Lastenvaatteisiin
on helppo hurahtaa. En kuitenkaan pidä itseäni pahimman luokan friikkinä. En juokse
julkistamistilaisuuksien perässä tai jonota droppeissa. Henkilökohtaista siitä
kuitenkin tuli siinä vaiheessa, kun tietokone arpoi minulle Black Fridayssa
Gugguun nettisivuille jonotusnumeroksi 476 ja sitten kun sitä haluamaani pipoa olin
maksamassa ja näpyttelin pankin tunnuslukuja näytölle ilmestyikin teksti
eioosta. Joku oli siis mennyt sen nappaamaan nenäni edestä. Tästä alkoi mission
Gugguu.
Kattilanhalliin
Gugguu saapui outletin ja pop-upin kanssa perjantaiksi ja lauantaiksi. Olin
valmistautunut tilaisuuteen huolella tonkimalla netistä kaiken löydettävissä
olevan tiedon. Viesti oli selvä, saavu ajoissa ja varaudu huolella. Jonojen
kuitenkin sanottiin kulkevan nopeasti. Vaunuja tilaisuuden ensimmäisille tunneille
ei saanut ottaa mukaan turvallisuussyistä ja rattaat olisi saanut säilöä vaunuparkkiin
tai hätätilassa (vaunuparkin täyttyessä) ulos. Minimiehen menopeleissä on kiinni omaisuus, joten päätin
jättää suosiolla kärryt kotiin ja ottaa käyttööni yhden omistamastani
kantoviritelmistä. Koeajot kantoliinoille ja repuille yli kaksi kuukautta
sitten olivat katastrofaaliset, joten lähdin hommaan kevyesti harjoittelemalla
kotona kantorepussa kiikkumista. Yllätyksekseni minimies viihtyi siinä
erinomaisesti, joten seuraavana aamuna pakkasin minimiehen hyvillä mielin
etureppuun ja tasapainoksi hoitorepun selkään. Pääsimme junaan sateesta ja
tuulesta huolimatta hyvin. Junassa tein sen virheen, että parkkeerasin ahterini
penkille, jolloin minimies päätti aloittaa huutokilvan junan kuulutusten kanssa
kanssamatkustajien riemuksi. Kattilanhallilla olimme 35 minuuttia ennen ovien
avaamista, joka oli auttamattomasti aivan liian myöhään. Aikaisimmat kuulemat
olivat olleet jonottamassa seitsemän aikaan, kun ovet aukesivat kympiltä. Sisälle
pääsimme sen jälkeen kun olimme lionneet jonossa sateen ja tuulen pieksemänä
reilun tunnin.
Sisällä vallitsi
eläimellinen meno. Mammat kilvan kahmivat kasseihin (joillakin oli IKEA:n
kasseja) vaatetta ja linnoittautuivat lopuksi hallin sivustoille saalistaan
ihailemaan ja läpikäymään. Pakko tunnustaa, että hysteria on tarttuvaa. Minäkin
roikuin jossain vaiheessa samassa talvitakissa toisen mamman kanssa, joka
suosiolla luovutti kun sulloin takkia ostoskassiini. Myöhemmin aloin
miettimään, että ehkä satanen 98 koon takista tässä vaiheessa, kun minimies on
3 kuukautta on hieman liioiteltua. Saman koki moni muukin vaatekappale ja
nätisti kävin tavaroita palauttelemassa omille paikoilleen. Kumpa muutkin
olisivat tehneet saman, eivätkä kylväneet sattumanvaraisesti hutihamstrauksiaan
pitkin hallia. Lopullinen saldo perjantailta oli välikausihaalari koossa 86 ja
yksi joululahjaksi menevä pop-upin puolelta löytynyt jumpsuit.
Paluumatkalla
aloin kovasti pohtimaan, että tämä ensi vuodeksi hamstraamani haalari näytti
tutulta.
Kappas vain,
vaatekaapista löytyikin jo tismalleen sama puku koossa 80. Fiksuna olin
ajatellut jossain vaiheessa, että siinäpä kiva ja edullinen välikausihaalari
ensi vuodeksi.
Pikainen
lisätonkiminen toi esille vielä uudemman yllätyksen.
Näitähän on jo
monia ja oikeasti en pidä edes ollenkaan vihreästä väristä. Luulisi meillä
olevan välikausivaatetta tulevaisuutta ajatellen tarpeeksi. Varsinkin kun
samasta kaapista löytyi myös Reiman haalari ja muutamat takit vihreänä edelleen
ja housut. Ainakaan ei jää ulkoilu kiinni vaatetuksen puutteesta.
Ostokset eivät
siis menneet näillä raskauden kutistuttamilla aivoilla aivan putkeen ja samalla
aloin jo katumaan sinne jääneitä bodeja ja paitoja. Lähdimme siis minimiehen
iloksi uudestaan shoppailukierrokselle. Tällä kertaa otin suosiolla vaunut
mukaan, koska kantoreppu osoittautui fiaskoksi, kuten muutama kuukausi
takaperin ja lopulta kannoin suurimman osan reissusta minimiestä sylissä
käsivarret hellänä. Neljän jälkeen paikalle pääsi jo vaunuilla, mutta kaikki
vaatelaatikot ammottivat tyhjyyttään. Vetelin brieta ja suolakeksejä kaksin
käsin ja surkuttelin bodyjen kohtaloa.
Seuraavana aamuna
lauantaina saavuin paikalle vaunujen kera edellistäkin päivää aikaisemmin. Minimies
nukkui onnellisena vaunuissaan, taivaalta ei paiskonut pisaroita, joten mikäs
siinä odottaessa. Tällä kerta olin jonossa niin etualalla, että laskeskelin
pääseväni sisälle ensimmäisellä ovenavauksella (noin 200-250 ihmistä). Toivo
alkoi mennä siinä vaiheessa, kun jonottajien kavereita saapui autolastillisia
hieman ennen h-hetkeä ja jotka jonolle virnuillen ja innokkaasti kuvaten
kiilasivat kavereiden viereen jonon etupäähän. Moraalinen minäni kiehui
kiukusta ja osaksi kai kateudesta, koska en omaa yhtään kaveria, joka olisi
suostunut saapumaan vapaapäivänään seiskaksi ulos seisomaan ja minulle paikkaa
lastenvaatejonossa varaamaan. Portsari sääli lähinnä minimiestä sen verran,
että laittoi jonon poikki vasta jälkeemme. Olin siis onnistunut missiossa ja
pääsin ensimmäisten joukossa täytettyjä ja nätisti järjestettyjä
vaatelaatikoita tonkimaan.
Viiden minuutin
kuluttua järjestyksestä ei ollut mitään jäljellä ja mammojen kassit pursusivat
tavaraa. Niin taas minunkin. Pidin kuitenkin pääni ja kävin maksamassa satsini
ensimmäisenä koko paikasta ja poistuin paikalta viidessätoista minuutissa.
Saldona oli parit housut kokoluokassa 86 ja 92. Pari bodya koossa 80 ja 86 sekä
huppari koossa 92. Kai minimies joskus niihin kasvaa. Perussininen (eikä kyllä
tuo vaalea turkoosikaan) ei ole ollenkaan meidän (minun) väri, mutta koska
kyseisiä pöksyjä ei ollut kyseisessä värissä kuin parit, oli ne pakko ottaa
mukaan mentaliteetilla ettei kukaan muukaan saisi, jottei alkaisi myöhemmin
kaduttamaan.
Innoissaan
selasin jo Gugguun sivuja, että koska seuraava yleisöryntäys järjestetään. Samalla
kun jonottelen Gugguun sivuille trikoo pantseja ostamaan jonotusnumerolla 1683.
On tää hysteria vain tarttuvaa!
Sulla on tosi hauska ja mukaansatempaava kirjoitustyyli :) Ihan jännityksellä odotin, miten shoppailutarina päättyy.
VastaaPoistaNuo ovat jänniä nuo Gugguun vaatteet. En ole itse ehkä ihan saanut kiinni siitä, mikä tuosta brändistä tekee NIIN suositun. Ehkä nuo vaatteet ovat omaan silmääni vaikuttaneet vähän tylsiltä, sillä minua kiehtovat lastenvaatteissa ehkä enemmänkin kivat kuosit, ja siksi näistä nykyisistä suosikkimerkeistä esim. Vimman vaatteet ovat enemmän minun tyylisiäni. Mutta nyt kun katselin noita Gugguun sivuja, niin kyllä noissa vaatteissa jotenkin kiehtovat nuo tyylikkäät leikkaukset ja tietynlainen "laadukkaan vaatteen aura". Tuollainen harmaa ballerina-body olisi söpö, ja sen parina tuollaiset mauve-väriset pöksyt...
Pitäisi varmaan tosiaan laittaa se lapsentekoprojekti tulille, kun näköjään osaan jo keskustella lastenvaatteistakin näin asiantuntevasti *tähän sellainen silmienpyörittelyhymiö, joita ennen oli jossain nettifoorumeilla*
Minusta tuntuu, että Gugguun suosio perustuu joukkohysteriaan ;) Itse ihastuin tupsupipoihin ja ennen tätä kautta niitä valmistettiin suhteellisen pieni erä, josta sitten tapeltiin ja maksettiin maltaita. Oma Gugguu -maniani rajoittui aikaisemmin pelkkiin tupsupipoihin, mutta housukriisin myötä (minimiehellä ei pysy mitkään pöksyt jalassa vaan kaikki ovat vyötäröstä liian leveitä... kannoin pari viikkoa kaupasta housuja ja palauttelin niitä seuraavina päivinä) Gugguun pöksyt osoittautuivat tosi kivoiksi ja ylivoimaisiksi ;) Joten nyt meillä digataan kanssa Gugguuta. Muutoin suomalaiset lastenvaatteet eivät oikein ole meidän (minun) juttu. Oma suosikkini on ranskalainen Jacadi, jolla on aivan tuhottoman söpöjä klassisia lastenvaatteita. Lisäksi muita vaatteita, jotka meillä vain yksinkertaisesti istuvat parhaiten ovat Petit Bateau, Bonpoint, Tartine et Chocolat (kaikki muuten ranskalaisia)... yleisesti ottaen pidän itse pelkistetyistä vaatteista ja koko vaatekaappi meillä on suurimmaksi osaksi valko-harmaa-vaaleansinistä. Luultavasti ne värit joskus rantautuvat tännekin, halusin tai en ;) joten nyt mennään omien mieltymysten mukaan.
PoistaJa ehdottomasti lastenteko kannattaa jo pelkästään näiden minikokoisten vaatteiden takia ;) On ne vain niin söpöjä!