Ohutsuolen varjoainekuvaus (ohutsuolipaasi)

Vauvat ovat yhtä vaihetta ja siirtymistä toiseen vaiheeseen. Meillä on menossa tällä hetkellä ilmeisesti voimakas "äiti, älä jätä" -vaihe, jonka itse koen hyvin väsyttävänä. Ennen yksin yli tunnin lattialla lelujen keskellä viihtynyt vauva ei viihdy siellä minuuttiakaan, kun jo pitää testailla äänihuulten toimivuutta. Koko vaihe alkoi puskasta, koska vielä viikonloppuna hautajaisressusta minulla oli ekstrasuperhelppo vauva. Maanantaina meillä oli sovittu ohutsuolen varjoainekuvaus Lastenklinikalla. Tässä tutkimuksessa siis tutkittiin suolen läpikulkua (ohutsuolipaasi) malrotaation ja tukosten poissulkemiseksi. Tuota operaatiota varten minimiehen tuli olla syömättä/juomatta neljä tuntia (alle 2-vuotiaiden ohje). Yöllä laitoin siis herätyskellon soimaan puoli viideksi. Koska kotiuduimme reissusta vasta yhden jälkeen ehdin juuri vaipua unten maille, kun piti t lähteä maitoa lämmittämään. Minimies onneksi joi maitopullon puoli unessa ja jatkoi tyytyväisenä nukkumista aina siihen saakka kunnes nostin vaunuihin unisen kaverin.

Lastenklinikalla ilmoittauduimme röntgeniin, jossa ehdimme vain parkkeerata ahterimme penkille, kunnes kutsu kävi operaatiohuoneeseen. Siellä sain ylleni lyijyliivin lisäksi kilpirauhassuojan. Minimies veti homman läpi naturena vaippasillaan. Edellisestä maitoaltistuksesta viisastuneena, jolloin minimies kieltäytyi juomasta mitään sairaalan normaalituttipulloista, olin varautunut koitokseen omalla Aventin lasipullolla, johon hoitaja varjoaineen valmiiksi sekoitti. Sen jälkeen minimies laitettiin laverille valtavaan röntgenkoneeseen, jonka avulla operaatiota voi seurata livelähteyksenä. Yksi hoitaja piti kiinni jaloista, minä käsistä ja kolmas juotti varjoainetta. Lääkäri oli ruudun päässä oppipoika (erikoistuva lääkäri) mukanaan. Nirso vauvana veteli puhdasta varjoainetta sellaisella intensiteetillä, että hoitajaa nauratti. Lääkärin mukaan varjoaine on luonnostaan makeaa ja jostain syystä vauvat pitävät sen mausta. Minimies makasi venytettynä onnellisena hymyillen ja jutellen laverilla samalla kun lääkäri selosti oppipojalleen, etteivät nämä pienet potilaat yleensä näin rauhallisia ja tyytyväisiä ole. Syöttö vihellettiin poikki 30 millin jälkeen, jonka jälkeen minimiehen sai ottaa syliin. Uusi kuva otettiin 15 minuutin kuluttua ja seuraava siitä taas 15 minuutin kuluttua. Käytävään meidät laitettiin odottamaan 30 minuutiksi, jonka jälkeen otettiin uusi kuva, tällä kertaa vanhemmalla kuvauslaitteella.

Tämän jälkeen minimies sai luvan syödä, koska vatsalaukku oli tyhjentynyt varjoaineesta ja maitopullon jälkeen minimies nukkui seuraavan tunnin seuraavaan kuvaukseen samalla kun itse kulutin aikaa kahviossa. Tämä kahden tunnin kuva otettiin vajaamiehityksellä ja hoidin itse jalkojen ja käsien venyttämisen. Tuomiota odottelimme taas käytävässä puolipukeisena, kunnes hoitaja tuli sanomaan, että tutkimus on osaltamme ohi ja voimme lähteä kotia kohti. Kirurgi puolestaan soittaa tutkimuksen tuloksista ensi viikon maanantaina. Siihen nähden, että meidän oli käsketty varautumaan, että tutkimuksessa menee koko päivä, reilu parituntinen ei tuntunut miltään. Minimies jaksoi hymyillä ja jutella koko ajan hoitajille. Lisäksi luulen, että tutkimuksesta tulee puhtaat paperit, koska jos ohutsuolessa olisi ollut jotain ylimääräistä mutkaa tai tukosta, tuskin olisimme päässeet kotiin etuajassa. Jatkamme siis ahkeraa pesukoneen pyörittämistä.

Kotona nukuimme reissussa rähjäytyneenä yhdessä lähes kolmen tunnin päikkärit.