Tipautin tuliterän kannettavani niin, että nyt siinä on kulmassa ilkeä ruttu. Se häiritsee siinä määrin, että olen pari viimeistä vuorokautta voivotellut ruttua jokaiselle vastaantulijalle, kaivanut kannettavan kassista ja esitellyt ruttua. Eilen kieltäydyn koko konetta käyttämättä, koska ruttu ärsytti. Päälle kännykkä, jossa on tällä kertaa takalasi tuhannessa palassa ja ei naurata. Vakuutusyhtiö lupasi korjata luurin omalla vastuulla, jos se ylipäätänsä katsotaan korjauskuntoiseksi. Seuraavaksi reklamoin rutun. Se osuu inhottavasti ranteeseen ja näyttö ei ole symmetrinen. Päälle opiskelujen deadlinet, ylimääräiset kurssit, jotta sain kasattua paniikissa puuttuvat opintopisteet kasaan työkkärintätiä varten (opiskelen ansiosidonnaisella) ja on vähän stressiä pukannut. Minimies on viime aikoina asunut päiväkodissa tai ollut kotihoidettavana sillä aikaa, kun äiti on painanut pitkää päivää ja opiskellut. Eilen katkesi kamelinselkä siinä mielessä, että alkoi ahdistamaan. Se ruttu ja ihan kaikki. Minimiestä näin ohikulkiessa hetken ja kovasti mietin millä ahdistusta lieventäisi.
Vähän häpeillen myönnän turvautuneeni äärimmäiseen keinoon. Hain omassa huoneessaan tyytyväisesti nukkuvan minimiehen kainalooni unileluksi. Olen hyväksi havainnut kyseisen kikan jo aikaisemminkin. Nukkuva lapsi toimii stressileluna. Varmaan asiantuntijoilla on taas miljoona diagnoosia kyseiseen vaivaan ja kuinka väärin toimitaan ja aiheutetaan lapselle traumoja, joita sitten puretaan jossain vaiheessa kyseisen asiantuntijan vastaanotolla, mutta nukahdin lähes samantien. Myönnän yön olleen sitten vähintäänkin levoton. Minimies on tottunut nukkumaan yksin, mutta mielellään nukkuu kainalossa tarkistaen joka toinen minuutti, että vierustoveri ei ole karannut mihinkään lätkimällä minua naamaan. Muutaman kerran kaivoin myös minimiehen sängynpäädystä, kun oli onnistunut tipahtamaan seinän ja sängyn väliin siitä sentin rakosesta. Viiden jälkeen alkoi vierestä vaativa ulina ja olevinaan paikallistin sen tarkoittavan, missä tutti on ja automaattisesti lähdin varatuttia keittiöstä hakemaan, koska sen tutin löytäminen sängystä tai sängyn alta vie yleensä aikaa. Takaisin palasin tutti kädessä nanosekunnissa huomatakseni vain, että minimies loikoili sängyssä täysin hereillä tutti suussa ja toinen kädessä. Seuraavan tunnin ajan yritin kovasti leikkiä nukkuvaa samalla, kun jälkikasvuni makoili naamani päällä, ratsasti mahani päällä, kävi jostain hakemassa sänkykaveriksi päältä ajettavan mäyräkoiran, kantoi kirjoja, joita luettiin, leikki jo valmiiksi rikkonaisella kännykällä, repi hiuksista, yritti saada minua liikkeelle epätoivoisesti jaloista kiskomalla ja lopulta kävi kaapista hakemassa tabletin ja painui sitä keittiönpöydän ääreen katsomaan. En tiennyt, että minimies oli tietoinen tabletin säilytyspaikasta tai, että onnistui edes youtuben siitä yksin päälle laittamaan. Ilmeisesti meillä on tiedossa loman aikana kitkeä tablettiriippuvuus.
Yö jäi siis vähän turhan lyhyeksi. Normaalisti meillä nukutaan kahdeksaan. Naaman päällä pyörivä petikaveri tietää yleensä aamulla niskajumeja ja päänsärkyä, mutta asiansa se ajoi ja ahdistus lieveni. Muistan ajatelleeni viime yönäkin, että tässä on kaikki eikä millään muulla ole mitään väliä, ei rutuilla ja kännyköillä. Vaikka pakko myöntää, että nyt tätäkin kirjoittaessa se ruttu vähän häiritsee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti