Lehmäni mun

Tammikuun leikkauksen jälkeen meillä piti olla kirurgin soittoaika kuukauden päästä. Tuli helmikuu ja soittoa ei kuulunut. Tuli maaliskuu ja soittoa ei edelleen kuulunut, joten soitoin kirurgian polille ja kyselin soittoajan perään. Loppupeleissä polilla ei ollut meistä mitään tietoa. Vuodeosasto oli unohtanut meidät kokonaan. Seurasi kovasti pahoittelua ja soittoajan saimme viikon päähän. Jo aikaisemmin olin kurkkinut möykyn patologiset vastaukset, jossa todettiin suoliduplikaatin histologisesti sopivan duplikaattiin. Lääkärin mukaan duplikaatin rakenne kuitenkin muistutti enemmän mahalaukkua kuin ohutsuolta. Poikani oli siis ajatellut pelata varman päälle ja kasvattaa itsellensä toisen pötsin pahan päivän varalle. Alkuperäinen suoliduplikaatti diagnoosi muuttuikin lopulta ainakin erikoistuvan lääkärin nimeämä ventrikkeliduplikaatiksi eli mahalaukun kahdentumaksi. Siitä miten toinen mahalaukku oli päätynyt kiinni ohutsuolen loppuosaan voi vain arvailla, kirjallisuuden mukaan kun sen olisi pitänyt olla kiinni mahalaukussa. Itse koodinimi ei kuitenkaan muuttunut, vaan edelleen kuulutaan kategoriaan Q45.8 Muu synnynnäinen ruuansulatuselinten epämuodostuma, koska ruoansulatuskanavanduplikaateille ei ole omia koodinumeroita. Loppupeleissä sillä tuskin on merkitystä. Ruoansulatuskanavanduplikaatti kuin duplikaatti. Tämän esiintyvyys loppupeleissä edellistäkin epätodennäköisempää.

Ensi kuussa meillä on vatsanseudun ultra ja jos ultrassa on kaikki kohdillaan myös ihan viimeinen käynti kirurgian polilla. Vakuutusyhtiön mukaan tuon maagisen päivän jälkeen meillä on vuoden kestävä karenssi, jonka jälkeen minimiestä pidetään potentiaalisesti vakuutuskelpoisena ja saan hakea vihdoin lapsivakuutusta. Tällä hetkellä meille tarjottiin jotain muuta vakuutusta, jossa ehdot olivat huonot ja joka olisi rajannut kaikki vatsaongelmat vakuutuksen ulkopuolelle. Muutoin mahan kanssa meillä pärjätään hienosti. Leikkausta seurannut ummetus on edelleen kuitenkin riesanamme. Kun kakkoslastin toimitus alkoi pääsemään perille ahkeran jumppauksen avulla ainoastaan kerran viikossa, kirurgi oli sitä mieltä, että vaikka ensikosketuksemme ulostuslääkkeeseen olikin fiasko, meidän pitäisi kokeilla sitä toistamiseen. Tällä hetkellä käytössämme on Pegorion. Lääke, jota ei ole tarkoitettu edes alle 2-vuotiaille lapsille. Lääkärin mukaan kuitenkin lääkettä käytetään yleisesti sairaaloissa myös keskosilla ja soveltuu siten mini-ihmisten käyttöön lääkärin määräyksestä. Putki on kuulema niin tukossa, että lähdimme suoraan liikkeelle 4-7 vuotiaiden lasten maksimiannostuksella ja tällä hetkellä päivässä menee kaksi 6 gramman annospussia. Lääke ei itsessään imeydy, eikä laiskista suolta vaan kasaa tavaraan suolessa nestettä, jolloin putki vetää liukkaammin. Lääke liukenee huonosti maitoon, mutta koska meillä ei juoda kuin muutamia hörppyjä vettä, ratkaisin asian sekoittamalla lääkkeen ensin veteen, jonka liukenemisen jälkeen vasta lisään maitojauheen.

Tosiasiassa kyllä lähdin kirurgin ohjeita uhmaten liikkeelle puolikkaalla annostuksella, mutta muutaman päivän päästä tuplasin määrät. Suoli ei edelleen vetänyt ja ruoka tuli ylös miljoonin pulautuksin ja oksenteluin. Nyt meillä nautitaan toimituksista joka toinen päivä ja oksenteluakaan ei riitä ihan joka tilanteeseen, vaikka edelleen meillä usein yökitäänkin. Leikkauksen jälkeen harsot saivat pölyttyä rauhassa kaapissa viikkoja. Nyt saa taas joka välissä vaihdella sekä vauvan, että omia vaatteita. Samalla jokaista inahdusta kuitenkin tulee ylitulkittua, että nytkö se kärsii taas ilmavaivoista ja mahakivuista lääkkeen takia. Kaikki tavantallaajat kun edelleen kilvan jakavat neuvojaan luumusta, vedestä ja avocado-soseista. Tosiasiassa kukaan tuskin oikeasti haluaa lääkitä vauvaansa turhaan. Elämän peruspilareita vain tuntuu nukkumisen ja syömisen lisäksi olevan kakkaaminen. Siitä on kiinni onni ja autuus.