tiistai 15. toukokuuta 2018

Maitoallergia

Se on nyt sitten virallista tästä päivästä lähtien: meillä asuu maitoallergikko. Kirjoitin maaliskuussa kaksoissokkoaltistuksesta ja A-maitokokeilusta. B-maitokokeilu siirtyi parilla viikolla eteenpäin korvatulehduksen takia, koska altistuksia ei tehdä jo valmiiksi kipeille lapsille. Samalla lääkärin purkuaika siirtyi toukokuulle. Itse B-maitokokeilu sujui oireettomasti, vaikka muutamana päivänä olenkin erikseen muistanut kirjata ylös, että megaluokan kaasunmuodostusta ja yhteen päivään olen jopa kirjoittanut pulauttelua. Tänään sitten menimme purkuajalle Iho- ja allergiasairaalaan. Minimies oli iloinen oma itsensä ja omalla kohdallani fiilis muistutti jotakuinkin tenttijännitystä. Joko tuloksena oli hylätty tai hyväksytty testi. Lääkäri oli samaa mieltä kanssani, että A-maidon kohdalla oli näkyvissä selkeät oireet (vaikka itse niitäkin spekuloin) ja B-maidon kohdalla mitään oireita ei ollut havaittavissa. Tässä välissä vielä totesin lääkärille, että jos itse olisin testaaja niin laittaisin sen lehmän maidon ehdottomasti vasta B-maitoon, koska A-maidon kohdalla ihmiset tosiaan vielä jaksavat vainoharhaisena ylitulkita jokaista oiretta. Kuulema näin homma ei kuitenkaan tosiasiassa toimi, koska muutoin huhu lähtisi kiertämään ja kaikki saisivat testistä positiivisia tuloksia. Ainahan kuitenkin voi spekuloida ja omaa hypoteesiani uhmaten sinetöityyn kuoreen vielä erikseen kirjattiin ylös kuulakärkikynällä ennen sen avaamista varmuuden vuoksi (tämä on ilmeisesti korkeatasoista tiedettä), että A-maito: jos tulos on positiivinen, maitoallergia ja B-maito: jos tulos on positiivinen, ei allergiaa. Sitten lääkäri avasi kuoren ja heijasteli taitettua paperia valoa vasten, että näetkö jo tulokset. Minä epäuskoisena siihen, että en. Tosiasiassa homma oli sillä selvä. A-maidon kohdalla luki, että Nutrilon Peptin lisäksi jauhepusseissa oli NAN HA-maitoa ja samalla minimiehestä tuli virallisesti kahteen ikävuoteen saakka maitoallergikko yhdellä kuoren avauksella.

Laskeskelin karkeasti korvikkeen maksaneen tähän mennessä 1500 euroa. Jatkossa korvikkeen voikin sitten ostaa apteekista 65% alennuksella. Tosin apteekit ovat olleet niin ovelia maksimaalisen voiton takaamiseksi, että yhden maitopurkin hinta apteekin hyllyllä on ylipäätänsä peräti 17 euroa kalliimpi kuin esimerkiksi Verkkokaupassa. Vaikka aluksi olinkin katkerana koko neuvolajärjestelmään (kyseessä oli tosin tasan yksi lääkäri, joka ei enää edes työskentele koko neuvolassa) potentiaalisten lomarahojeni menetyksestä. Tosiasiassa laskin, että yhdelle purnukalle edelleenkin taitaa jäädä hintaa yli 20 euroa ja niitä meillä menee kuukaudessa neljä. Pitkässä juoksussa toki säästöä löytyy ja olisi sillä edes lentoliput Eurooppaan ostettu. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

Käytännössä tämä tulee muuttamaan ravintoasioita sen verran, että minimiehellä on täyskielto maitotuotteisiin seuraavan puolen vuoden ajan. 1-1.5 vuoden iässä korvike tulee vaihtaa kalsiumia sisältävään kauramaitoon ja sen jälkeen pikkuhiljaa on tarkoitus aloittaa maitokokeilut ruoanvalmistuksessa niin, että maitoa kypsennetään. Mahdollisten oireiden ilmaannuttua palataan taas sitten taaksepäin sellaisiin maitotuotteisiin, joita minimies sietää. Suolisto-oireisessa maitoallergiassa ennustettavuus on hyvä ja luultavasti se tulee poistumaan kouluikään mennessä. Tarvittaessa kaksoissokkoaltistus uusitaan esikouluiässä. Koska anafylaktisen shokin pelkoa ei ole, allergiaseurantaan Iho- ja allergiasairaalassa ei ole. Harmi sinänsä, koska siellä on oikeasti maailman paras lasten allergialääkäri, joka taas oli minimiestä jättämässä osaston maskotiksi samalla kun lennätteli vauvelia katon rajassa ja oli tekemässä minimiehestä lentäjää ja mäkihyppääjää.

Ummetuksesta myös puhuimme, koska kirurgian poliklinikka kovasti on vihjaillut siihen suuntaan, että jospa koko asia kuuluisikin allergiapuolelle. Muiden ruoka-aineiden eliminoimiseen ei kuitenkaan kuulema ole tarvetta, mutta jos ummetus jatkuu lääkehoidoista huolimatta, meidän pitäisi kokeilla kaksi viikkoa gluteiinitonta ruokavaliota. Tällä hetkellä tilanne tosiaan on se, että minimiehen ohutsuoli oli varjoainekuvauksessa normaali. Ruoka kulkee siellä juuri niin kuin pitääkin. Ongelmana siis ilmeisesti on paksusuoli ja sitä varten ummetuslääke vaihdettiin nyt astetta kovempaan. Tilalle tuli Laxoberon, jota ei suositella pitkäaikaiseen käyttöön eikä alle 12-vuotiaille. Ohjeeksi sain ottaa yhteyttä Lastenklinikalle heti jos ongelmia tai kysymyksiä ilmenee.

Nyt on menossa lääkekokeilun kolmas päivä. Suoli on aivan tukossa, eikä tavara ole koskaan ollut kovempaa. Lääkevastaavuus pitäisi saavuttaa 6-12 tunnissa, mutta aikaa on kulunut 72 tuntia ja minimies on ulvonut mahakipuja koko illan ja pulautellut ruokia ja maitoja ulos.

Jospa tämä kuitenkin tästä pikkuhiljaa helpottaisi. Nyt ainakin yksi asia hoidettu loppuun saakka eikä tämä äiti sittenkään ollut vainoharhainen. Eivätkä ne kaikki lapset ihan huvikseen huuda, kuten itselleni 10 päivän iässä sanottiin, kun ensimmäistä kertaa korvikkeesta kipuilevaa lasta lääkärin kiikutin.

2 kommenttia:

  1. Voihan nyt kurjuus. :( Saako antaa mallasuutetta? Sitä myydään apteekissa ja meillä annettiin sitä esikoiselle päivittäin ja vatsa toimi kuin rasvattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on ollut yhtä suolentoiminnan tarkkailua koko minimiehen eliniän (silloin tarkkailtiin tukosoireita :)), joten tähän on tavallaan tottunut. Tosin olisin luullut ja uskoin, että tähän mennessä näistä oltaisiin jo eroon päästy. Tänään on käytännössä oksenneltu taas kaikki ruoat ja maidot ulos, koska suoli ei yksinkertaisesti vedä. Tosin en käsitä miten ne ruoat alkavat nousta ylös mahalaukusta aina tässä vaiheessa, vaikka tutkimusten mukaan ohutsuoli kuitenkin tyhjenee normaalisti, joten tilaa siellä pitäisi olla. Mallasuutetta kokeiltiin ekoja kertoja jo parin viikon iässä, kun miljoona kakkaa päivässä muuttui ei päivittäiseksi tyhjennykseksi ja tuota maitoallergiaitkua silloin yritettiin selittää muuttuneella suolentoiminnalla ja jonkinlaisessa ummetuksella. Siitä ei silloin ollut apua. Meillä juodaan vettä joka välissä, syödään luumua varmaan kanssa joka välissä, syödään hyvin vähän perunaa ja banaania (joiden jotkut väittävän aiheuttavan ummetusta), kuituja syödään urakalla. Lääkkeistä on kokeiltu Levolac (sisältää laktoosia ja teki maitoallergikon aivan järkyttävän kipeäksi), Pegorion (kirurgin mielestä vaste ei ole riittävä ja annosta lisäämällä taas minimies tulee kivuliaaksi) ja nyt Laxoberon. Itse olen nyt pyöritellyt kauraa, että jos se onkin se pääsyyllinen. Sitä meillä menee paljon ja vatsa tuntuu vain kovettuvan entisestään kauramäärien lisääntyessä. Sinällänsä jonkinasteinen ummetus on toki vauvoilla normaalia, mutta se, että siitä kärsitään kuulema ei ole ja pitkällä juoksulla se voi johtua peräsuolen laajentumaan (joka pitäisi mahdollisesti korjata kirurgisesti), jonka takia sitä yritetään tässä vaiheessa hoitaa ja löytää jonkinlainen hoitotasapaino. Huomenna varmaan pitäisi soittaa kirurgin polille ja todeta ettei tämä lääke yksinkertaisesti toimi. Maksimi vuorokausiannostus on ohjeiden mukaan 20 tippaa, jota ei saa lääkkeen valmistajan mukaan ylittää (ja tämä aikuisten annostus). Tuostakaan hevosannostuksesta ei ollut meillä mitään hyötyä. Mutta jospa se tästä... yksi erävoitto maitoasian kanssa saavutettu. Kyllä me vielä suolikin toimimaan saadaan :)

      Poista