Minimies matkustaa

Olen aina tykännyt ainoastaan olla kotona. Silloinkin kun olin aktiivisimmillaan ja yltiösosiaalinen, pidin tietoisesti päiviä jolloin vain olin ja öllötin kotona aivan yksin tekemättä yhtään mitään. Nyt minimiehen synnyttyä, sitä ei luonnollisestikaan enää koskaan tule olemaan yksin. En myöskään kyllä kaipaa yksinoloa tai omaa rauhaa. Yllätyksekseni meistä on kuitenkin tullut aika menevä parivaljakko ja olemme yleensä aina menossa. Kotona vain käymme kääntymässä ja välillä levähtämässä.

Tietoisesti olen aina halunnut asua kaupungissa, jossa kaikki on saatavilla. Tämän takia en omista autoa, vaikka ajokortin nuoruudessa hankinkin. Sattumien (vuokrahintojen) takia asumme nykyisin taajama-alueella radan varressa. Liikkuminen pääkaupunkiseudulla rattaiden kanssa on ilmaista, joten otamme siitä kaiken irti. Liikkelle lähteminen vain vie oman aikansa. Siinä missä joskus varasin töihin lähtöön kymmenen minuuttia ja ehdin tuossa ajassa pestä hiuksetkin, nykyisin tuntikaan ei tunnu riittävän. Naivisti ajattelin raskaana ollessani, että hoitolaukut ovat vain jonkun keksimää rahastusta ja pari vaippaa kulkeutuu helposti käsilaukussa. Tosiasiassa kuukauden sinnittelyn jälkeen oli pakko antaa periksi ja hankkia suurempi kassi, joka kokoluokassaan lähentelee jo rantakassia. Loput irtaimistosta kulkevat yleensä kätevästi vaunukopan jalkopäässä.

Liikkumisessa lähitienoolla juna on aina varma ratkaisu. Juniin mahtuu nimittäin uskomaton määrä menopelejä. Ratikoissa noudatetaan tulojärjestystä, jolloin huonolla tuurilla pysäkillä vierähtää useampi tovi. Sama on bussien kanssa. Pitkän matkan junissa yritän ajoittaa liikkumisen päiväsaikaan, jolloin junissa on yleensä tilaa. Viimeksi huomasin muiden menopeliohjaajien ajatelleen samaa ja lopulta meitä tunkeutui yhteen junanvaunuun peräti kuusi mammaa rattaiden kanssa. Jatkossa yritän ajoittaa liikkumiseni tuotakin paremmin.

Eilen lähdimme minilomalle (päiväksi äidin työkeikalle) Turkuun. Koska tiesin meidän myös autoilevan päivän aikana hylkäsin vaunukopan ja yhdistin turvakaukalon ratasosaan. Tästä seurasi, että hoitolaukun lisäksi minimiehen tavaroille tarvittiin reppu. Mukaan tuli pakattua pehmustetun hoitoalustan (ihan ehdoton junissa, jossa vessan vaipan vaihtoon tarkoitettu hoitopöytä on kivikovaa vaneria, kuten tuli todettua ensimmäisen junamatkan aikana) lisäksi pikkupyyhe (joskus hommat pitää hoitaa juoksen veden alla), puhdistuspyyhkeitä, vaippoja, harso ja hoitoalustan suoja. Varavaatteet (mieluummin useampi vaatekerta, kuten tuli taas todettua) ovat ehdottomat, kuten myös varatutit (jotenkin niitä tutteja vain katoaa, kuten tuttinauhojakin). Ison osan laukusta pinta-alasta meillä nappaa minimiehen ruoat. Eli siinä yksi lisäsyy imettää, jos se vain on sunkin mahdollista. Mukaan lähtee termarissa kuumaa vettä ja toisessa pullossa keitettyä kylmää vettä. Annostelen valmiiksi tuttipulloihin maidottomat jauheet, joten riittää, että niihin kaataa päälle ruoka-aikaan vain vedet. Lisäksi varmuuden vuoksi tuttipulloja on aina pari ylimääräistä ja hätävaraksi löytyy NAN-maitoa (jota onneksi ei ole vielä kertaakaan tarvinnut käyttää). Minimies on myös tällä viikolla alkanut ymmärtää lelujen päälle, joten pari roikkuvaa killutinta on ehdotonta ottaa matkaan.

Usein pitkillä junamatkoilla minimies istuu vieressäni penkillä turvakaukalossa ja nukkuu. Isommat vauvat tuntuvat protestoivan matkantekoon sivustaseuraajana kovemmin. Täysissä junissa sylissä paikallaan istuessa alkaa kuitenkin kitinä, jolloin kävelen sitten pitkin käytäviä vauva sylissä hyssyttelemässä. En ole vieläkään tottunut siihen, että vauvat saavat näkyä ja kuulua. Voivottelen ja pahoittelen kiljuvaa pakettia, sen sijaan, että ajattelisin itkun olevan osa elämää ja kanssamatkaajien pystyvän halutessaan siirtymään muualle. Tällä kertaa minimies oli hyväntuulisena hereillä pari tuntia tyhjässä junassa. Itse päivä sujui myös leppoisissa tunnelmissa. Äiti sai kuvat otettua (koskakohan löytyisi aikaa niiden käsittelyyn), vaikka kanssamatkustaja kieltäytyi ensimmäistä kertaa nukkumasta koko päivänä. Yleensä minimies nukkuu edelleen vuorokaudessa lähes 18 tuntia. Hienosti kuitenkin pikkumieskin jaksoi ja viihdyttäjää löytyi joka lähtöön. Huonosti olin kyllä mitoittanut vaatepuolen ja paluumatkalla se viimeinen varavaate kastui. Ilmeisesti meidän on pikkuhiljaa aika siirtyä seuraavaan vaippakokoon, koska aamulla oli myöskin sänky märkänä. Kotimatka taitettiin räntäsateessa. Minimies kieltäytyi silloinkin nukkumasta.

Ilmeisesti oltiin rähjäydytty reissussa molemmat. Aamulla kömmin sängystä hiukset pystyssä avaamaan ovea. Naapuri siellä ilmoitti, että kotiavaimeni riippuu ulko-ovessa.