torstai 8. helmikuuta 2018

Voihan Gugguu osa 2

Ehkä kivointa siinä, että on lapsi on kiteytettynä se, että on se lapsi. Sen jälkeen tulee liuta erilaisia kivoja juttuja kuten, vaunujen työntäminen, ilmaiseksi julkisissa huristelu, kaikki ne uudet opitut asiat jne. Pakko kuitenkin myöntää, että omassa listassani aika korkealla on myös ne ihanat pikkuruiset vauvanvaatteet. Tällä hetkellä minimies kulkee juuri sellaisessa vaatekerrassa kun äiti ne päälle pukee. Muutamat tiukat kaula-aukot ovat aiheuttaneet vastarintaa, eikä meillä pipojen pukeminenkaan ole ihan ykkösjuttu, mutta iloinen se tälläkin hetkellä on polvihousuissa ja sukkahousuissa. Epäilen, että tämä harrastus kestää kovin pitkään, joten pakko se on ottaa tässä vaiheessa siitä kaikki irti.

Meillä ei varsinaisesti juosta tietyn merkin perässä (eipä) ja muutama juttu, jonka hankin ennen kuin minimiestä oli edes olemassa solutasolla, ei sitten loppupeleissä enää tässä vaiheessa tuntunut ja näyttänyt yhtä kivalta. Mutta ne Gugguun pipot! Harvoin sitä tulee herättyä kolmen herätyskellon voimin aamulla jonottamaan virtuaalisesti pipoa puolta tuntia ennen puljun avautumista. Gugguulla on joku jonotussysteemi, joka väittää arpovansa sillä hetkellä jonottamassa olevat ihmiset satunnaiseen järjestykseen. Tänään kävi tuuri ja sain jonotusnumeroksi 1555 (edellisellä kerralla kun samaa testasin drop 1 ilmestyessä, numeroni oli 4542). Pääsin pipo-ostoksille siinä vaiheessa, kun olin pitänyt selainta auki tunnin kämmenet hikoillen. Minimies puolestaan kitisi pelkässä vaipassa yksin lattialla. Aikaa ei olevinaan riittänyt muuhun, kun piti kaksin käsin vahtia selainta, ettei se heittäisi pellolle. Sain kuin sainkin ostoskoriini ne lätsät, joita lähdin metsästämään. Maksua yrittäessäni selain jäätyi ja alkoi syöttämään error-viestiä. Tässä vaiheessa jo kädet täristen yritin peruuttaa, samalla kun pelkäsin selaimen heittävän minut takaisin jonon hännille (tarkistin tilanteen myöhemmin kännykällä ja siellä oli oikeasti yli 7000 ihmistä jonossa, tosin epäilen, että osalla oli koko suku jonottamassa). Tässä vaiheessa ostoskorissani olevat pipot oli loppuunmyyty. Yli tunnin taistelun jälkeen onnistuin saamaan yhden haluamani pipon oikeassa koossa. Välillä koot olivat loppu ja yhtäkkiä niitä taas sitten ilmestyikin myyntiin tyhjästä. Maksutapoja tuli kokeiltua neljää erilaista. Ilmeisesti eivät toimineet, kun ne koot olivat sattumoisin sillä hetkellä taas loppu ja ostoskorini huusi ei-oota. Reilun kahden tunnin jälkeen luovutin tai ainakin melkein. Minimieskin sai vaatteet päälle, ruokaa napaansa ja pääsi päiväunille. Tämä äiti edelleen painaa päivitä nappia ja odottaa jos noita ihanaisia nallepipoja ilmestyisi tyhjästä.



Yksi valko-harmaa L koon nallepipo meille kiitos (ensi syksyä varten varastoon)! Ja S koko kanssa (olisi nyt sopiva)!

Tilannepäivitys: Ja niin siinä vain sitten kävi, että 3.5 tuntia siihen meni, mutta tilaukset menivät läpi ja niin meille kotiutuu näillä näkymin (jollei kohta tule sähköpostiin erillistä pahoitteluviestiä väärästä varastosaldosta) valko-harmaa nallepipo koossa S, M ja L, koska vauvan pää on siitä omituinen, ettei sen kasvuvauhtia voi oikein ennustaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti