6 kk

Rakas poikaseni,

täytät tänään puoli vuotta. Joskus edellisessä elämässä minulta kysyttiin mikä on elämäni suurin saavutus. En koskaan keksinyt siihen vastausta. En ollut keksinyt mitään mullistavaa tai tuonut maailmaan mitään pysyvää. Luulin asian muuttuvan, kun saisin sinut, mutta et sinä ole suurin saavutukseni. Olet yksinkertaisesti elämäni ihme. Kiitollisuus ja rakkaus sinua kohtaan tuntuu syvenevän ja paisuvan sitä suuremmaksi kun kasvat. Ja paljon sinä oletkin kasvanut. Pari viikkoa sitten sinut mitattiin 69.1 senttiseksi ja 6.9850 kilon painoiseksi. Et vielä ollut saanut 70 senttiä ja 7 kiloa rikki, mutta kyllä sinä vielä ehdit. Äidillä ei ole mihinkään kiire ja toivottavasti ei vielä sinullakaan.

Aika tuntuu kiitävän eteenpäin mieletöntä vauhtia ja jakautuvan aikaan ennen sinua ja silloin kun sinä olit täällä, kainalossani. Samalla useat turhanpäiväiset asiat tuntuvat menettäneen merkityksensä. Elämme hetkessä ja päivä kerrallaan. Leikkauksen jälkeen rytmisi on ollut kateissa. Nukut hyvin yöt ja vaihtelevasti päivällä. Pitkän tähtäimen suunnitelmia meillä ei ole. Riittää kun nukumme tarpeeksi ja saamme ruokaa. Joskus kömmimme ulos kolostamme ihmettelemään elämän menoa. Äidillä oli tarkoitus järjestää sinulla aikoinaan suuremmatkin juhlat ja juhlia syntymän ihmettäsi ja nimeäsi. Asia kuitenkin jäi, koska kaikilla oli kiire ja yhtäkkiä huomasin jo meidän valmistautuvan jouluun. Vastaavasti minulla oli suuret suunnitelmat kuinka juhlisimme puolikasta syntymäpäivääsi, mutta loppupeleissä sekin jäi ajatuksen tasolle. Olen kovasti alkanut valmistautumaan siihen, kun täytät elokuun lopussa vuoden synttäriasua myöten. Jos nyt kuitenkin sattuisi käymään niin, että nämäkin juhlat peruuntuisivat, äiti lupaa, että kunhan vain myöhemmin isompana pyydät, pidämme juuri sellaiset juhlat kun haluat ja saat kutsua paikalle ihan kaikki! Mummin mukaan mitään peruuttamatonta ei ole vielä tapahtunut ja äiti tekee jatkossa parhaansa, että saat juuri sellaiset pirskeet, jotka ansaitset!

Huomaan usein kertovani sinulle mitä osasit ja mitä teimme yhdessä silloin kun sinä olit pieni. Tosiasiassa aika pieni sinä edelleen olet. Kuluneen kuukauden aikana sairaalanohjeiden mukaan sinua on käsitelty ja nosteltu paljon kuin ihan taskukokoista nyyttiä pepusta tukien. Ihan viimeisen viikon aikana olet kasvanut silmissä, kun sinua sai taas alkaa nostamaan ja roikottamaan normaalisti. Suurin saavutuksesi oli ehdottomasti, kun opit kääntymään selältä mahalle, joka tapahtui 5 kuukauden ja 5 päivän iässä. Ehdit kääntymään kolmesti peräkkäin, jonka jälkeen lähdimme reissuun ja unohdit koko taidon. Kotona ahkeran treenauksen jälkeen aloit muistamaan kääntymisen salat, jonka jälkeen matkustimme taas. Nyt tunnut unohtaneen, että joskus maailmaa voisi tarkastella selinmakuulta käsinkin. Et viihdy selällä hetkeäkään vaan kampeat itseäsi pystyyn, jossa huudat ja kiljut karkaavien lelujen perään. Suurinta hupiasi on pallojen vieritys. Rakastat palloja, joita omistat erikokoisia ja värisiä pari tusinaa. Työnnät ne kädellä parketille pyörimään ja seuraat katseella niiden matkaa. Törmätessään esteeseen laitat liikkeelle uuden pallon. Jaksaisit leikkiä tätä peliä loputtomiin. Paras pelialusta on ehdottomasti mummon ja ukin kaltevat lattiat, joilla pallot pyörivät leikkimattosi ympärillä ympyrää palaten usein bumerangina takaisin lähtöpisteeseen. Lisäksi olet äidin iloksi vihdoinkin löytänyt youtuben musiikkivideoiden rinnalle kirjat. Rakastat kirjojen lukemista ja toisinaan niiden syömistä. Erityisen kivoja sinusta ovat kirjat, joissa tunnustellaan erilaisia pintoja. Lempikirjasi on mustavalkoinen Xavier Deneuxin My Soft-and-Cuddly Animals. Pidät erityisen paljon sivusta, jossa pitkäkielinen ja pehmeäturkkinen susi jahtaa kahta valkoista lammasta. Äidin suosikki puolestaan on kirjan viimeinen sivu, jossa vieraillaan Pohjoisnavalla tapaamassa äiti pingviiniä ja jääkarhua poikasineen. Yleensä tässä vaiheessa kirjaa olet kuitenkin saanut lukemisesta tarpeeksi ja selostukseni huolehtivista äideistä poikasineen kaikuu kuuroille korville.

Neljän kuukauden isässä neuvolalääkäri oli huolissaan siitä, että tykkäsit roikkua jalat koukussa kainaloista roikottaessa sen sijaan, että olisit seisonut tukevasti tikkujaloillasi. Tämän johdosta saimme lähetteen fysioterapiaan. Tässä välissä kävit kuitenkin suolioperaatiossa ja sovimme yhdessä fysioterapeutin kanssa, että ottaisimme uudelleen yhteyttä jos jalkasi eivät edelleen suostuisi toimimaan tässä vaiheessa vuotta. Olemme ahkerasti treenailleet seisomista ja jalkatreeniä varten mummi ja ukki ostivat sinulle vihaamasi hyppykeinun, vaikka useat lähteet varoittelivatkin sen johtuvan vain seuraavaan ongelmaan, varvastamiseen. Ilmeisesti harjoittelu tuotti kuitenkin tulosta tai aika teki tehtävänsä. Tänään päätit vihdoinkin alkaa seisomaan. Vihaat edelleen kainaloista roikottamista, mutta seisot mielelläsi kämmenistä tuettaessa tai leikkikaarta vasten pitkiäkin aikoja ja välillä ainoastaan yhdellä kädellä tukea ottaen. Tänään myös yritin ensimmäistä kertaa ryömiä eteenpäin karkkipaperin luokse ja harjoittelit ahkerasti toisen kyljen kautta kääntymistä. Huomenna tapaamme sovitusti fysioterapeutin. Ilmeisesti kuitenkin turhaan. 

Rakastat vihdoinkin syömistä ja äidillä on usein tunne, että pidän sinua nälässä vaikka oletkin kasvattanut elopainoa kuukaudessa enemmän kuin koko elinikäsi aikana. Maitoa voisit litkiä niin paljon kun sitä sinulle annetaan. Lisäksi tykkäät kaikesta makeasta. Hedelmät ovat suurta herkkua ja vihanneksista tykkäät bataatista ja porkkanasta. Parsakaali ja kukkakaali saavat sinut pudistelemaan inhosta päätäsi samalla kun syljet niitä kaaressa suustasi. Peruna on kuitenkin ehdoton inhokkisi. Pieni murunenkin kielen kärjessä saa sinut kakomaan ja yökkimään. Olet mieluummin nälässä, kun alistut syömään kamalaa sontaa. Oikeasta kaurapuurostakaan et pidä ja nuo kaikkien lasten rakastamat naksut ovat sinusta jotain ihan käsittämätöntä. Yleensä tunget suuhusi kaiken vastaantulevan, mutta naksuja et suostu maistamaan edes vahingossa. Muutama päivä sitten siirryit vauvaistuimesta oikeaan syöttötuoliin. Alussa paikallaan pysyminen oli hankalaa ja olit jatkuvasti valumassa alas tuolin reiästä lattialle. Nyt kuitenkin istut tuolilla kuin vanha tekijä, sotket käsillä pöytätasoa ja haluat ehdottomasti kaiken pöydällä olevan käsiisi. Josta tulemmekin siihen, että haluat nykyisin ehdottomasti aivan kaiken esillä olevan käsiisi. Rakastat seinässä kiinni olevia sähköjohtoja, äidin kameraa, äidin kännykkää, roskia, astioita, talouspaperirullaa ja mitä näköpiirissäsi ikinä sattuukaan vilahtamaan. Tarraat myös kiinni kasvoihini ja hiuksiini harva se hetki.

Olet kasvanut ulos unipussistasi ja oppinut vihdoinkin olla tukehduttamasta itseäsi. Nukut nykyisin yöt edelleen vaunuissa peiton ja pupusesi kanssa. Pupu on korvannut kätesi ja yleensä pupu onkin naamasi tai vähintään pääsi päällä. Parasta kuitenkin on kun aina nukkumaan mennessä annan sinulle tutin ja tarraat kaksin käsin äidin kädestä kiinni ja painat sen poskeasi vasten. Usein unohdun siihen pitkäsikin aikaa ihastelemaan sinua, pientä ihmettäni. Viimeistään aamulla kaappaan sinut kainalooni. Aloitamme uuden päivän aina yhdessä hymyillen.

Ihanaa puolivuotissyntymäpäivää ihmeeni!

Rakkaudella,

Mami