lauantai 16. joulukuuta 2017

Äiti sairastaa...

Itselläni ei koskaan ollut sen kummempia visioita millainen arki vauvan kanssa olisi. Idolini kuitenkin on aina ollut entinen kämppikseni Saksassa, vannoutunut vapaaehtoisesti lapseton, joka aikoinaan sai yllätyskaksoset. Molemmat vauvoista osoittautuivat koliikkitapauksiksi ja kämppikseni myöhemmin totesi, ettei hän käsitä miten pariskunnilla voi olla niin raskasta arjen pyöritys yhden "normaalin" vauvan kanssa, kun hän pärjää yksin koliikkikaksosten viihdyttäjänä. Tämän valossa ajattelin aina, että jos kämppikseni pärjää noin hyvin, niin pärjään tulevaisuudessa minäkin. Oma raskauteni ei kuitenkaan ollut tyypillinen ja henkisesti äärimmäisen kuormittava. Olin raskauden aikana ajoittain hyvin masentunut. Perspektiiviä omaan alakuloisuuteen toi se, että tuttavapiirissä yksi sai varhaisen keskenmenon, toisella löytyi NT-ultrassa pari viikkoa aikaisemmin kuollut sikiö, kolmannen vauvalta ei löytynyt rakenneultrassa aivoja ja neljännen vauvalta löydettiin raskauden lopussa vaikea sydänvika ja vauva kuoli synnytykseen. Siitä asti kun sain oman vauvani ulos suhteellisen terveenä, olen ollut kiitollisena euforisessa onnellisuustilassa.

Kaikesta on selvitty ja loppupeleissä hienosäädön jälkeen vauvani on osoittautunut suhteellisen helpoksi ja äärettömän sopeutuvaiseksi tapaukseksi. Muutama viikko takaperin olin lapsenvahtina ja pyöritin yksin kolmen koululaisen, koiran ja vauvan arkea enkä kokenut sitäkään erityisen raskaaksi, vaikka oman lisänsä soppaan toi koululaisten tiukat aikataulut ja menot. Eniten säälitti minimies, joka vietti useamman tunnin turvakaukalossa takapenkillä ulottumattomissani. Onneksi serkut pitivät hyvää huolta viihdyttämisestä ja hoitivat tarvittaessa syöttämisenkin liikennevaloissa ja parkkipaikoilla.

Kamelin selkä kuitenkin katkesi reilu viikko sitten kun sairastuin flunssaan. Taas. Olen kävelevä petrimalja ja tämä on jo toinen kerta kuukauden sisällä, kun olen raahannut flunssan tähän talouteen. Edellinen lievä flunssani tarttui minimieheen ei niin lievänä ja kesti pari viikkoa. Tämän aikana tehtiin totaalinen syömälakko ja laihduttiin (minimies, en minä) sekä käytiin pariinkin otteeseen lääkärillä ja päivystyksessä. Tällä kierroksella olen itse ollut todella sairas, valvonut öitä ja käynyt yhden kerran hammaslääkärin päivystyksessä. Lastenvahtini ajoi kamalassa lumimyräkässä toiselta puolelta pääkaupunkiseutua vain ja ainoastaan hampaani takia, joka hoitajan reikädiagnoosin jälkeen kuvattiin ja todettiin kaikin puolin täydelliseksi hampaaksi ilman reikää tai edes reiän alkua. Toista kertaa en taida itselleni uskaltaa lastenvahtia pyytää. Sen verran hävetti viimeiseen oljenkorteeni turvautuminen turhan takia. Puolustuksekseni sanottakoon , että olin tuohon mennessä kärsinyt hammassärystä jo neljä päivää. Hammaslääkärin mukaan tämä mystinen kipu heijastui poskionteloista. Seuraavana päivänä tämä krooninen hammassärky siirtyi toiselle puolelle hammasrivistöä, joten ilmeisesti lääkäri oli tälläkin kertaa oikeassa. Kun yskii yöt päivällä on veto poissa. Olen lähinnä maannut puolikuoliaana sohvalla. Ensimmäiset päivät minimies jaksoi tsempata hienosti, oli oma itsensä ja leikki yksin päivän aikana tuntikausia lelukaaren alla. Sitten alkoi kamala kitinä. Aluksi annoin Panadolia, koska ajattelin flunssan alkavan päänsäryllä tai muulla kipuilulla kuten itsellänikin. Kitinää on nyt jatkunut kolme päivää, joten kai se on jäädäkseen eikä siihen lääkitys auta. Tosiasiassa en tiedä onko vauva oikeasti kiukkuinen ja kipuinen, vai reagoiko siihen, että äiti on sairas eikä tee oikeasti muuta kuin levyttää. Omaa ääntäkään ei lähde, joten tunnelma on kuin huopatossutehtaalla jatkuvaa kitinää lukuun ottamatta. Jos jotain positiivista tästä pitäisi repiä, ilmeisesti minimiehellä on jo tässä vaiheessa parempi puolustusmekanismi kuin itselläni pulloruokinnasta huolimatta.


Viimeksi olen hoitanut kummityttöäni kymmenisen vuotta sitten näin sairaana. Parasta siinä oli kun toimeliaan taaperon pystyi parin tunnin tsemppaamisen jälkeen palauttamaan oikeille omistajilleen. Omaa lasta ei kuitenkaan saa mihinkään ja jos pitäisi jotain kamalampaa keksiä kuin sairas lapsi, se olisi varmaan lastenhoito sairaana tai sairaan lapsen hoito sairaana. Lisäksi tuo euforiaonnellisuus tuntuu tällä hetkellä aika kaukaiselta. Ei kai tämä flunssa kuitenkaan loputtomasti kestä. Toivottavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti