perjantai 26. huhtikuuta 2019

20 kk

Oma iso rakas poikaseni,

Täytit tasan kaksi kuukautta sitten maagiset 1.5-vuotta eli 18 kuukautta. Päivä, joka olisi vaatinut vähintään proosan pituisen tekstin. Kaksi kuukautta myöhemmin tässä sitä kuitenkin ollaan… tänään juhlistimme sitä, että olet ollut matkassa mukana mahan tällä puolen jo peräti 20 kuukautta. Siinä on ihan käsittämätön määrä kuukausia. Varsinaista syytä miksi kirjoitukseni tuntuu nykyisin laahaavan perässä on yksinkertaisesti siinä, että meillä on niin kiireistä tai niin hauskaa, ettei malteta pysähtyä hetkeksikään paikalleen. Tein tänään taas päätöksen, että huomisesta päivästä lähtien aloitan sinun ohella kameran ahkeran ulkoiluttamisen. Yhdessä keräämme muistoja niiden päivien varalle, kun äidin muisti alkaa heikkenemään vaikka totuuden nimissä on tunnustettava, että nuo päivät ovat jo nyt käsillä. Syytän siitä en sinusta, vaan opiskeluista tai lähinnä iltaisin ruudun ääressä tuijottamisesta johtuvaa univelkaa.


Hain sinut päiväkodista ja siellä sinä iso vauvani peppu pystyssä edelleen päiväunia nukuit. Pääsin herättelemään sinua ensimmäistä kertaa kuukausiin. Hipsuttelin selkääsi ja kuiskin korvaasi jos haluaisit lähteä äidin mukana kotiin. Nyökyttelit myöntävästi silmät kiinni samalla kun kaappasin sinut kainalooni. Edes hetken ajan maltoit olla näkemisestäni iloinen. Tapanasi on ilmeisesti pelkän tavan vuoksi protestoida niin päiväkotiin tuloa kun sieltä pois lähtöäkin. Meillä ei ollut minnekään kiire ja kotimatka kesti luvattoman pitkään samalla kun kävelit rattaiden vierellä, edessä, sivulla ja takana. Eilisestä intoutuneena vein sinut iltapäivällä taas pitkän kaavan kautta puistoilemaan. Eilen sinne saavuttaessamme taputit käsiäsi yhteen haltioituneena ja sukelsit kirjaimellisesti hiekkaan. Ilmeisesti vaatimustasosi oli noussut eilisestä, koska jouduimme muutaman minuutin jälkeen vaihtamaan puistoa, koska tyhjä puisto ei sinua jaksanut pitkään kiinnostaa. Pienet ihmisen taimet ovat sinusta kiinnostavia. Et leiki kenenkään kanssa, et edes vierekkäin, mutta tykkäät siitä, että ympärilläsi on ihmisiä. Luenteeltani en ole hiekkalaatikon reunalla notkuva mamma, mutta kai harjoitus tekee mestarin. Hävitin tänään ainoastaan yhden lempiautoistasi. 


Puolitoistavuotissynttäreittesi kunniaksi poltit meiltä melkein asunnon alta. Tarkoituksenani oli viedä sinut päiväkotiin ja palata itse kotiin tyhjentämään ja täyttämään astianpesukonetta ja suihkuun, josta jatkaa matkaa luennolle. Päiväkodin toiveena kun on ollut, että sinut kiikutettaisiin paikalle viimeistään kymmeneksi, niinäkin päivinä, kun itse menen luennoille vasta iltapäivällä. Yleensä olen käyttänyt ajan opiskeluun, mutta silloin tällöin nautin aamusta myös pitkän kaavan kautta ja syön lounasta keittiönpöydän ääressä ihan yksin ilman kiireitä. Kerran katsoin myös elokuvan. Edellisestä elokuvan katsomisesta olikin ehtinyt vierehtää useampikin kuukausi. Jossain vaiheessa aamun askareita ihmettelin olohuoneessa pistävää muovin hajua. Kävin tarkistamassa tilanteen keittiössä, joka olikin sankkaa savua täynnä. Vielä tuossa vaiheessa luulin astianpesukoneen sanoneen yhteistyön irti, kunnes huomasin lieden päällä savuavan ja sulaneen Stokken ruokailualustan. Liedeltä kohosi kohti tuuletinta siniset savupaasit. Olin jossain vaiheessa ilmeisesti kiinnostunut lieden painonapeista (edellisessä asunnossa liesi meni päälle lieden päältä ja piipitti jos lieden päällä oli jotain sinne kuulumatonta), laittanut lieden päälle ja painannut napin kertaalleen pohjaan niin, ettei taidonnäytteestäsi jäänyt mitään näkyviä jälkiä. Jälkitöihin kuului soitto vakuutusyhtiöön, lieden maahantuojalle ja ahkera tuulettaminen talvipakkasella. Lopullisesti muovin hajusta pääsimme eroon ripottelemalla laakeita astioita täynnä väkiviinietikkaa pitkin keittiötä. Väkiviinietikkaa paloi useampi litra ja projekti vei kokonaisuudessaan aikaa pitkälle toista viikkoa. Ilmeisesti mukana oli ripaus onnea, olimme aikataulusta myöhässä, jonka takia ehdin palon huomata. Lisäksi ilman alustaa liesi olisi varmasti jäänyt päälle koko päiväksi, jolloin alustan lisäksi asunnosta olisi varmasti palanut muutakin. Tästä viisastuneena päätin alkaa etsimään lieden eteen lapsiritilää, jonka aikana vainoharhaisesti vahdin liettä, joka ei kiinnostanut sinua pätkääkään, kunnes silloin kun sitten olin jättänyt uunikintaan liedelle, jolloin se kärähti ihan samalla kaavalla. Palaneen uunikintaan hajusta kuitenkin pääsee huomattavasti muovin hajua helpommin eroon. Tällä hetkellä tapaus liesi on edelleen ratkaisematta. Näin kuinka eilen yritit epätoivoisesti käynnistää uunia salaa, joka on ollut ensimmäinen kerta, kun olen sinun oikeasti nähnyt edes uunin läheisyydessä. Sososoolla ei ollut asiaan mitään vaikutusta. 


Asioita, joita olet oppinut viimeisten kuukausien aikana. Opit kävelemään 11. tammikuuta ollessasi reilu 1 vuosi ja 4 kuukautta vanha. Yksi päivä kehoitin sinua nousemaan ylös seisomaan ja sinähän teit työtä käskettyä. Joskus syksyllä yritit nousta pari kertaa ilman tukea seisomaan, mutta sen jälkeen et ole moista edes treenaillut. Nyt kuitenkin teit työtä käskettyä ja nousit kehoituksesta seisomaan keskellä lattiaa ja “tule” käskystä kävelit luokseni ainakin kahdeksan askeletta. Seuraavana päivänä kävelit keittiöön perässäni lähes 40 askeletta horjumatta. Sen jälkeen lopetit konttaamisen ja liityit meidän aikamiesten kastiin. Soitin mummille ja kitisin, että sinne se minun vauva jäi. Kävelemisen myötä jätit kiipeilyn vähemmälle, joskin opettelit nousemaan kylpyhuoneessa vessanistuimelle seisomaan, josta varpaankärjillä kurottelemalla onnistut avaamaan lavuaarinhanan ja pesit ahkerasti noin miljoona kertaa käsiäsi vuorokauden aikana. Samoihin aikoihin opit myös ilmaisemaan innostuksesi taputtamalla terhakkaasti käsiäsi yhteen, kun joku on sinusta suunnattoman ihanaa. Ensimmäiset aploodit annoit sille, kun avasin parvekkeen oven ja tajusit, että tässä vankilassa on enemmän ulottuvuuksia, kun mitä luulit. Toisella kertaa taputit, kun toin suihkuun pesuämpärin. Mikäs sen hienompaa kuin pesuymäri kylppärissä. Kyllä se vähintään aplodit on ansainnut! 

Kävimme ottamassa stategiset mittasi: 85.6 cm ja 12.1 kiloa aamupalan jälkeen. Sanoja joita sanot: eh-hei (hei), hei, hi, byebye (yleensä sanot eh-hei) ja too (kiitos). Yksi päivä raakuit kun varis, johon selitin, ettei ulkona kyllä variksia näy, jonka jälkeen aloit näyttämään käsilläsi bussileikin (The wheels on the buss) renkaiden pyörintää. Sinä epätoivoisesti yritit sanoa car, mutta lopputulos muistutti variksen raakkumista. Osaat osoittaa lamppuja kysyttäessä “where is lamppu?” ja pidät erityisesti eläinten äänistä. Tedät mitä koira, kissa, leijona, tiikeri, lehmä, ankka ja hevonen sanovat. Jokin aika sinun lempieläimesi oli ehdottomasti lehmä, sitten hevonen, mutta tällä hetkellä pupu herättää sinussa hilpeyttä. Katoessa Masha and the bear -sarjaa alat aina hervottomasti nauramaan kun ruutuun ilmestyy kani. Lauluja, joita yrität itse laulaa ovat “Head, shoulders, knees and toes” ja “Ihhahhaa”. Joskus löydän sinut lauleskelemassa “he-he-he” samalla kun kosketat päätäsi ja kohta varpaitasi ja taas uudestaan. Keinutuolissa ollessasi puolestaan kuuluu “ha-ha-ha”. Yleensä yhdistät suomenkieliset laulut päiväkotiin ja pahimmassa tapauksessa itket krokotiilinkyyneliä niitä soitettaessa, joten viime aikoina suomiluritukset ovat jääneet vähemmälle. Päiväkodin mielestä ymmärrät kaiken. Itse en ole asiasta vakuuttunut. Mielestäni luet imeitä ja eleitä ja toimit niiden mukaan. Sanavarastosi on ilmeisen suppea, mutta niin oli pikkuveljenikin ja onhan se vaikea puhua, jos kieli on ollut yli puolet elämästä suuhun ankkuroituneena. Nykyisin roikotat kieltä ulkona etenkin keskittyessäsi.

Omaat edelleen oman tahdon. Aloitit uhmailun 11-kuukausen ikäisenä eikä loppua näy. Olet äärettömän vieraskorea, mutta itse aika usein kuuntelen kiukutteluasi aamusta iltaan. Osoitat mieltäsi heittelemällä tai pikemminkin paiskomalla tavaroita, kääntämällä selkäsi, pyörittelemällä silmiäsi, potkimalla ja kiljumalla kovaa ja korkealta. Hetki sitten vein sinut valokuvastudioon, koska kuvaamisesi ilman assistenttia on nykyään melkoisen vaikeaa. Parinkymmenen minuutin huudattamisen jälkeen sait tahtosi lävitse. Äidin visio olohuoneen kuvataulusta taitaa kuitenkin jäädä toteuttamatta. Minne ikinä menetkin ihmiset kommentoivat hiuksiasi. Ulkona olet “tyttö” ja usein toteankin, että älkää antako enkelikiharoiden hämätä. En varmaan koskaan vapaaehtoisesti pätkäise kiharoitasi ja silloinkin varmaankin teen sen itkun kanssa. 



Kuluneen kuukauden vietit kanssani kotona tai kiertolaisena kiertäessämme vieraspaikasta toiseen. Edellisestä vauvavapaasta oli ehtinyt vierähtää aivan liian pitkään. Leikimme, ulkoilimme ja söimme (riisi)jäätelöä. Äiti oli maailman onnellisin ja joka päivä ihmettelin ääneen miten onnellinen sitä ihminen voikaan olla. Yhdessä ihmettelimme lintuja, ulkoilutimme koiraa, uimme rintauintia hiekkalaatikossa, köllöttelimme pitkään aamuisin äidin sängyssä ja ryystimme coctaillasista mehua. Ensimmäisenä arkiaamuna sitkeästi kömmit äidin sänkyyn ulkovaatteet ja kengät jalassa huilimaan. Onneksi ensi viikolla taas sylitellään ja halitaan pidemmän kaavan kautta. Äidille ehti tulla jo kova ikävä! 

Rakkaudella, 

Mami

2 kommenttia:

  1. Oi miten komeat hiukset teidän pojalla on <3 Hassua, meiän poitsu oppi samana päivänä kävelemään ollessaan 10kk 11pv :D Se on näköjään ollu hyvä päivä lähteä liikkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiku hups, laskin väärin. Siis helmikuun 11. päivä lähdettiin meillä liikkeelle. No melkein sama ':D

      Poista