinen punktoitava munamäärä on kolme, että kiikun sillä rajalla. Samalla oli ensimmäinen lääkäri joka piti minua vanhana ja totesi, että tulos oli oletettavissa ottaen huomioon ikäni, eikä lääkkeenvaihdoksellakaan ole takeita, että toinen munasarjani saataisiin mukaan stimulointiin. Hyvä, ettei ollut kädestä pitämässä ja taputtelemassa ja voivottelemassa miten kamalan ikävää tämä kannaltani on. Lähtökohtaisesti kuulema uskottiin siihen, että ainakin yksi soluista hedelmöittyisi ja muut olisivatkin sitten jotain ylimääräistä. Halutessani koko homma voitaisiin myös perua ja vaihtaa inseminaatioon. Olin ihan sekaisin ja sain itselleni lisäultran omakustanneisena. Onneksi seuraavalla kerralla lääkäri optimisti taas ultrasi ja nähtävissä oli lisäkasvustoa, joiden ehtimisestä punktioon ei ollut takeita, mutta antoi toivoa siitä, ettei munatuotantoni ollut ehtymässä ihan kokonaan vielä. Lisäksi rouva optimisti tokaisi, että hyvällä lykyllä minulla on hoidon lopussa pakastimessa koko perhe! Tämän siivittämänä sovimme punktiopäiväksi perjantain. Kyseessä oli silloin stimuloinnin 12. päivä.


Tosiasiassa vuoden takaiset labratulokset kummittelivat takaraivossa. Muutama viitearvojen sisällä edelleen oleva hormonitulos laittoi jonkun taulukon mukaan minut vaihdevuosista kärsiviin. Lisäksi muutama artikkeli oli sitä mieltä, että naisilla joilla seerumin vapaa testosteronini on koholla, on ylipäätänsä vaikeuksia tulla raskaaksi. Kuukautiseni ovat aina olleet kellontarkat, mutta viimeisen puolen vuoden aikana 29. kieropäivää oli lyhentynyt 27.5 päivään, joka ilmeisesti sekin on merkki alkavista vaihdevuosista. Koska kuitenkin säännöllisen kierron takia oletuksena oli, että luonnolliselle raskautumiselle ei ollut estettä ja kyse oli vain ja ainoastaan potentiaalisen miesehdokkaan puuttumisesta, minusta ei koskaan otettu mitään verikokeita klinikalla ennen hoitojen alkua. Ajattelin, että ehkä kyseessä ovat viimeiset munasoluni ja jatkossa niitä saataisiin kypsytettyä tätäkin vähemmän, joten suostuin lopulta punktioon tuollakin munamäärällä. Kohtu voi paksusti ja neloset kasvoivat hyvin ja tasaisesti. Lisäksi hyvällä tuurilla laskettiin, että pari muutakin rakkulaa saattaisi ehtiä mukaan punktioon.

2 kommenttia:

  1. Oliko sulla jokin erityinen syy, jonka vuoksi mentiin suoraan ivf-hoitoon? Jotenkin pelottavaa tuo iällä pelottelu, ethän sinä nyt NIIN vanha kuitenkaan ole ollut. Jos itse pääsen ensi vuonna hoitoihin, tulen olemaan vuoden verran nuorempi eli 34. Kyllä tuo ikä minuakin stressaa, mutta olen silti yrittänyt asennoitua niin, että todennäköisyyksien valossa olisi vielä useampi vuosi aikaa yrittää vaikka ei heti tärppäisikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla suurin syy silloin taisi lopulta olla korkeampi onnistumisprosentti ja rajallinen budjetti ;) Osa klinikoista karsiutui pois heti alkumetreillä, koska olisivat aloittaneet ikäiselleni kevyemmillä hoidoilla eli inseminaatiolla. Tuonne klinikalle valitsin sitten ensitapaamiseen ylilääkärille ajan. Ajattelin, että jos saan ylilääkärin puolelleni, kukaan muukaan lääkäri siellä ei tule hoitoa kyseenalaistamaan. Kohdallani se meni sitten tosi nätisti. Lääkäri sanoi, että ilman muuta saan IVF:n jos rahaa on (ei ollut ;)) ja silloin ainakin näkee heti onko munasoiluissani jotain häikkää. Samalla totesi, että kuinka puuduttavaa inseminaatio on kuukaudesta toiseen jos aina joutuu pettymään. Oikeasti olin melko varma, etten tule koskaan lasta saamaan (olihan minulla korkeat testosteroinitasot ja jonkun gynen mukaan laiskat munasarjat). Lopulta minullahan löytyi kiirellisessä sektiossa yllätyksenä endometrioosi (kohdusta ja molemmista munasarjoista) ja kohdusta lisäksi kaksi myoomaa, joten jos noilla tiedoilla olisin hoitoihin hakeutunut, olisivat varmaan suositelleet suoraan IVF:ää. Vahingossa tuli sitten valittua alusta alkaen se oikea hoitomuoto. Itselläni on myös helpottava (no ei kovin ;)) tunne siitä, että minulla on pakkasessa priimalaatuiset kolmoset, jotka on pakasettu silloin kun olin 35, joten hyvät mahdollisuudet pikkusisarukseen on olemassa :) Vaikka itse vanhenen, alkiot eivät ja nälkä nimittäin kasvaa syödessä ;) Mutta oikeasti inseminaatiolla yleensä aloitetaan ja saadaan aikaan hyviä hoitotuloksia, vaikka minulla siitä ei olekaan kokemusta. IVF:ää suosittelen aina kaikille, mutta sekin voisi olla toisin jos hoito ei olisi onnistunut. Suosittelen siis menemään juuri niin kuin itsestäsi tuntuu ja 34 on nuori :) Ja näin jälkikäteen niin oli 35 ;) Nyt 36 on jo tosi vanha :P

      Poista