Asioita joista en
edelleen puhu ja joiden ajatteluakin välttelen on koko pitkä raskaus ja kuukausien
odotus epätietoisuudessa. Tuo kaikki alkoi rakenneultran ylimääräisestä nesterakkulalöydöksestä
suoliston alueelle. Kun viikkoa
myöhemmin vierailin ensimmäistä kertaa Sikiölääketieteen keskuksen
sikiötutkimusyksikössä minulle ilmoitettiin suoraan, että lastenteko on aina
riski, eikä minulle voida luvata tervettä lasta. Tästä alkoi henkisesti sairaan
vauvan odotus ja jatkuva ultrassa ravaaminen. Välillä olin positiivisemmalla
taistelumielellä, mutta aika usein tunsin pelkkää pakokauhua omassa
yksinäisyydessäni. Olin melko varma, että olin pilannut oman ja samalla
syntyvän lapsen elämän. Tutkailin ja vääntelin kymmeniä ultrakuvia (11 ultrasta
niitä kertyi iso kasa) ja yritin ennustaa tulevaisuutta ja nähdä niissä jotain,
mitä lääkärit näkivät tai olivat näkemättä.
Raskausviikolla
31 ekstradiagnoosi laajentuneet aivokammiot ja prominantti otsa sivuprofiilissa
oli liikaa ja vaikka diagnoosi sen jälkeen kumottiinkin virheellisenä
(oppipoika oli mittaillut aivan vääriä aivo-osia ja verrannut niitä 20
viikkoisen sikiön standardiarvoihin), oma kroppani veteli stressistä riutuneena
jo viimeisiään. Tosiasiassa kukaan ei tiennyt diagnoosia varmaksi. Alussa puhuttiin
mahdollisuuksista ja mahdottomuuksista. Viimeisinä kuukausina lähinnä vain
tarkastettiin, ettei mahamöykkyni ikioma mahamöykky ollut ottanut
kasvupyrähdystä ja normaali alatiesynnytys oli mahdollista.
Ensimmäisen
kerran tuon rakenneultran jälkeen huokasin helpotuksesta leikkaussalissa
minimiehen nähtyäni. Minimies näytti kaikin puolin ulospäin normaalilta
vastasyntyneeltä vauvalta. Agarpisteitäkin lievästä hapenpuutteesta huolimatta minimies
sai 9/10 ja suolen toimintaa ei tarvinnut odottaa montaa tuntia.
Sairaalassa
minimiehen hoito ei poikennut muista vauvoista muussa kuin, että kahden päivän
lääkärintarkastuksesta meidät lähetettiin pyörätuolissa lähetin lykkimänä
putkistoa pitkin Lastenklinikalle vatsanalueen ultraan. Lisäksi meillä oli
ylimääräinen lääkärikäynti osastolla koskien ultratuloksia ja kotiutumisohjeita.
Radiologin veikkaus nesterakkulalle oli suoliduplikaatti eli ylimääräinen
varsinaisessa suolessa kiinni oleva suolenpätkä, jota varsinainen suoli ruokkii. Kotiin
pääsin ohjeiden kanssa, että minimiestä tulisi tarkastella suolitukoksen
varalta ja ottaa tarvittaessa yhteys Lastenklinikan päivystykseen. Lastenklinikalla
olemme käyneet ultrattavana yhteensä neljä kertaa. Radiologeista ensimmäinen
veikkasi suoliduplikaattia, kaksi seuraavaa ei nähnyt koko rakennemuutosta (ultrasivat
vatsaa liian ylhäältä), yksi epäili suoliduplikaatti diagnoosia ja viimeinen ja
ratkaiseva ultra taas puolsi sitä. Tämä riitti kirurgille, joka laittoi meidän
leikkausjonoon siinä vaiheessa kun minimiehellä oli ikää hieman vajaa kaksi
kuukautta. Suoliduplikaatille kun ainoa hoitokeino on sen poistaminen. Leikkaus
taas pyritään tekemään ennen kun duplikaatti oireilee.
Tästä huolimatta
minun on silti hyvin vaikea pitää minimiestä sairaana, koska minimies on kaikin
puolin ekstratarkasta syynistäni huolimatta hyvin normaali pian nelikuinen
vauva. Isoin asia johon tämä diagnoosi vaikuttaa käytännössä on se, ettei
minimiehelle myönnetty raskausaikana eikä nytkään vauvavakuutusta. Vakuutuksen
myöntämisen edellytyksenä on puhtaat ultrat (NT- ja rakenneultra). Vastaavasti
vakuutusta voi hakea myös kaksi kuukautta vauvan syntymän jälkeen jos vauva
osoittautuu terveeksi. Näitä kriteerejä minimies ei täyttänyt myöskään syntymän
jälkeen, joten olemme täysin julkisen terveydenhuollon armoilla.
Ensimmäisen
kerran vein minimiehen pari viikkoisena jatkuvan kipuitkun takia neuvolan
ohjeen mukaan terveyskeskuksen päivystykseen. Jonotimme vajaan tunnin sairaanhoitajan
luokse, joka laittoi meidät arviolta kahden tunnin lääkärijonoon. Epätoivoisena
soitin kipuitkua kiljuvan vauvan kanssa odotushuoneesta Lastenklinikan
päivystykseen, josta käskivät tulle suoraan sinne. Lastenklinikalla meidät
eristettiin yksityishuoneeseen, koska kuulema kahden viikon ikäisellä vauvoilla
ei ole mitään asiaa yleispäivystyksen tiloihin saamaan tartuntoja. Saamamme
hoito Lastenklinikalla oli erinomaista.
Terveyskeskukseen
jouduimme kuitenkin turvautumaan flunssan takia viimeksi muutamia viikkoja
sitten. Lääkäri vilkaisi minimiestä minuutin verran ja totesi kaiken olevan ok.
Harkitsin silloin myös virka-ajan ulkopuolelle Lastenklinikalle hakeutumista.
Vatsaoireiden meillä on lupa hakeutua suoraan Lastenklinikalle pitkin vuorokautta,
kun taas muulloin sinne saa hakeutua ainoastaan terveyskeskuksen ollessa
kiinni.
Tämän lisäksi
minimies ei ole saanut, eikä tule saamaan jatkossakaan rotavirusrokotteita.
Lopullinen päätös oli omani, koska yleisesti kyseistä rokotetta ei suositella
lapsille, joiden immuunipuolustus on heikentynyt tai joilla on
ruoansulatuskanavan synnynnäinen epämuodostuma. Minimiehen tapauksessa rokote
saattaa lisätä suolentuppeumariskiä. Samalla ajattelin, että mahdolliset
rokotteen sivuvaikutukset olisi ollut vaikea tunnistaa muista vakavimmista
vatsaoireista. Samasta syystä myös kiinteisiin ruokiin ja soseisiin minimies
pääsee tutustumaan vasta leikkauksen jälkeen. Neuvola myös puolsi tätä vaikka
antoikin viime käynnillä ison pinkan vauvanruokareseptejä mukaan kokattavaksi. Kirurgin
alkuperäinen toive oli, että leikkaus olisi tehty tämän vuoden puolella, mutta pitkästä
leikkausjonosta ja sulusta johtuen, leikkausta on alustavasti kaavailtu tammikuun
puolella. Itse leikkaus on pieni, mutta koska siinä mennään vatsapeitteiden
läpi, minimies on arvion mukaan sairaalassa vajaan viikon.
Nyt on tietysti liian myöhäistä, mutta HUS:n alueella alle 3 kk:n ikäinen saa kyllä mennä suoraan sairaalan päivystyksen mistä syystä tahansa ja mihin kellonaikaan vain ilman lähetettä. Neuvolaan mä en ole koskaan ottanut yhteyttä lasten sairastumiseen liittyen ja olen huomannut, että terveyskeskuksessa uskaltavat hyvin vähän ottaa kantaa lasten epämääräisiin oireisiin, vaan käännetään suoraan päivystykseen (mikä tietty ihan hyvä).
VastaaPoistaHarmi, että teillä on ollut huono tuuri jonottamisen suhteen, kun esim. meidän terveysasemalla ei joudu jonottamaan ollenkaan (edes lääkärille), kun tekivät uudistuksia muutama vuosi sitten. Eli jonoista olisi kyllä mahdollista päästä eroon, jos halutaan. Mulla onkin itselläni huomattavasti parempia kokemuksia julkiselta puolelta kuin yksityiseltä ja olen itse asiassa tosi tyytyväinen, ettei meillä ole vakuutusta, vaikka sellainen olisikin saatu puhtaiden ultrien perusteella.
Tsemppiä leikkaukseen!♡ Täällä yhdelle lapsista on tehty kolme vaikeahkoa leikkausta Lastenklinikalla (ja on siis ihan terve ja "normaali" lapsi, mutta pari synnynnäistä rakennepoikkeavuutta) ja aina on mennyt hyvin. Mitä pienempi lapsi, sen helpompaa ja nopeampaa tuntuu olevan toipuminen.